sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Tšingiz Aitmatov: Valkoinen laiva (Klassikkohaaste 3)


Iso valkoinen laiva kyntää Issyk-Kulin aaltoja tietämättä ollenkaan, että kaukana vuoren rinteellä sitä katselee pieni poika kiikarin kanssa. Laiva tulee aina samaan aikaan, tulee ties mistä ja menee ties minne. Poika kuvittelee muuttuvansa kalaksi ja uivansa pitkin kylmävetistä vuoristojokea ja aina valkoiselle laivalle asti. Siihen hänellä on aivan erityinen syy, sillä laivalla hän tapaa isänsä.

Poika kasvaa vartioasemalla vaarinsa kanssa. Hänen vanhempansa ovat eronneet, isä on työssä matruusina laivalla jossakin ja äiti mennyt kaupunkiin tehtaaseen töihin. Poikaa hävettää, että hänet on hylätty, mutta hyvätahtoista vaaria hän rakastaa. Mummi sen sijaan pitää häntä vieraana, vaikka mummi itse on vieras, vaarin toinen vaimo. He asuvat vartioasemalla kahden muun perheen kanssa. Lähistöllä ei ole ketään samanikäistä leikkikaveria. Naapuruston keskinäisillä riidoilla on vakavat ja surulliset seuraukset.

Tšingiz Aitmatov on sijoittanut romaaninsa Valkoinen laiva Kirgisian vuoristoon, Issyk-Kul -järven lähiseudulle. Elämä etenee verkalleen, kevään jälkeen tulee kesä ja syksy vaihtuu aikanaan talveksi. Poika pääsee kouluun ja saa sitä varten salkun. Kaikessa verkkaisuudessaan kirja on kiehtova. Kirjailija on mestari kuvaamaan henkilöidensä sisäistä maailmaa, ajatuksia ja tunteita, ja tässä teoksessa hän pukee taiturimaisesti sanoiksi lapsen ajattelun ja mielikuvituksen. 

Koillis-Kirgisian luonto näyttäytyy kirjassa kauniina, eristyneenä ja vähän villinä. Aitmatovin kirjoittaessa romaaninsa alue oli vielä Kirgiisien sosialistinen neuvostotasavalta. Vaari ihmettelee nykyistä maailmanmenoa ja kertoo pojalle satua Sarvekkaasta hirviemosta, joka kauan sitten toi kirgiisien kansan Issyk-Kulin rantamille kaukaa Siperiasta. Kirjailijan rakkaus omaan kansaansa ja sen perinteisiin näkyy tässäkin kirjassa, kuten aikaisemmin lukemissani pienoisromaaneissa Džamilja ja Punahuivinen poppelini.

     Tšingiz Aitmatov: Valkoinen laiva, 177 s.
     Kustantaja: Kansankulttuuri 1980 (4. painos; 1. p. 1972)
     Alkuperäinen: 
Белый пароход 1970 ; Suomentaja: Ulla-Liisa Heino
     Kansi: Raimo Myntti

KIRJA on omasta hyllystä, ostettu kirpputorilta.
MUUALLA kirja on luettu blogeissa Ensimmäinen ja Kirja-aitta.


HAASTEET
Osallistun kirjalla 3. klassikkohaasteeseen, jota emännöi Marile. Tälle kierrokselle suunnittelin lukevani jonkin neuvostoliittolaisen kirjailijan tuotantoa, ja pitkään luennassa oli Hiljaa virtaa Don. Kirjan yhteensä 1300 sivua jäivät vielä vaiheeseen, joten uusi kirjailijasuosikkini Tšingiz Aitmatov pääsi klassikkohaastekirjaksi.

Aikaisemmin luin
Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen

Toiseenkin lukuhaasteeseen kirja sopii, ketjukolaajan aloittamaan Leningrad - Ost-Berlin -haasteeseen.

