tiistai 30. joulukuuta 2014

Ammatteja ja vankilaa haastekoosteissa

Vuotta on jäljellä vuorokausi ja rapiat. On aika koota vuoden lukuhaasteista pari. Viimeisen jätän huomiselle, josko saisin siihen vielä yhden bloggauksen mukaan.

sheferijm-blogin Ainon alkama Mikä minusta tulee isona? -haaste sai minut todellakin kiinnittämään huomiota eri ammatteihin kirjoissa. Usein kirjan päähenkilön ammatti oli selkeä valinta haasteeseen, kuten rikoskirjan poliisi tai yksityisetsivä, mutta joskus oli runsauden pulaa, kuten Neljäntienristeyksessä, jossa useasta vaihtoehdosta valitsin haasteeseen puusepän. 

Alun pitäen arvelin lukevani kymmenen kirjaa, joissa jokin ammatti on selkeästi esillä, ja niin saavuttavani kisällin arvon. Luin 12 kirjaa, ja siten etenin pari pykälää jo mestarin tutkinnon suuntaan. Haasteessa kutakin kirjaa saattoi käyttää vain yhteen ammattiin. Lisäksi käytin kutakin ammattia vain kerran. Tässä lukemani kirjat ja ammatit:

Oppipoika ---   3 kirjaa
  1. Runoilija            Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme (2013)
  2. Yksityisetsivä   Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa (2012)
  3. Opettaja             Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta (2013)

Kisälli ---   10 kirjaa
  4. Rikospoliisi       Arnaldur IndriðasonRäme (2003) (Mýrin 2000)
  5. Toimittaja/kirjailija  Antti HeikkinenPihkatappi (2013)
  6. Puuseppä          Tommi KinnunenNeljäntienristeys (2014)
  7. Taikuri               Seppo Jokinen: Koskinen ja taikashow (1999)
  8. Sikafarmari Anne B. Radge: Berliininpoppelit(2007) (Berlinerpoplene2004)
  9. Perinteentutkija  Andreï Makine: Vera (2005) (La Femme qui attendait2004)
  10. Sähköttäjä    Irja Virtanen: Kenttäharmaita naisia (1956/2006/2007)

Mestari ---   20 kirjaa
  11. Helmenkalastaja   John SteinbeckHelmi (1996/1949) (The Pearl 1947)
  12. Sotilas          Esa Sirén: Aunuksen terässade (2011)


Kirjavalas-blogin Elegia taas haastoi lukemaan kirjoja, jotka liittyvät jotenkin vankilaan. Haasteessa oli mahdollista lukea itsensä eristyssellistä vapauteen. 

En asettanut itselleni tavoitteita enkä päässyt vapauteen, mutta neljällä kirjalla - jos yksi novelli lasketaan suoritukseksi - pääsin ensin tavalliseen selliin ja sitten saavutin sekä ulkoilu- että tapaamisoikeuden. 

Lukemistani kirjoista sekä Leysonin että Vuorenpään kirjat kuvasivat juutalaisia lapsia keskitysleireissa 1940-luvulla. Nykäsen Jahti oli kuvaus vankilapaosta ja Kähkösen Mustat morsiamet -kirjan päähenkilön mies pidätetään ja vangitaan 1930-luvulla punikkina.

0 kirjaa: eristysselli

1 kirja: tavallinen selli
   1. Harri Nykänen:    Jahti (2011), rikosnovelli äänikirjana

3 kirjaa: ulkoiluoikeus (muurien sisällä valvotusti toki)
   2. Leon Leyson: Poika joka pelastui : Schindlerin listan kuopus (2013/2014)
   3. Eeva Vuorenpää:  Arvet : romaani sotavuodesta 1941 (2011)

4 kirjaa: tapaamisoikeus
   4. Sirpa Kähkönen:    Mustat morsiamet (1998)


Suurkiitos Ainolle ja Elegialle kiinnostavista haasteista!

perjantai 26. joulukuuta 2014

Perinteinen ja söpö Joulutarina


Pyhien aikaan olen lukenut Joulutarinan, joka kertoo varsin viehättävästi juhlan syntymäpäiväsankarin maailmaan tulosta ja siihen liittyneistä tapahtumista. Teksti pohjautuu Raamattuun, mutta kerronta on sovitettu helppolukuiseksi niin, että se sopii perheen pienimmille(kin).  

