sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Ja arvontavoitot menevät...

Blogin kaksivuotisarvonta on suoritettu. Kiitos kaikille onnitteluista ja osallistumisesta sekä tervetuloa uudet blogin lukijat ja terveoloa jo pitempään blogiani lukeneet.

Blogiarvonnan valvoja (kuvassa) katsoi tarkalla silmällä, että kaikki sujui arvonnan sääntöjen mukaan: arvontalappusille kirjoitettiin arvontapostausta kommentoineet lukijaksi rekisteröityneet, jotka eivät ilmoittaneet jäävänsä arvonnan ulkopuolelle, lappusia huljuteltiin hatussa sikin sokin ja hatusta nostettiin silmät kiinni kaksi lappua. Ja voittajat ovat: 

  1. Suketus
  2. Lumikukka

Onnittelut teille kummallekin! Ensimmäisenä voiton pääsee valitsemaan siis Suketus ja hänen tehtyään valintansa Lumikukka. (Lumikukka, laitatko sähköpostiosoitteesi minulle: paulan.blogiposti@gmail.com)

Tässä vielä arvonnan aloittava kirjoitus, josta löytyy valittavat arvontavoitot.

Innostavaa ja rentoa kesää lukien, bloggaillen ja muuta mukavaa puuhaten!



perjantai 29. toukokuuta 2015

Agatha Christie: Kuolema Niilillä


Varsin sekalainen joukko ihmisiä eri puolilta maapalloa matkustaa Egyptiin Niilin risteilylle. Jokaisella on oma tarinansa. Viehättävä ja rikas perijätär Linnet lentää Englannista häämatkalle miehensä Simonin kanssa. Rikas amerikkalainen rouva lomailee köyhän ja itselleen kuuliaisen serkun sekä sairaanhoitajan seurassa. Italialainen arkeologi, itävaltalainen lääkäri, amerikkalainen kommunisti, englantilainen lakimies ja useita muita. Linnetin paras ystävätär, tempperamenttinen Jacqueline de Bellefort, seuraa hääparia ja raivostuttaa heidät, sillä hän oli ollut Simonin kihlattu, kunnes tämä oli tavannut Linnetin. Ja kuinka ollakaan, itse Hercule Poirot lomailee sattumalta Niilillä.

Siitä voi jo päätellä, että matkalla tapahtuu murha. Itse asiassa murhia tehdään kolme, ja pari muutakin henkilöä kuolee. Poirot'n harmailla soluilla on käyttöä, sillä moni matkustajista ei ole aivan sitä, mitä väittää olevansa. Mutta kenellä on motiivi murhata, kenellä tilaisuus, kuka kykenee tarpeellisiin manoovereihin laivalla?

Kuolema Niilillä on Agatha Christien tunnetuimpia dekkareita. Se on tuttuun tapaan suljetun tila arvoitusdekkari, jossa syyllisen täytyy olla joku matkalla olijoista. Kirjailija kieputtaa henkilöitä ja epäilyjä mielensä mukaan, ja loppuratkaisu on melkoisen mutkikas. 

Tämä on kolmas blogiaikana kuuntelemani Christien äänikirja, ja jokainen niistä on tapahtunut samalla maailman kolkalla laajasti ottaen. Idän pikajunan arvoituksessa Poirot tutki murhaa lumivyöryn pysähdyttämässä junassa, joka oli ehtinyt Balkanille matkallaan Istanbulista Pariisiin. Murha Mesopotamiassa  tapahtui arkeologisella kaivauksella nykyisessä Irakissa.

Kirja on taattua murharouvan laatua, ja kertojana Lars Svedberg on vain niin hyvä.

Agatha Christie: Kuolema Niilillä, äänikirja
Kustantaja: WSOY 2011 (paperiversio 1. p. 1940, uusi suomennos 1978)
Alkuperäinen: Death on the Nile, 1937, suomennos: Kirsti Kattelus
Kertoja: Lars Svedberg, 9 CD-levyä, 9 t 58 min

Pakkaus: Kai Toivonen

ÄÄNIKIRJAN lainasin naapurikaupungin kirjastosta.