torstai 28. heinäkuuta 2016

Naoki Higashida: Miksi minä hypin


Naoki Higashidan vasta suomennettu kirja on monella tapaa kiinnostava. Sen on kirjoittanut 13-vuotias japanilainen poika, joka ei osaa kirjoittaa ja jolla on vaikeuksia tuottaa haluamanlaistaan puhetta. Hän on kuitenkin harjoitellut kommunkaatiota ja opetellut ilmaisemaan muille ihmisille sitä, mitä hänen sisällään tapahtuu. Kirjan koko nimi on Miksi minä hypin : Erään pojan ääni autismin hiljaisuudesta.
"Pienenä en ymmärtänyt olevani erityistä tukea tarvitseva lapsi. Sain tietää asiasta. kun ihmiset kertoivat minun olevan erilainen kuin muut, ja että se on ongelma."
Naoki Higashida kirjoittaa avustajansa kanssa aakkostaulukkoa käyttäen. Hän on vanhempiensa ja opettajansa tukemana opetellut kommunikoimaan äänettömästi, näyttäen taulusta kirjaimia. Avustaja sitten kirjoittaa kirjaimet sanoiksi, lauseiksi ja kokonaiseksi kirjaksi.
"Aluksi en edes unelmoinut onnistuvani siinä, mutta nyt kykenen ilmaisemaan sujuvasti todellista minääni käyttämällä ainoastaan tietokonetta ja aakkostaulukkoa. 
Se on uskomaton tunne. Se ettei pysty puhumaan tarkoittaa, että ei voi jakaa ajatuksiaan ja tunteitaan toisten kanssa."
Rakenteeltaan ja tekstiltään kirja on nopealukuinen. Valtaosa siitä muodostuu lyhyistä, sivun mittaisista luvuista, joissa kussakin Naoki vastaa hänelle esitettyyn kysymykseen: Tajuatteko ajan kulumista? Miksi teette kauhean numeron pienistä virheistä? Miksi te teette samoja juttuja yhä uudestaan ja uudestaan? Kaikkiaan 58 kysymystä ja vastausta. Niiden lomassa on lyhyita tarinoita ja kirjan lopussa parinkymmenen sivun mittainen koskettava kertomus.
"Ajatus siitä, että aiheutamme muille ihmisille murhetta, on meille kaikkein rankin koettelemus."
Aivan erityiseksi kirjan tekee se, että sen kirjoittaja on niin nuori ja siksi pystyy kertomaan siitä, mitä autistilapset kokevat ja tuntevat. Kirjan esipuheen kirjoittajalla, brittikirjailija David Mitchellillä, ja hänen japanilaisella vaimollaan on autistinen lapsi, ja heille Naoki Higashidan kirjan löytyminen oli taivaanlahja. Ei ihme, että he halusivat kääntää kirjan englanniksi.

Kirja antoi paljon ajattelemisen aihetta. Se ei ole elämänkerta, sillä Naoki ei kerro juuri mitään perheestäään ja elinympäristöstään. Sen sijaan hän avaa ikkunan omiin tunteisiinsa ja ajatuksiinsa ja siihen, mitä on elää autismin kanssa. Suosittelen kirjaa kaikille, joita kiinnostaa erilainen tapa kokea maailma, sekä erityisesti heille, joiden lähipiirissä on autistilapsi tai jotka kohtaavat heitä työssään.

       Naoki Higashida: Miksi minä hypin : Erään pojan ääni autismin
                                        hiljaisuudesta, 185 s.
       Kustantaja: Sammakko 2016. Alkuperäinen teos japaniksi
 2007.
       Englantilainen käännös: The Reason I Jump, 2013. Kääntäjä David Mitchell.
       Suomentaja (englannista): Mikko Pihlajavirta
       Ulkoasu ja kirjan kuvitus: Kai & Sunny

KIRJAN nappasin mukaan naapurikaupungin kirjaston uutuushyllyltä.
MUUALLA: Levoton lukija,
HAASTE: Kurjen siivellä (Itä-Aasia -lukuhaaste) pinon päällimmäinen -blogissa

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kuukauden Tiina: Tiinaa tarvitaan

Tiinaa tarvitaan on Anni Polvan 17. Tiina-kirja, ja hyväsydämistä, uskaliasta ja moneen ehtivää tyttöä tarvitaan tällä kertaa

  • Juhan kaveriksi maalle hänen enolleen, joka pyytää Juhaa tulemaan viikoksi seurakseen ja tuomaan jonkun kaverin tullessaan.
  • hälventämään enon epä- ja ennakkoluuloja hameväkeä kohtaan, sillä tätä ennen ei eno ole hyväksynyt naisia taloonsa taloudenhoitajaa lukuunottamatta. Reipasotteinen ja suorapuheinen Tiina voittaa enon luottamuksen puolelleen.
  • pelastamaan enon koiranpentu, joka joutuu lähimetsässä ruosteisiin ansarautoihin (suden? karhun? ketunrautoihin?). Silloin viimeistään sekä pentu että eno ovat täysin myytyjä.