Juuri pieniä kirjan lukijoita ja kuuntelijoita ajatellen Joulutarina on jaettu neljään sopivanmittaiseen lukuun: Marian vieras, Jeesus syntyy, Paimenten vierailu, Tietäjien matka. Kirja on painettu paksulle kartongille ja siinä on kätevä kierresidonta, joten sen katseleminen ja sivujen kääntely käy tottumattomaltakin. Aukeaman vasemmalla sivulla on aina teksti, jossa tarina on kerrottu helpoin virkkein ja nykykielellä, ja kertomusta elävöittää oikeanpuolisten sivujen iloisenväriset kuvat. Kuvitus on sekoitus perinteisen oloisia vaateparsia, tarinaan kuuluvia eläimiä ja sinne tänne ripoteltuja pikkuotuksia ja ötököitä, joita pienet silmät mielellään etsivät: leppäkerttuja, matoja, lintuja, pupujusseja. Tekstiä on kuitenkin sen verran, että kirja soveltuu lukemaan oppineelle itsekseenkin luettavaksi.




Karen Williamson (teksti): Joulutarina, 102 s.
Kustantaja: Uusi Tie 2013
Kuvitus: Marie Allen
Alkuteos: The Christmas Story (2012). Suomentaja: Päivi Hihnala.

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulurunona Viljo Kajavan Seimellä


Ohikulkumatkalla pysähdyin taas seimen äärelle, sen on pystyttänyt Janakkalan seurakunta Turenkiin ties kuinka monennetta vuotta. Luonnollisen kokoiset puusta tehdyt nuket toivottavat ohikulkijoille hyvää joulua seurakuntatalon viereisessä rinteessä.

Samoin kuin viime vuonna rakennelman reunaan on kiinnitetty jouluruno. Vuosi sitten runoksi oli valittu Aleksis Kiveä, tämän joulun runo on harras Seimellä, jonka on kirjoittanut Viljo Kajava.


sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kati Tervo: Sukupuu

Tällaisen sukuharrastajan oli ihan pakko tarttua Kati Tervon uusimpaan kirjaan, Sukupuu houkutteli jo nimellään. Millaisia tarinoita tarjoaisi itselleni uuden kirjailijan fiktiivinen sukupuutyöskentely?

Sukupuu kertoo Heidi Hukkasen suvun tarinan. Kirjan päähenkilöksi nousee kuitenkin Heidin isoäiti, Adele Schumacher, joka muutti Saksasta Suomeen rakkauden perässä 1919 ja sai sukunimekseen Hukkanen. Adele, hänen kaksi sisartaan ja äiti, anoppi ja tytär kertovat kukin omassa luvussaan sirpaleen sukuhistoriaa, jokainen omalla kielellään ja ilmaisullaan. Miehet näyttäytyvät hiljaisissa sivurooleissa kirjassa ja ehkä naistensa elämässäkin, Adelen kiltti isä, ensimmäisessä maailmansodassa sieluunsa haavoittunut aviomies ja Saksaan kesäksi lähetetty poika. Pojantyttärestä Heidistä tulee kirjan kehyshenkilö, joka aloittaa sukupuun piirtämisen siitä, miten hän tunsi mummunsa ollessaan kuusivuotias, kun tämä kuoli, ja päättää sen vierailemalla Saksassa kaupungissa, jossa isoäiti ja hänen koko perheensä oli elänyt.