MUUALLA sitä on luettu mm. blogeissa Eniten minua kiinnostaa tie (... kirjahan on mahtava!), Jokken kirjanurkka (... täytti hyvän dekkarin kriteerit), Kirja-aitta (Peruslukemistoa koululaisille.), Nenä kirjassa (Henkilöhahmoissa on herkullisia tyyppejä.).

HAASTE: Jassun äskettäin alkama Agatha Christie 125 vuotta -lukuhaaste.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Tarquin Hall: Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus


Yksityisetsivä Vish Puri saa toimeksiannon eräältä arvostetulta ja suoraselkäiseltä tuomarilta, jonka palvelija on kadonnut. Huhumylly väittää tuomarin raiskanneen ja murhanneen tytön, ja pelkkä syytös tahraa tuomarin mainetta. Puri apureineen käy selvittämään tapausta, ja se osoittautuukin visaiseksi: kukaan ei tiedä tytöstä muuta kuin nimen Mary ja että hän kuuluu johonkin Intian vähemmistökansaan. Surmasiko tuomari tai joku hänen palvelijoistaan tytön? Vai katosiko tämä vain jonnekin tavaroineen? Entä miten löytää Mary-niminen tyttö yli miljardin ihmisen joukosta ilman tarkempia tietoja sukunimestä tai kotipaikasta?

Vish Puri on intialainen yksityisetsivä Delhistä, Mitä yksitysimmät etsivät Oy:n toimitusjohtaja ja johtava etsivä. Enimmäkseen Puri saa toimeksiantoja, joissa varakas suku pyytää selvittämään avioitumassa olevan nuoren naisen tai miehen tulevan puolison taustaa, tai tapauksia, joissa pyydetään selvittämään, onko mies tai vaimo tai mielitietty syönyt muutakin kuin kotiruokaa, kirjan ilmaisua käyttääkseni.

Tälläkin kertaa Visna Purilla ja hänen persoonallisilla apulaisillaan on useita tapauksia samaan aikaan. Eräs sulhasmies osoittautuu aivan toisenlaiseksi kuin on antanut ymmärtää, toinen on mitä kunnollisin nuori mies, mutta kantaa salaisuutta sisällään.

Vish Puri joutuu murhayrityksen kohteeksi hoitaessaan chiliviljelmäänsä talonsa katolla. Teon motiivi ja tekijät jäävät hänelle arvoitukseksi, sillä hänellä on liian kiire toimeksiantojensa kanssa, mutta onneksi hänellä on tarmokas äiti, joka alkaa suorittaa omia tutkimuksiaan poikansa vastalauseista huolimatta ja osin tämän tietämättä.

Vish Puri on sympaattinen etsivä, jolle perhe on tärkeä ja jonka arvot ovat kohdallaan. Puri on ylpeä siitä, että uudemman teknologian lisäksi hän osaa käyttää ikivanhoja intialaisia etsivätaitoja työssään, ja harmittelee sitä, että Sherlock Holmesin maine on niin laaja, vaikka Intiassa käytettiin samoja menetelmiä pari tuhatta vuotta sitten.

Kirja oli viihdyttävä lukukokemus ja matka värikkääseen Intiaan. Maan, sen ihmisten ja tapojen kuvaus olikin kirjan houkuttelevinta antia, sillä ihmisten paljous, kaoottinen liikenne, kadunvierten hajut ja mausteisen ruuan maut elävät sivuilla. Puri osoittautuu varsinaiseksi herkkusuuksi lääkärin varoituksista huolimatta, ja paikallisella ruoalla on kirjassa iso osuus. Arvostin kirjan lopussa olevaa sanastoa, josta löytyivät käännökset ja selitykset niin vaatekappaleille, ruokalajeille kuin muillekin sanoille. Kirjassa nostetaan myös Intian yhteiskunnallisia ongelmia esille, mutta niillä ei jäädä synkistelemään, sillä kirja on kevyehkö ja siinä on paljon huumoria. Kirjailija asuu Delhissä Intiassa perheensä kanssa, mutta on britti, joten hän varmasti katselee ja kuvaa Intiaa sen hyvin tuntevan länsimaalaisen silmin.