Tiina myös polttaa ensimmäistä kertaa tupakkaa ystävänsä Ninan houkutuksesta ja pienestä painostuksestakin, mutta saa siitä sellaisen opetuksen, että lupaa, ettei ikinä enää koske tupakkaan. Tupakan vaaroista tiesivät koululaiset jo silloin. Lisäksi he huolehtivat ympäristön saastumisesta ja käyvät lapsille tarkoitetun ensiapukurssin.

Tunnepuolesta pitävät huolen erinäiset mustasukkaisuuskohtaukset, joita sekä Tiina että Juha kokevat. Elvi puolestaan ihastuu päätä pahkaa pitkään jalkapalloilijapoikaan.

Naistenviikolla mietin Tiina-kirjojen aikuisia naisia ja millaisina kirjailija heidät esittää. Tiinan asuintalossa useampikin nainen on kova pitämään järjestystä ja kuria. Tiinan äiti on yksi heistä, vaikka tässä kirjassa tulee aikaisempaa vahvemmin esiin äidin pehmeämpi puoli, jota hän ei helposti näytä muille. Kallen talonmiehen tehtäviä hoitava äiti ajaa lapsia pois vintin rappusilta likaamasta ja komentaa Kallea töihin. Elvin äiti laittaa tyttönsä katsomaan kaksosia tai tekemään muita töitä, niin että Elvi ei juuri pääse muiden lasten kanssa minnekään. Sitten on toisenlaisia naisia kuten Tiinan mummo, joka on lämmin ja ymmärtäväinen, kuunteleva, salliva ja huumorintajuinen. Tässä kirjassa enon taloudenhoitaja tuntuu olevan mummon kanssa samaa maata.

Ihan perustiina tämäkin. Sarjan edellinen kirja oli Tiinan ampiaiskesä.

     Anni Polva: Tiinaa tarvitaan, 167 s.
     Kustantaja: Karisto 1987, 8. painos (1. painos 1972)
     Kansikuva: Satu-Sisko Sintonen

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA Jokke juuri bloggasi tästä ja parista muusta Tiina-kirjasta.

HAASTE: Tiinan päivää vietetään 24.7. Osallistun Naistenviikko kirjablogeissa -haasteeseen, jonka aloitus oli Tuijatan blogissa. 
Viikon koonti löytyy täältä.

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Leena Lehtolainen: Kuolemanspiraali

Jo pitemmän aikaa olen automatkojen ratoksi kuunnellut Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarjaa, jota on kiitettävän ahkerasti julkaistu äänikirjoina. Osan niistä olen aikoinaan lukenut painettuina kirjoina, mutta siitä on sen verran aikaa, etten muista enää rikostapausten loppuratkaisuja. Paremmin tunnun muistavan Marian henkilökohtaisen elämän tapahtumia! Neljästä ensimmäisestä sarjan kirjasta kirjoitin keväällä, nyt naistenviikon Leenan päivänä on vuorossa viides eli Kuolemanspiraali.


Kuolemanspiraalin teemana ja miljöönä on taitoluistelu. Kirjan alussa Marja Kallio on katsomassa taitoluisteluesitystä, missä hänen esimiehensä tytär luistelee. Vähän sen jälkeen yksi luistelijoista, 16-vuotias Noora, löytyy julmasti surmattuna erään aivan sivullisen auton tavaratilasta.

Surmattu tyttö oli lupaava pariluistelija ja menestynyt hyvin kansainvälisissäkin kilpailuissa parinsa Jannen kanssa. Maria Kalliota pyydetään johtamaan tutkintaa, sillä esimies on esteellinen, koska tytär luistelee samassa seurassa surmatun kanssa. Leena Lehtolainen marssittaa näyttämölle luistelijoiden lisäksi heidän valmentajansa sekä taitoluisteluseuran vahvatahtoisen puuhanaisen ja surmatun tytön perheen sekä äidin entisen poikaystävän. Kaikkia epäillään vuoron perään, niinkuin arvoitusdekkareissa on tapana. Ratkaisu oli itselleni yllätys, mutta Lehtolainen solmii lopussa kaikki langanpäät loogisesti ja taidolla yhteen.