Kati Tervo kirjoittaa jouhevasti ja kiinnostavasti, mieli hyppää mukaan selvittääkseen kahden perheen, avioliiton kautta sukulaisiksi tulleiden, vaiheita. Samalla teksti on vähäeleistä eikä suvun draamalla ihmeemmin tunteilla tai mässäillä, vaikka lukujen naisilla on varsin koskettavia kohtaloita: yksi kuolee natsi-Saksassa, toinen pakenee Amerikkaan ja adoptoi intiaanipojan. Suomessa Adele taas on ei-toivottu miniä, joka on muukalainen elämänsä loppuun asti. Niin Hukkasilla kuin Schumachereilla vaietaan paljosta. Äitien on vaikea olla äitejä varsinkin tyttärilleen.

Kirja houkuttelee lukemaan, sukupuun arvoitusten vähittäinen selviäminen kiehtoo. Viimeinen luku on kuitenkin erilainen, kuin dokumentti saksalaiseen kaupunkiin tehdystä matkasta ja sen nähtävistä paikoista. Heidi tarvitsi matkan voidakseen piirtää sukupuun.

KIRJAN lainasin kirjastosta. Osallistun sillä Ullan kirjat -blogin Talven lukuhaasteeseen, kannen perusteella kirjaan sen syksyn kirjoihin.

Kati Tervo: Sukupuu, 203 s.
Kustantaja: WSOY 2014

Muualla: HS:n arvio, Kirjainten virrassaKirjavinkit, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia

perjantai 12. joulukuuta 2014

Taikatalvi ja Tove 100 -haasteiden koontia

Tove Janssonin Taikatalvi on yksi muumikirjasuosikkejani. Nyt lumihiutaleiden höytäillessä maahan otin sen uusintalukuun, ja taas pysähtelin maistelemaan muumien viisautta ja rohkeutta katsoa maailmaa erilaisesta näkövinkkelistä.

Taikatalvessa Muumipeikko herää kesken talviunien ja ihmettelee, miten erilaiselta maailma näyttää. Edes äiti ei herää, vaikka häntä miten yrittäisi herätellä, joten Muumipeikko kerää rohkeutensa ja lähtee yksin Nuuskamuikkusta vastaan, tämä kun oli lähtenyt talveksi etelään. "Jos tietäisin hänen tietävän, että minä kiipeän näiden vuorten yli hänen takiaan, niin silloin minä voisin kiivetä. Mutta aivan yksin siitä ei tule mitään." (s. 20)

Taikatalvesta löytyy helmiä niin kuin muumikirjoista tapaa löytyä. Muumipeikon rohkeus lähteä matkalle valloittamaan talvimaailmaa. Omien pelkojen voittaminen. Minulle läheisin kirjan viisauksista on se, minkä jo jaoin Muumikirjat ja minä -haasteen muistelossa: liika kylmältä suojeleminen ei ole hyvästä, koska "Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia." (s. 132)



Kun Tove Janssonin syntymän juhlavuosi Tove 100 alkoi, olin varma, että nyt luen roppakaupalla hänen kirjoittamiaan kirjoja tai kirjoja hänestä. Vuoden vieriessä päätökseen huomaan saaliin jääneen vaatimattomaksi, mutta iloitsen siitä, että se on kuitenkin suurempi kuin viime tai sitä edellisenä vuonna!

Tove 100 -juhlavuosi innoitti kahteenkin haasteeseen blogimaailmassa, ja hyppäsin niihin innoissani mukaan. Opuscolon alkamalle Janssonin kirjakiusaus -matkalle lähdin Homssuna ja aika homssuisesti seilasinkin. Samoilla kirjoilla osallistun Reetan Tove 100 -lukuhaasteeseen. Ja tässä se saaliini:

     Kuvakirja: Muumit ja tuhotulva
     Aikuisproosa: Kuvanveistäjän tytär
     Pidempi Muumikirja: Taikatalvi

Kuvanveistäjän tytärtä lukiessani olin ainakin kuvittelevinani, että kohtasin kirjan sivuilla sukulaisen. Siis ei sukulaissielua, vaan ihan oikean, mutta erinomaisen kaukaisen sukulaisen, jota kirjailija kutsui Cawaniksi. Niin haltioissani olin kuvitelmastani, että kirjoitin siitä pari juttua sukuharrastusblogiini:
     Sukulainen Tove Janssonin kirjassa?
     Alvar Cawénin taidenäyttely vuonna 1910

Vaikka vuosi Toven Janssonin maailmoissa jäi kolmeen kirjaan, Ateneumin hienossa taidenäyttelyssä vierailuun ja lahjaksi saatuun pyyhkeeseen (mukana kuvassa), matka oli antoisa. Erityisen iloinen olin siitä, että luin Muumit ja tuhotulva -kirjan, sillä se tutustutti minut alusta pitäen ensimmäisiin kirjojen hahmoihin. 

