torstai 8. maaliskuuta 2018

Naisten aakkoset: W

Kaksi vuotta sitten naistenpäivänä Tarukirja aloitti Naisten aakkoset -haasteen. Siinä nostetaan esiin naissuosikkeja kirjallisuuden tai muun kulttuurin aloilta, ja suosikit järjestyvät aakkosjärjestykseen. Kahdessa vuodessa olen päässyt W-kirjaimeen, joten vielä on muutama aakkonen jäljellä. Jokaisen kirjaimen kohdalla esitellään "... naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Kysymyksiä on kolme."



   1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Kovin isoa W-suosikkia ei tule mieleeni, mutta nuorena Helen Wells oli suursuosikkini, kun ahmin hänen kirjoittamaansa Ursula-sarjaa ja unelmoin siitä, että minusta tulee sairaanhoitaja. Ei tullut, mutta kirjat tekivät minuun suuren vaikutuksen.

   2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Minusta Martta Wendelinin maalaukset ovat ihania ja hänen kuvituksensa sekä kirjojen kansikuvansa ja postikorttinsa viehättäviä.

   3. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? tai Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille (myös muut kulttuurin alat käyvät)?

Suunnitelmissani on tutustua tässä kuussa puolalaisen nobelistin Wisława Szymborskan (1923-2012) runoihin

Kuvituskuvasarjan on piirtänyt Kate Greenaway (1846-1901) vuonna 1886. Hän oli englantilainen lastenkirjailija ja kuvittaja. Lisää kuvan tietoja löytyy tästä. Hän ei ole piirtänyt erikseen kuvaa aakkosten loppupään kirjaimille, joten käytän samaa kuvaa kirjaimista U - Z.

Aakkoset tähän asti: 
        A  Apple Pie                  K  Knelt for It                              U
        B  Bit It                          L  Longed for It                           V
        C  Cut It                         M Mourned for It                        W
        D  Dealt It                      N Nodded for It
        E  Eat It                          O Opened It
        F  Fought for It              P  Peeped in It
        G Got It                          Q Quartered It (ei kirjoitusta)
        H Had It                          R  Ran for It
        J Jumped for It               T  Took It

14 kommenttia:

  1. Olen sen samaisen kaksi vuotta suunnitellut aloittavani tämän aakkosjutun, mutta en ole vielä päässyt alkuun. :D

    Oi miten ihanaa, että aiot lukea Szymborskaa. Pidän hänen runoistaan kovasti.

    Hyvää naistenpäivää Paula!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää naistenpäivää sinullekin. Naisten aakkosia onneksi voi aloittaa milloin haluaa, joten vielä voi...

      Onpa mukava kuulla, että pidät Szymborskasta. Minulle hän on jäänyt tuntemattomaksi - lukemattomaksi - joten edessä on uusi kokemus.

      Poista
  2. Minullakin on W seuraavaksi vuorossa. :) Nimet on jo mietittynä, ei sattunut samoja. Katsotaanpa, saanko W:n blogiini tälle päivälle. Helen Wells on minullekin tosi nostalginen kirjailija. Ursula-sarjaa on minulla monta osaa hyllyssä. Joko oli raaskinut kiikuttaa omansa lähikirjaston kierrätyshyllyyn, josta otin ne oitis itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista kierrätyshyllyistä voi joskus löytää oikeita aarteita.

      Poista
  3. Minullakin olivat W:ssä Martta Wendelin ja Szymborska, Szymborska suosikkikirjailijana. Suosittelen lämpimästi hänen runojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksesta. Bloggareitten kehut herättävät kutkuttavaa odotusta. Palaan Szymborskaan myöhemmin blogissa, kunhan olen ehtinyt runojaan lukea.

      Poista
  4. Minä en tainnut tuota Ursula-sarjaa koskaan lukea, en tiedä miksi. Kai sitä vaan aina jää joku sarja tarttumatta.

    Martta Wendelin oli minullakin M:ssä. Olen ihan riippuvainen jokavuotisesta Wendelin-kalenterista :)

    Lempeää naistenpäivän iltaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarjoja - ja kirjoja - on kirjoitettu niin paljon, että jotain jää väistämättä väliin. Niin kuin minulla Pikku naisia. Ja Wendelin-kalenterit ovat kyllä viehkeitä.

      Kiitos toivotuksesta, sitä samaa!

      Poista
  5. Welss ja Wendelin kyllä, hienoja valintoja. Wendelin unohtui minun listaltani, mutta voisin hyvinkin lisätä sen sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wendelinillä on kyllä kuvamaailma, joka näyttää ihanan nostalgiselta.

      Poista
  6. Wellsille ja Wendelinille minultakin peukut! Olen koristanut työpisteeni Martta Wendelinin kuvituksilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vin kuvitella, että Wendelinin kuituksilla saa inspirivan työpisteen. Hän on suunnitellut monelle ihanalle tyttökirjalle ihanat kannet. Ensimmäisenä tulee mieleen Anni Swanin klassikot.

      Poista
  7. Kunnioitettava saavutus "suorittaa" kaikki naisten aakkoset. ♥
    Onnistunee vain todellisilta kirjojen ahmijoilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, miten oikein käy. W-kirjaimeen asti naisia löytyi Q:ta lukuunottamatta, mutta nyt on otettava konstit käyttöön loppujen kanssa. ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!