Pitkin matkaa arvuutellaan myös sitä, kuka perii Maria Kallion osaston esimiehen vakanssin, mikäli tämä valitaan uuteen, korkeampaan virkaan. Rikosylikomisarion vakanssia ovat hakeneet sekä Maria että hänen ainainen kiistakumppaninsa Pertti Ström. Päätös asiasta ehtii tulla ennen Marian lomalle jäämistä. Yksityiselämässä Maria Kallio on varsin onnellisesti varsin raskaana, ja pitkin kirjaa hän toivoo tapauksen selviävän ennen äitiyslomaa. Kiintoisia ovat kirjaan tuodut näkemykset Marian mieskollegoiden suhtautumisesta hänen raskauteensa ja varsinkin hänen poliisityöhönsä raskauden aikana. Kirja päättyy koskettavaan kuvaukseen uuden elämän syntymisestä.

ÄÄNIKIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA tämän ja pari sarjan edellistä kirjaa on kuunnellut Marile


Leena Lehtolainen: Kuolemanspiraali, äänikirja
Kustantaja: Tammi/BTJ äänikirjat 2014 (painettu 1997)
Lukija: Krista Putkonen-Örn, 10 CD-levyä, 12h 28m


Leenan päivää vietetään 22.7. Osallistun Naistenviikko kirjablogeissa -haasteeseen, jonka aloitti Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Naisten aakkoset: F

Onnittelut kaikille Riikoille ja Fredrikoille, tänään alkavan naistenviikon ensimmäisille nimipäiväsankareille! Heidän kunniakseen tuon esiin naisten aakkosten F-kirjaimella alkavia naisia, joista yhden nimi on juuri Fredrika.

Samalla pieni menovinkki naistenviikolle: Rautatiemuseossa Hyvinkäällä vietetään Leenan päivää 22.7. Ajanvietettä on kaikenikäisille, ja Leenat pääsevät mukaan tapahtumaan ja museoon ilmaiseksi, totta kai.

"Naisten aakkosissa etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Kysymyksiä on kolme."
Naisten aakkoshaasteen alkoi blogissaan Tarukirja

   1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Kaikista dekkaristeista norjalainen Karin Fossum on suurin suosikkini, ja pidän hänen sympaattisesta rikoskomisariostaan Kondrad Sejeristä. Fossum kirjoittaa psykologisia rikosromaaneja, joiden päätyttyä jää usein pohtimaan, kuka oikein pohjimmiltaan on syyllinen tapahtumiin. Koukuttavia, inhimillisiä kirjoja, joista blogiaikana olen lukenut Konrad Seier -sarjasta Carmen Zita ja kuolema ja sarjattoman Marraskuun neljännen vastainen yö.

   2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Fredrika Wetterhoff (1844-1905) on vaikuttanut paljon Suomen käsityökulttuurin kehittämiseen, vaikkei itse ole tullut tunnetuksi taiteilijana. Hän oli säätyläinen, joka vietti lapsuutensa Inkalan kartanossa Hattulassa, mutta hän sai sydämelleen tavallisen kansan ja erityisesti naisten koulutustason kohottamisen. Fredrika Wetterhoff aloitti 1880-luvulla Hämeenlinnassa naisten käsityön ja taidekäsityön koulutuksen ja perusti myöhemmin Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuusopiston ja -koulun (nykyään Hämeen ammattikorkeakoulu Wetterhoff).

   3. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? tai Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille (myös muut kulttuurin alat käyvät)?

Nura Farah on suomalainen kirjailija, josta tuli suosikkini luettuani hänen kirjansa Aavikon tytär. Hän on kirjoittanut kirjansa suomensomalialaisena naisena ja avaa romaanissaan Somalian naisten elämää ja kokemusmaailmaa. 

Kuvituskuvasarjan on piirtänyt Kate Greenaway (1846-1901) vuonna 1886. Hän oli englantilainen lastenkirjailija ja kuvittaja. Lisää kuvan tietoja löytyy tästä.

Aakkoset tähän asti: 
        A  Apple Pie     B  Bit It     C  Cut It     D  Dealt It     E  Eat It


Riikan ja Fredrikan päivää vietetään 18.7. Osallistun Naistenviikko kirjablogeissa -haasteeseen, jonka aloitti Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi.

Täältä näet, mitkä kaikki blogit ovat mukana haasteessa.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Lars Pettersson: Koutokeino, kylmä kosto

Luin rikoskirjan, joka vei mukanaan toiseen maailmaan: keskikesän vehreydestä ankariin talvipakkasiin, eteläsuomalaisesta kaupungista Norjaan Koutokeinoon ja tuntureille, tavallisesta suomalaisesta lomaolemisesta saamelaisten poronhoitajasukujen elämäntapaan ja oikeuskäsityksiin.