Tarquin Hall: Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus, 360 s.
Kustantaja: Gummerus 2012

Alkuperäinen: The Case of the Missing Servant (2009) , suomentaja Tero Valkonen
Kansi: Tuomo Parikka

KIRJA on omasta hyllystä, oma ostos.

MUUALLA: Amman lukuhetki, Kirja joka maastaKirsin kirjanurkka, Oksan hyllyltä ja Maailman kuvalehti

tiistai 19. toukokuuta 2015

Blogin kaksi vuotta - pieni arvonta


Kaksi vuotta kirjablogia. Sunnuntaina 19.5.2013 uskaltauduin julkaisemaan ensimmäisen kirjablogikirjoitukseni, ja sitä on seurannut kaksi vuotta lukulöytöjä ja  lukemastani kirjoittamista. Kaksi vuotta lukuhaasteita yhdessä muiden bloggareiden kanssa. Kaksi vuotta kirjablogien ja ihanien lukuvinkkien seuraamista. Nyt kun vielä olisi keino taikoa lisää aikaa tälle koukuttavalle harrastukselle.

Viime vuoden tapaan juhlin blogisynttäriä pienimuotoisella arvonnalla. Kaksi vuotta ja kaksi arvontavoittoa, yksi kummallekin vuodelle. Arvon voittajat kaikkien niiden kesken, jotka ovat liittyneet lukijoikseni ennen arvontapäivää ja jotka ilmoittavat osallistumisestaan kommentoimalla tätä kirjoitusta, ehkä kertomalla yhdestä kirjastä, minkä suunnittelevat lukevansa kesällä.

Arvontaan voi osallistua sunnuntaihin 31.5. klo 14 asti, ja voittajat arvon perinteisellä arpalipputekniikalla sunnuntai-iltana. Ensimmäisen arvan saanut saa valita ensimmäisen voiton ja toisen arvan saanut toisen.

Arpavoitoiksi olen varannut kirjalahjakortin ja dekkareita kesälukemisiksi. Kaksi voittoa saa valita allaolevista, kirjoista yksi on arvostelukappaleena saatu ja muut ovat omia ostoksia. Ne on luettu kerran.

Lukuisaa kevätkesää ja (toivottavasti) pian koittavaa lomaa!

torstai 14. toukokuuta 2015

John Williams: Stoner

John Williams kirjoitti kirjansa jo puoli vuosisataa sitten, Stoner ilmestyi ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa 1965, mutta silloin se sai vain vähän huomiota. Kirjan uusi aika koitti kymmenen vuotta sitten, kun siitä otettiin uusia painoksia ja se käännettiin useille kielille. Bazar julkaisi suomennoksen tänä vuonna.

Stoner on kirja - no, miehestä nimeltä Stoner. Se kertoo William Stonerin elämäntarinan alusta loppuun, ja vaikka hänen elämänsä sujui varsin arkisesti eikä siinä ollut mitään kovin suurta ja merkittävää, kirja koskettaa. 


Stoner syntyi pienen maatilan ainoana poikana, ja hänen vanhempansa saivat niukan elantonsa viljelemällä kituliasta maapalaansa. He lähettivät poikansa lähimpään yliopistoon uuteen maataloustieteelliseen tiedekuntaan toiveenaan saada poikansa jatkamaan tilaa koulutettuna agronomina. Opintojen alkupuolella jotain tapahtui, kaikille pakollisella englannin kirjallisuuden kurssilla uusi oivallus ja kipinä syttyi, ja Stonerin elämä sai uuden suunnan: hän siirtyi opiskelemaan kirjallisuutta. Kun vanhemmat tulivat juhlimaan pojan maisteriksi valmistumista ja viemään hänet kotiin, Stonerin oli kerrottava heille, ettei hän valmistunut agronomiksi eikä tulisi takaisin tilalle. Kun muut ikätoverit lähtivät Eurooppaan ensimmäiseen maailmansotaan, Stoner valitsi vaikeammin selitettävän tien, hän jäi opettamaan yliopistoon ja valmistelemaan väitöskirjaansa.