Tove Jansson: Taikatalvi. 133 s.
Kustantaja: WSOY 1988. 8. painos. (1. p. 1958)
Suomentaja: Laila Järvinen
Kansi ja kuvitus: Kirjailijan
Alkuteos: Trollvinter 1957


perjantai 5. joulukuuta 2014

Oi, sanoi siili. Kirsi Kunnas 90 vuotta



"Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili ..."


On runoja, jotka jäävät mieleen, ja loruja, jotka loruttavat pienestäkin virikkeestä. Melkein aina, kun asiasta tai toisesta olen huokaissut "Oi", perään on tullut heti "sanoi siili, olen tunteellinen siili" ja jatkoakin ensimmäisen värssyn verran, melkein syystä kuin syystä, asiasta kuin asiasta, usein omassa mielessä, joskus ääneen puhekumppaneillekin.


"... olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kenelläpä, kellä
on vastaansanomista?"


Tänä vuonna 90 vuotta täyttäneellä runoilija Kirsi Kunnaksella on ihania runoja monta, mutta ensimmäinen niistä on itselleni Tunteellinen siili -runo. En edes muista, missä olen sen ensimmäisen kerran kuullut tai lukenut, mutta varmaan siinä on jotain, joka vetoaa ja tuntuu omalta, ainakin niinä hetkinä, kun on surullinen, yksinäinen tai muu siilikäs olo, kun ei ole osannut tai uskaltanut ilmaista kaikkea sisällä olevaa. 


"Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili."

Nyt runohaasteen myötä olen oppinut, että Siili-runo on kokoelmasta Tiitiäisen satupuu (1956), jota en varmaankaan ole koskaan kokonaan lukenut. Lapsuuden kodista muistan Kirsi Kunnaksen riimittelemät englannista käännetyt runot kirjassa Hanhiemon iloinen lipas (1954). Muita kirjailijan runoja olen kuullut ja lukenut monissa yhteyksissä, mutten niinkään kokonaisina kirjoina tuota Hanhiemon lipasta lukuunottamatta.

Taannoin Kaisa Reetta muisti minua runohaasteella, jolla juhlistetaan Kirsi Kunnaksen 90-vuotissyntymäpäivää - juhlapäivä on 14.12. Alun perin haaste lähti liikkeelle Opuscolon blogista. Kiitokset kummallekin! Haasteaika päättyy huomenna, joten enää en laita haastetta eteenpäin, mutta toivotan silti jokaisen halukkaan tervetulleeksi muistelemaan itselleen merkityksellistä Kirsi Kunnaksen runoa. Haasteen säännöt ovat tässä:

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
1. Kerro, mikä Kirsi Kunnaksen runoista on sinulle tärkeä ja miksi. Voit myös kertoa, miten olet tullut tutuksi runoilijan tuotantoon. Tekstin tyyli on vapaa. 

2. Kirjoita aiheesta blogiteksti, jonka yhteydessä mainitset haasteen alkuperän. Liitä tekstiisi haasteen säännöt.

3. Lähetä haaste 3-5 Kirsi Kunnaksen runoihin tutustuneelle. 

4. Kerro osallistumisestasi vastaamalla tähän viestiin. Teen jälleen koosteen vastausten pohjalta.

5. Aikaa vastaamiseen on joulukuun kuudenteen päivään saakka. 


Kuva: Jörg Hempel: Eurooppalainen siili (2007) (Wikimedia Commons CC-BY-SA-2.0-DE lisenssillä)