sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä

Pidin kovasti talvella lukemastani Pauliina Vanhatalon romaanista Pitkä valotusaika ja sen houkuttelemana hakeuduin kirjailijan alter egon, Veera Vaahteran, kepeämmän tekstin äärelle.


Onnellisesti eksyksissä on kirja harhailusta ja kotiin pääsystä. Eksyksissä haahuillessaan Emma, 27-vuotias suomen kielen opiskelija, onnistuu ottamaan itseään sen verran niskasta kiinni, että saa gradunsa kirjoitetuksi ja valmistuu maisteriksi.

Onnellisen asiaintilan tekee vielä onnellisemmaksi mukava sattumus. Maisterisjuhlien jatkojen jatkoilla viereiseen pöytään osuu herrasmies, joka mainitsee, että hänellä saattaisi olla Emmalle töitä tarjolla. Ja niin siinä käy, että Emma saa heti koulutustaan vastaavaa työtä. Tosin osa-aikaista, tuntipalkalla ja freelancerina, mutta kuitenkin työtä, josta saa sen verran rahaa, että sillä selviää päivästä toiseen, ellei eksyillessään satu avaamaan kukkaron nyörejä turhan anteliaasti.

Kotiin Emman sitten ohjaa ... vaan enpäs kerrokaan, jotta jännitys säilyy kirjan loppuun asti. Emman ympärillä hyörii entinen poikakaveri, jossa on vielä vetoa. Yliopistolla liikuskelee komea graduohjaaja. Jossain kohdataan varsin kunnollinen nuori mies. Eikä parhaan ystävän sulhaseenkaan voi olla törmäämättä.

Chick lit -kirjoihin tulee harvoin tartuttua, vaikka pidän esimerkiksi Hilja Valtosen kepeän humoristisista viihdekirjoista. Onnellisesti eksyksissäkin onnistuu alkupuolella lähes pitkästyttämään Emman haahuilulla. Puolivälin jälkeen kirja alkoi vetää paremmin. Emma ei ollut ihan yhtä paljon eksyksissä itsensä ja elämänsä kanssa, hänen työelämänsä alkuvaiheita oli kiintoisaa seurata ja hän uskaltautui kokeilemaan juttuja, joita oli aina halunnut tehdä. Ihmissuhderintamallakin oli uutta pohdintaa ja hieman enemmän syvyyttä.

Veera Vaahteran Onnellisesti eksyksissä oli mukava välipala, hieman humoristinen, hieman romanttinen olematta siirappinen, hieman angstinen (se gradu!) olematta synkkä. Hyvällä, nautittavalla kielellä kirjoitettu. Se on ensimmäinen Veera Vaahteran nimellä kirjoitetuista kirjoista, joista viimeisin, Kevyesti kipsissä, on juuri ilmestynyt.


      Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä. 272 s.
      Kustantaja: Tammi 2012

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA sitä luettiin paljon heti kirjan ilmestyttyä, muun muassa blogissa Sinisen linnan kirjasto, josta löytyy linkkejä muihin kirjoituksiin. Tuijata tutustui laillani hiljattain Veera Vaahteraan Pauliina Vanhatalon kirjojen imussa ja kutsui lajityyppiä hauskasti likkalitiksi. Viime vuonna kirjan lukivat Kirjakaapin avain ja Yksi pieni lukupäiväkirja.

HAASTE: Saan kirjasta kolmannen kasvin Kirjaherbarioon: Vaahtera.

4 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä mukavan kepeä välipala, omassa lajissaan varmasti oikein kelpo. On jotenkin kivaa, että Vanhatalolla on tällainen viihteellinen alter ego. Jos tämä ei olisi ollut juuri hänen teoksensa, olisi ainakin minulta jäänyt hyvä välipala väliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin, että oikein kelpo kirja omassa lajissaan. Vanhatalo on taitava kirjoittaja, ja kevyt chick lit onnistuu häneltä myös.

      Poista
  2. Mikä ihana kirjailijanimi: VEERA VAAHTERA :)

    Lukemisen kepeys saattaisi itseltäni vaihtua painolastiksi jos eläytyisin opiskeluaikojen angstiin.

    Hyvältä kuulostaa että kirjan romantiikka ei ole siirappista ja että on
    huumoriakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin ihana nimi! Ja sopii kirjan tyyliin mainiosti.

      Joo, voihan kirjasta tulla omat opiskeluangstit mieleen, mutta minulla ei käynyt niin. Kirjan alku oli sellaista haahuilua ja lopussa sattui kaikkea mukavaa ihan itsestään. Niin kuin tämän lajin kirjoissa tahtoo sattua.

      Poista

Kiitos kommentistasi!