Stonerista tuli yliopiston opettaja eikä hän halunnut muuta tehdäkään kuin opettaa. Ja tutkia. Ja kirjoittaa. Hän opetti samalla sinnikkyydellä, jolla hänen vanhempansa olivat viljelleet kuivaa ja kitsasta peltotilkkuaan, ja yliopiston valtapelin tuomat hankaluudet tekivät Stonerista vain peräänantamattoman. Myös avioliittoaan ja sen valtapeliä hän eli sitkeydellä, jossa ei ollut puhettakaan luovuttamisesta. Ei edes silloin kun hän kohtasi rakkauden ja oli vähän aikaan onnellinen kumppanuudesta, intohimosta, toisen tuntemisesta.

John Williams kirjoittaa Stonerista eleettömästi, asiallisesti, lähes arkisesti, mutta samalla myötätuntoisesti ja herkästi. Hän piirtää kuvan miehestä, joka on työteliäs ja tyytyy siihen, että saa tehdä sitä, mitä eniten rakastaa, vaikka yksityiselämässään hän saa onnea osakseen vain lyhyinä jaksoina. Joskus Stoner pysähtyy miettimään elämäänsä, totaa, ettei ole juuri tottunut analysoimaan omaa itseään. Kuoleman lähestyessä häntä vaivaa kysymys, mitä hän oli oikein elämältä odottanut.
"Samassa hänet valtasi tunne omasta identiteetistään, ja hän aisti sen voiman. Hän oli oma itsensä ja tiesi, mikä hän oli ollut." (s. 306)
Stoner on ihan omanlaisensa kirja; hieno henkilökuva, hyvin rakennettu elämäntarina, hyvin kirjoitettu, hiljaisessa ja asiallisessa sitkeydessään vaikuttava. Monissa blogeissa tähän on rakastuttu ja ounasteltu tästä yhtä vuoden hienoimmista kirjoista. Minuun tämä ei kolahtunut aivan samalla intensiteetillä, mutta myönnettävä on, että kirja ja Stonerin tarina jätti jäljen, joka viipyilee.


John Williams: Stoner, 306 s.
Kustantaja: Bazar 2015

Alkuperäinen: Stoner, 1965, suomentaja Ilkka Rekiaro

Kansi: 

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA kirjasta on kirjoitettu mm. näissä blogeissa: Kaisa Reetta T., kujerruksiaLeena Lumi, Lukuneuvoja, Eniten minua kiinnostaa tie, josta löytyy lisää linkkejä

MAAILMAN YMPÄRI -sivulle kerään kirjoja eri maista niiden pääasiallisen tapahtumapaikan mukaan. Joka maasta laitan yhden kaunokirjallisen teoksen ja lisäksi erikseen dekkarin / jännityskirjan ja matkakirjan / muistelman. Yhdysvalloista kerään kirjoja osavaltioittain. Nähtävästi olen viime vuosina lukenut sen verran vähän amerikkalaisia kirjoja, että tämä on vasta toinen, jonka tapahtumapaikka on Yhdysvalloissa - kumpikin sijoittuu Missourin osavaltioon. Hmmm...

perjantai 8. toukokuuta 2015

Kuukauden Tiina - Tiina on aina Tiina

Kesä on melkein tullut ja niin ovat Tiinatkin, blogiini nimittäin!. Olen lukenut parina edellisenä kesänä Anni Polvan (1915-2003) Tiina-kirjoja julkaisujärjestyksessä ja blogannut niistä. Tänä vuonna Polvan kirjat sopivat luettavaksi erityisen hyvin, sillä tammikuussa tuli kuluneeksi sata vuotta kirjailijan syntymästä. En ehtinyt mukaan blogimaailman juhliessa hänen syntymäänsä 6.1., mutta teen se kesän mittaan luettavilla Tiinoilla. Tänään on vuorossa sarjan yhdeksäs kirja, Tiina on aina Tiina, joka ilmestyi ensi kerran vuonna 1964.