Anna Magnusson on tukholmalainen apulaissyyttäjä, ruotsalaisen isän ja saamelaisen äidin tytär. Nyt Koutokeinossa oleva suku tarvitsee hänen apuaan, ja hän ottaa muutaman lomapäivän matkustaakseen Pohjois-Norjaan. Annan serkkua, Nils Mattisia, syytetään rikoksesta, johon tämä - ja suku - väittää hänen olevan syytön.

Koutokeinossa Anna tunnetaan Ottilian Anna Marjan Annana, vahvan isoäitinsä ja sukunsa jättäneen, Ruotsiin opettajaksi opiskelemaan lähteneen äitinsä tyttärenä. Kylä ja isovanhempien koti ovat Annalle lapsuudesta tuttuja. Nyt hän kohtaa suvun syytökset siitä, miten äiti on jättänyt heidät muut hoitamaan suvun perintöä, porolaumaa, ja on itse paennut vastuuta. Äidin huono omatunto on Annalle tuttua, ja nyt hän huomaa pohtivansa, vastasiko hän suvun avunpyyntöön jo kuolleen äitinsä saamien syytösten takia.

Anna käy tottunein ottein selvittämään, onko Nils Mattisin saama syyte oikeutettu vai onko serkku syytön. Annalla ei ole Norjan puolella oikeutta toimia puolustusasianajajana, joten hän on neuvonantaja. Kun hän päätyy siihen, että Nils Mattis on kiistatta syyllinen, hän joutuu painiskelemaan kahden eri arvomaailman välillä: noudattaako pohjoismaista oikeuskäsitystä, jota laki ja oikeuslaitos suojelee, vai odottaako suku, että hän pelastaa sen jäsenen syytöksistä, jotta tämä voi välttyä vankilalta ja jatkaa heille kaikille elintärkeätä poronhoitoa. Saamelaisten perinteinen oikeuskäsitys perustuu suvun puolustamiseen ja asioitten sopimiseen eri sukujen kesken ilman viranomaisia. Eikä asia olekaan ihan yksinkertainen, jos paikallinen pliisipäällikkö sattuu olemaan sen toisen osapuolen sukua.

Annan oleskelu Koutokeinossa venyy, hän joutuu ajamaan tunturien yli milloin Altaan, milloin Tromssaan. Se, jota vastaan Nils Mattis on rikkonut, löytyy kuoliaaksi jäätyneenä. Anna selviää samanlaisesta tilanteesta nipin napin neuvokkuutensa ja sinnikkyytensä ansiosta. Kummankin tielle hyytyneen auton bensatankista löytyy muovipussi ja vettä.

Käänteitä ei puutu Lars Petterssonin esikoiskirjasta Koutokeino, kylmä kosto. Se tuntuu suorastaan eksoottiselta tällaiselle eteläsuomalaiselle lukijalle, joka ei osaa haistella eikä kuunnella tuulta ja lunta. Tavattoman mielenkiintoinen on Annan pohdinta sukulaistensa saamelaisesta elämäntavasta, arvoista ja oman äitinsä historiasta. Vasta nyt hänelle selviää, miksi äiti aikoinaan lähti Koutokeinosta.

Kirjan lopussa Anna palaa työhönsä Tukholmaan, mutta ounastelee, että lähtisi Koutokeinosta vain lyhyeksi aikaa. Hän on ehtinyt kiinnittyä äitinsä sukuun ohuin, mutta sitkein säikein, eikä ihan merkityksetön taida olla sekään tunne, jonka on nostattanut paikkakunnalle Etelä-Norjasta muuttanut nuori, hiihtävä poliisi.

Sen verran mainio dekkari tämä oli, ettei ole ollenkaan ihme, että kirjailija Lars Pettersson voitti siitä Ruotisn dekkariakatemian esikoiskirjapalkinnon. Suomeksi on ilmestynyt jo seuraavakin suomennettu Koutokeinoon sijoittuva teos Verijäljet lumessa.

       Lars Pettersson: Koutokeino, kylmä kosto, 382 s.
       Kustantaja: Minerva 2014

       Alkuperäinen: Koutokeino, en blodig kniv, 2012. Suomentaja: Salla Korpela
       Kansi: Taittopalvelu Yliveto oy.

