lauantai 25. marraskuuta 2017

Raili Mikkanen: Teatteriin! - Ida Aalbergin nuoruus

Ida Aalbergin lapsuuskoti, nyt museona
Ida Aalbergin kutsumus näyttelijäksi ja teatterin lavalle oli pakottava. Juuri ennen 17-vuotispäiväänsä hän karkasi kotoaan Janakkalan Leppäkoskelta, tosin isän tieten, ja osti junapiletin ensin Hämeenlinnaan ja sieltä pian Helsinkiin. Se oli alku pitkälle ja uskomattomalle tielle, jolla Idasta tuli Suomalaisen Teatterin suuri diiva, kansainvälisesti tunnettu näyttelijä sekä lyhyeksi aikaa jopa Kansallisteatterin taiteellinen johtaja ja ohjaaja.

Teatteriin! : Ida Aalbergin nuoruus on Raili Mikkasen kirja kuulun näyttelijän lapsuus- ja nuoruusvuosista sekä parista kouluvuodesta Helsingissä. Ida syntyi vuonna 1857 Janakkalassa Etelä-Hämeessä, hänen vanhempansa olivat työssä Leppäkosken kartanossa. Kun rautatie Helsingistä Hämeenlinnaan valmistui 1862, Idan isästä Antti Ahlbergista tuli yksi Suomen ensimmäisiä ratamestareita. Perhe sai asuttavakseen Leppäkosken aseman tuntumasta ratamestarin puustellin.

Idan vanhemmat halusivat kouluttaa lapsiaan, ja perheen esikoinen, poika, kävi koulua Hämeenlinnassa. Seuraavana olisi ollut Idan vuoro käydä koulutielle, mutta ne rahat tarvittiin häntä nuoremman pojan kouluttamiseen. Ida oli katkera, mutta ajan tavan mukaan poikien kouluttamista pidettiin tärkeämpänä kuin tyttöjen. Idankin vuoro tuli, hän pääsi säätyläisten kummiensa avustuksella uuteen Suomalaiseen tyttökouluun Helsinkiin. Parin vuoden kuluttua koulunkäynti loppui huikentelevaisen isän rahavaikeuksiin, ja Idan piti palata kotiin Leppäkoskelle.

Jo Helsingissä Ida pääsi teatteriin katsomaan näytelmää ja sai itsekin esiintyä lausujana koulun juhlissa, mutta varsinaisesti palo teatteriin syttyi talvella 1874, kun Idaa tultiin ratamestarin kotoa pyytämään näytelmään naapurikylässä järjestettävissä iltahuveissa. Saatuaan kotoa luvan Ida oli onnensa kukkuloilla, hän nautti täysin siemauksin harjoittelusta muiden nuorten kanssa ja hänen taitava ja eläytyvä näyttelemisensä herätti ansaittua huomiota. Ida oli löytänyt kutsumuksensa ja syksyllä hän karkasi pyrkimään Suomalaiseen Teatteriin.



Raili Mikkanen kirjoittaa sujuvasti ja kiinnostavasti, tarinoiden. Alkusanojen mukaan hän on tavannut janakkalalaisia, käynyt kirjastoissa ja arkistoissa tehdessään taustatyötä. Kirjassa on kahdeksan valokuvasivua sekä lopussa kronologinen listaus Ida Aalbergin elämäntapahtumista. Teksti on sen verran helppolukuista, että arvelen kirjan olevan kirjoitettu kouluikäisille elämänkerralliseksi romaaniksi. Tutkailin vähän, miten kirjastot ovat luokitelleet teoksen. Hajonta ulottuu näyttämötaiteen historiaan liittyvästä tietokirjasta elämäkertaan ja kaunokirjalliseen kirjaan, osassa se on luokiteltu aikuisten kirjallisuudeksi, osassa taas lasten ja nuorten. 

Ylemmässä kuvassa on Ida Aalbergin lapsuuskoti Leppäkoskella Janakkalassa kesällä 2016. Rakennuksessa on Ida Aalberg -museo, joka on yleisölle avoin heinäkuussa muutaman viikon. Museo on kiinnostava paitsi näyttelijän lapsuuskotina myös rautateiden historiaan liittyvänä. Se rakennettiin Suomen vanhimman radan rakennuksen ensivaiheessa ja on yksi harvoja, ellei ainoa, säilyneitä ratamestareiden virkataloja tuolta ajalta. 

        Raili MikkanenTeatteriin! - Ida Aalbergin nuoruus, 109 s
         Kustantaja: Otava 1990


KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA: Kirjan nurkkaan
HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 83), Taiteilijaromaanihaaste

2 kommenttia:

  1. Tämä kuulostaa ihan ukavalta kirjalta. Voisin lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mukava ja nopea luettava. Ida Aalbergin tarina on ihmettä täynnä, varattoman perheen lähes kouluttamattoman tyttären tie tähtiin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!