Kirjoittikohan Anni Polva Tiinansa koululaisten lomalukemisiksi vai oliko lomiin muuten vain helpompi sijoittaa monenlaisia seikkailuja? Joka tapauksessa useimmissa kirjoissa tuntuu olevan joko kesäloma tai hiihtoloma, kuten talvilomaa silloin sanottiin. Tiina on aina Tiina -kirjassa on talvi, ja talon lapset saavat viikon hiihtolomaa koulusta.

Tällä kerralla kiinnitin huomiota erityisesti siihen, miten sosiaalinen Tiina on ja itse asiassa varsin taitava solmiessaan suhteita muihin lapsiin ja aikuisiin. Mitä siitä, jos välillä syntyy tappelu heikompia puolustaessa; yleensä nekin tilanteet päättyvät lopulta ystävystymiseen, kuten käy taloon muuttavan uuden perheen lasten kanssa.

Tosiaankin, Tiinan kotitalon yläkerta saa uusia asukkaita, kun vanha apteekkari muuttaa sieltä pois. Pihan lapset päättävät auttaa häntä muutossa ja yllätyksekseen pääsevät herkkupöytään, jonka mies on heille järjestänyt. Alussa lapset olivat olleet miehen kanssa huonoissa väleissä, mutta nyt hän on Tiinan mielestä maailman kivoin vanha mies. Yksinäinen apteekkari liikuttuu, kun lapset jäävät huiskuttamaan hänelle asemalla junan kolkatessa poispäin.

Yksinäisten vanhojen miesten lisäksi Tiinan sydän heltyy kulkukissoille ja -koirille sekä yhdelle sotainvalidille, sillä minkä Tiina luonnolleen mahtaa.
"Vaikkei hän sen takia tapellut, että hän olisi halunnut tapellä, hänen vain täytyi aina joskus. Oli olemassa vanhoja mummoja, ja pieniä kissoja, ja kipeitä koiria, joita kukaan ei puolustanut, ja sellaisia kuin romu-Juuso, joista kukaan ei välittänyt. Jonkun täytyi tapella niidenkin puolesta, ne kun eivät itse kyenneet." (s. 81)
Romu-Juuso on pahoin vammautunut sotainvalidi, joka kerää rautaromua ja jota kaupungin pojat kiusaavat. Täytyyhän Tiinan häntä puolustaa! Paremman tutustumisen myötä Juuso yllättää Tiinan, sillä hänellä onkin kotonaan salaisuus. Siellä salaisuuksien keskellä on myös ihana Mussu ja Mussun kolme pikimustaa pentua, joilla on lisäksi rotukissan sukupaperit. Mutta riittääkö se, selviää kirjan lopussa ---
"Vaikka sinun kissasi olisivat käyneet viisi luokkaa oppikoulua ja saaneet huolellisuudesta kymmenen, niin se ei räväytä meidän äitiä vähääkään, jos se sattuu olemaan kissanvastaisella tuulella. Minun täytyy puhua asiasta ensin isälle." (s. 148)

KIRJA löytyi kirjaston varastosta.

Anni Polvan Tiina-sarja:
   1. Tiina, 1956
   2. Tiina aloittaa oppikoulun, 1957
   3. Tiina kesälaitumilla, 1958
   4. Tiina toimii, 1959
   5. Tiina ei pelkää, 1960

   6. Tiinalla on hyvä sydän, 1961
   7. Tiina epäilee Juhaa, 1962
   8. Tiina seikkailee1963
   9. Tiina on aina Tiina, 1964


Anni Polva: Tiina on aina Tiina, 158 s.
Kustantaja: Karisto 1982, 7. painos (1. painos 1964)
Kansikuva: Maija Karma

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Anne B. Ragde: Vihreät niityt - trilogian päätös



Vihreät niityt päättää norjalaisen Anne B. Radgen kirjoittaman sukutarinan, jonka alkoi Berliinin poppelit ja jota jatkoi Erakkoravut. Tätä kolmatta osaa ennen kannattaa ehdottomasti lukea ainakin sarjan ensimmäinen, muuten ei selviä perheen sukulais- ja muut ihmissuhteet ja niistä johtuvat jännitteet oikealle tolalle. Sitä paitsi Vihreät niityt alkaa kesken niitä taahtumia, joihin Erakkoravut päättyi.

Kaiken keskiössä on Neshovin perintötila, josta Torunnin isä on tehnyt sikatilan. Nyt Torunn, 37-vuotias Oslossa kasvanut nainen, on tilanteen pakosta tilasta ja sioista vastuussa, ja hänen harteillaan on iso päätös siitä, haluaako hän jatkaa tilaa. Asiaa ei tee helpommaksi se, että hänen kaksi setäänsä innolla odottavat hänen asettuvan asumaan Neshoviin ja alkavat tehdä suunnitelmia, miten itsekin pääsevät nauttimaan tilasta. Molemmat heistä ovat pysyneet pois Neshovista vuosia, jopa vuosikymmeniä, mutta nyt jonkin tilan rakennuksen kunnostaminen omaan käyttöön on kuin kotiin tulisi.
"Hän kun oli luullut saavansa vähitellen itselleen eräänlaisen perheen. Erlend ei ollut ainoa, joka oli kuvitellut niin. Että Neshovin tilan katkerat juuret olivat heräämässä eloon, mutta täysin uusin ehdoin. Hyvin ja myönteisin ehdoin. Vasta nyt, täsmälleen tällä hetkellä, hän tajusi että juuri sitä hän oli toivonut."
Torunnille taakka on raskas. Hän kamppailee surun ja syyllisyyden kanssa ja tekee viimein ratkaisunsa ja valitsee sellaisen elämän, jonka hän on mielestään ansainnut. "... ja se ihminen, joka hänestä oli tullut, sulautuisi täydellisesti ympäristöönsä."

Kirjassa on kipeyttä ja kepeyttä samaan aikaan. Pohjalla on paljon suvun salaisuuksia, ulos puhumatonta vihaa ja syyllisyyttä, masennusta, ja sitten mainioita, arkisen traagisia ja samalla lämpimiä kuvauksia sikatilallisen työstä ja elämästä. Kuolema on koko ajan läsnä, onhan Torunnin Margido-setä hautausurakoitsija, ja hänen työstään kirjailija kertoo paikoin hyvinkin yksityiskohtaisesti, mutta samalla ymmärtäväisesti. Tässä kirjassa ei kuolemaa vaieta sivuun, vaan se on osa elämää.

Kirjan loputtua huomaan toivovani, että Anne B. Ragde olisi kirjoittanut vielä neljännenkin osan. Torunnin takia olisin toivonut toisenlaista loppua, sellaista, jonka kirjailija hahmotteli hyvinkin mahdolliseksi, mutta johon tarttumiseen Torunn oli liian väsynyt. Neshovin tilan väki jäi vahvasti mieleen. Hyvä trilogia!


Anne B. Ragde: Vihreät niityt, 293 s.
Kustantaja: Tammi 2009

Alkuperäinen: Ligge i grønne enger, 2007, suomentaja Pirkko Talvio-Jaatinen
Kansi: Laura Lyytinen

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA on koko trilogia luettu mm. blogeissa Eniten minua kiinnostaa tie, Leena Lumi, Tarinoiden taikaa,

HAASTEET: Maalaismaisemia-lukuhaaste, jossa tällä kahdeksannella kirjalla saavutan oman tavoitteeni päästä torppariksi, mutta ilman muuta jatkan maatilan isännyyttä kohti; Kirjallinen retki Pohjoismaissa, jossa tämä on kolmas norjalainen kirjani.