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA kirja on luettu ainakin blogeissa Kirjabrunssi, Leena Lumi, Lukuvuosi, Rakkaudesta kirjoihin 

HAASTE: Aloitan tällä kirjalla vihdoin Kansojen juurilla -lukuhaasteen, jossa luetaan alkuperäiskansoihin liittyviä kirjoja. Yhden kirjoista tulee liittyä saamelaisiin, joten se on nyt tämä - ja mahdollisesti myöhemmin jokin muukin.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Blogger Recognition Award


Sain Blogger Recognition Award -palkinnon - kiitos paljon Kaisa Reetta! Palkinnon saajat haastetaan kertomaan bloginsa alkuvaiheista ja antamaan puolestaan ohjeita aloitteleville bloggaajille.

Oman kirjablogin aloitin hieman yli kolme vuotta sitten. Kuten ihan ensimmäisessä kirjoituksessani kerroin, tieni blogimaailmaan alkoi sukututkimusharrastuksesta. Ryhdyin seuraamaan muutamaa sukututkimusblogia ja innostuin perustamaan oman harrastusblogin Oton ja Iidan sukua. Sitä kautta jotenkin löysin kirjablogien pariin ja aloin lueskella niitä. Siinä vaiheessa bloggaaminen oli jo saanut vahvan otteen ei vain pikkusormesta, vaan koko kädestä. Tarvittiin enää Facebookissa pyörinyt haaste, jossa luettiin Suomen maakuntiin liittyviä kirjoja ja jossa päivitin lukemaani fb-päivityksinä, ja olin valmis aloittamaan ikioman kirjablogin, koska huomasin itse asiassa haluavani kirjoittaa hieman pidempiä päivityksiä lukemistani kirjoista.

Kirjabloggaamisesta on tullut tärkeä ja rakas harrastus, jossa saan nauttia sekä lukemisesta että kirjoittamisesta. Se vie sen verran aikaa, että harmittelen vain sitä, ettei aika millään riitä kummankin blogin säännölliseen päivittämiseen.

Ohjeita aloitteleville bloggaajille ei ole kovin helppo antaa, sillä vaikka tällä blogilla on ikää jo reilut kolme vuotta, en tunne itseäni millään muotoa konkariksi. Mutta tässä jotain teille, jotka vielä mietitte aloittamista. Lisää mainioita neuvoja löytyy muilta bloggareilta kirjoituksista, joissa on otsikko Blogger Recognition Award.

  1. Jos mieli polttelee kirjoittamaan kirjoista tai jostain muusta aihepiiristä, joka on sinulle rakas ja läheinen, rohkaisen sinua: siitä vaan. Blogin ei tarvitse olla valmis aloitushetkellä. Julkaisemisen jälkeen ulkoasua voi kokeilla ja helposti muuttaa, kun tunnustelet ja katsot ruudulta, miten luomasi versiot miellyttävät sinua itseäsi. Samoin omaa kirjoitus- ja mahdollista kuvitustyyliä voi kokeilla ja muuttaa.
  2. Blogeja on erilaisia, joten sinunkin oma blogisi saa olla ihan omanlaisensa. Jos kirjoitat monisanaisesti ja laveasti, niin voit tehdä blogissakin. Jos taas suosit napakkaa ja tiiivistä tekstiä, se voi näkyä blogissa. Blogi voi päivittyä usein tai harvoin, pääasia on, että tahti on sinulle itsellesi sopiva. Meitä blogien lukijoitakin on monenlaisia, joten kaikenlaiset blogit löytävät seuraajansa.
  3. Blogisi tulee tunnetuksi ja saat seuraajia, kun itse seuraat toisten bloggareiden kirjoituksia ja liityt heidän lukijoikseen, kommentoit toisten kirjoituksia sekä osallistut haasteisiin ja tempauksiin.
  4. Jos et harrasta valokuvien ottamista, kuvituskuvia blogiin voi löytää sivustoilta, joilla on tekijänoikeussuojasta vapaita kuvia. Yksi niistä on Wikimedia, mutta monia muitakin on. Tarkista aina, että kuvan ottaja on antanut kuvan vapaaseen käyttöön tai että vaihtoehtoisesti kuvan tekijänoikeus on vanhentunut, ennen kuin käytät sitä blogissasi. Ja muiden ottamat kuvat ansaitsevat kuvien lähteen näkyviin.

Ojennan Blogger Recognition Award -tunnuksen seuraaville blogeille:
     Reetalle les! lue! -blogissa
     Saralle P.S. Rakastan kirjoja -blogissa
     Maijalle Kirjojen keskellä -blogissa
   
Ja tässä vielä haasteen säännöt:

     1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
     2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
     3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
     4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
     5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi.