maanantai 27. lokakuuta 2014

Merenneito tavaratelineellä : teetarinoita


Kirjaston sarjakuvahyllyllä huhuili Ulrika Yliojan kuvakirja, joka sisältää teetarinoita. Mitä oikein ovat teetarinat? Siitä piti ottaa selvää.

Merenneito tavaratelineellä : teetarinoita on kuvakirja, jossa kukin tarina on kerrottu omalla sivullaan tai aukeamallaan. Joka tarinassa on eri henkilö, joka tarina tapahtuu eri paikassa ja joka tarinassa juodaan teetä.

Niin teksti-ilmaisu kuin kuvamaailmakin on pelkistettyä ja vähäeleistä. Vähillä sanoilla ja viivoilla pysäytetään kuitenkin hetki. Tarinoissa riittää aineksia moneen, ja pidin siitä, että lukijan ja katsojan mielikuvitukselle jätettiin tilaa laajentaa tarinaa.

Moonan tarina alkaa:
"Moonan ensi kulaus vihreää teetä valuu ruokatorvea pitkin vatsaan Juupajoella lasten luontoleirillä, hän on 15 ja ohjaajana, kauheaa tämän täytyy olla pilaantunutta ..."
Ja Elisan ja Jessen:
"Keräämme tuoretta minttua Keylongista, Himalajan rinteeltä, ja haudutamme sen teeksi, kirkkaan vihreät lehdet lasissa muistuttavat akvaariokaloja ..."
Ja Ellan ja Viljamin:
"Syntymäpäiväkutsuteetä: jasmiinin kukkapallo hautuu japanilaisessa pannussa. Totoro hyppii verhoissa, Viljami nauraa eikä ole kiinnostunut teen maistamisesta ..."

Kirjaan loppuun on koottu jokaiseen tarinaan osuva teesuositus. Moonalle suositus kuuluu: "Mikä tahansa vihreä tee. Hauduta termariin ja pistä reppuun ja juo pitkin päivää, niin ne Kiinassakin tekevät." Phu Tho taas on "vihreä tee naisille, jotka kulkevat omia polkujaan" ja Genmaicha on "popcornin ystävän tee".

Tämä on kirja teen tuntijalle ja ystävälle ja kelle tahansa tarinoista ja kuvista nauttivalle, joka haluaa lähteä makumatkalle. Jos joisin enemmän teetä kuin juon, lukisin tarinan kerrallaan ja kokeilisin niiden eksoottisiakin teelaatuja. Näitä kun kokeilen jo muutenkin: "Lajitelma pussiteetä. Jos et todellakaan keksi mitään muuta. Mutta yritä ensin."

Onko kahvin ystäville tehty samanlaista tarinakirjaa? Jos on, sen haluaisin omaksi. 

Ulrika Ylioja: Merenneito tavaratelineellä: teetarinoita, 60 s.
Kustantaja: Like 2013

perjantai 24. lokakuuta 2014

Irja Virtanen: Kenttäharmaita naisia



Onkin kulunut aikaa siitä, kun olen tuonut äänikirjoja blogiin. Viimeksi olen kuunnellut Irja Virtasen 50-luvulla kirjoittaman Kenttäharmaita naisia, ja kun alkuun pääsin, levyt pyörivät auton soittimessa pari kertaa peräkkäin. Lukija on Seela Sella, ja jos koskaan olen ihmetellyt, mitä ääninäytteleminen oikein on, nyt tiedän! Hienoa, eläytyvää kuunneltavaa.

Kenttäharmaita naisia on kirja lotista ja heidän työstään rintamalla jatkosodan aikaan. Pääosassa on Ulla Rantala -niminen helsinkiläistyttö, joka liittyy työläisisänsä vastustuksesta huolimatta Lotta Svärd -järjestöön ja käy radistikoulutuksen ennen kuin lähtee rintamalle "sotahommiin", Ullan isän ilmaisua lainatakseni. On vuosi 1942, asemasodan vaihe.

Irja Virtanen kertoo romaanissa lottien arkisesta työstä ja elämästä Itä-Karjalassa kesästä 1942 alkuvuoteen 1944, jos kohta joitain tapahtumia seurataan kesän 1944 suurhyökkäykseen asti. Asemasodan aikaan oli rauhallista, mutta radiosähköttäjät tekivät pitkiä, työntäyteisiä päiviä ja asuivat puutteellisissa oloissa. Virtasen kirjassa lotat saavat äänen, ja etualalla ovat heidän elinolonsa ja keskinäiset suhteensa, vaikka poikkeusolojen suhteet miehiin saavat myös sijansa. Rintamalla lotat rakastuvat, pettyvät, kihlautuvat, viettävät häitä, sairastuvat keuhkotautiin, kuolevat, surevat. Välillä asutaan korvessa, välillä suomalaisten valtaamassa Äänislinnassa.

Yllätyksekseni äänikirjan lopussa on Lotta Svärd -järjestöä tutkineen historioitsija Tiina Kinnusen jälkisanat, joissa hän kertoo lyhyesti järjestön historiasta ja Virtasen kirjan aikoinaan 50-luvulla saamasta vastaanotosta. Kinnunen kirjoitti jälkisanansa Kenttäharmaita naisia -kirjan uusintapainokseen vuonna 2006. Tiina Kinnusen mukaan Virtasen kirja syntyi Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan ja sen antaman lottakuvan vastapainoksi, osoittamaan, että lottia oli monenlaisia ja että he olivat tulleet rintamalle monista motiiveista. Rintamaoloissa Lotta Svärd -järjestön kristillis-siveelliset ihanteet ja isänmaallinen innostus löivät kättä sodan realismille, ja tätä kaikkea Irja Virtanen romaanissaan kuvaa. Kirja oli saanut ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton: toisaalta se otettiin vastaan tervetulleena lottien äänenä, toisaalta sen antama realistinen lottakuva torjuttiin.

Irja Virtanen itse oli työskennellyt radistilottana jatkosodassa, ja kirja on ainakin osaksi omaelämäkerrallinen. Pidin kirjasta sen realismin ja naisten näkökulman takia, ja minulle Tiina Kinnusen jälkisanat antoivat uutta tietoa lottien historiasta. Kannatti kuunnella.

ÄÄNIKIRJAN lainasin kirjastosta. Osallistun sillä Ihmisiä sodassa -lukuhaasteeseen ja Kiekkokaupunkien kirjakierrokselle, sillä kirjailija syntyi Helsingissä ja osa kirjasta tapahtuu siellä.


Irja Virtanen: Kenttäharmaita naisia, äänikirja
Kustantaja: Tammi 2007 (alkuperäinen paperikirja 1956, 1. painos)
Lukija: Seela Sella, 8 CD-levyä, yhteensä 9 t 10 min
Muualla: KirjasampoKesämökin kirjahyllyKirjava kukko ja Susan kirjasto.


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Bospor Express : kertomus matkasta

Syyskuussa tein lyhyen työmatkan Turkkiin ja houkutuin etsimään Istanbuliin sijoittuvia kirjoja. Matkalla luin Antti Tuurin matkakertomuksen Bospor Express, jonka Jaana oli lukenut aikaisemmin oman Istanbulin matkansa aikana. Kirjastosta löysin muutakin kiinnostavaa, josta osa ehkä löytää tiensä blogiin asti. Katsotaan. Pöydällä pyöri matkan molemmin puolin kirjastolainoja: Mika Waltarin Lähdin Istanbuliin, Orhan Pamukin historiallinen esikoisromaani Valkoinen linna sekä Barbara Nadelin Istanbuliin sijoittuvan dekkarisarjan aloittava Belsassarin tytär. Niin, ja kyllähän Mila Teräksen Harmaat enkelit voi senkin liittää kaupunkiin, sillä päähenkilö, suomalainen nainen, asuu kirjan alussa Istanbulissa.



Bospor Express : kertomus matkasta oli matkalukemistani lentokenttien odotussaleissa ja lentokoneissa. Sellaiseen se oli oiva valinta: sopivan rauhallisesti etenevä, olihan se kertomus junamatkasta Euroopan halki Istanbuliin ja sisälsi Antti Tuurille ominaisella eleettömällä kerronnalla tavallisia, mutta kuitenkin kiintoisia havaintoja matkan teosta ja kirjallisuusfestivaaleista. Sillä Tuuri lähti matkaan, koska häntä oli pyydetty kirjailijavieraaksi kirjallisuustapahtumaan Istanbuliin. Hänen romaaninsa Taivaanraapijat oli käännetty turkiksi ja juuri ilmestynyt.

Matkallaan Tuuri mietti paitsi matkantekoa ja maita, joiden halki juna häntä kuljetti, kuolemaa. Ruotsissa junan jyskyttäessä etelään kirjailija kaivoi muistikuviaan luterilaisesta käsityksestä kuolemasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä. Matkan edetessä vuoronsa saivat katolinen, antroposofinen ja islamin ymmärrys asiasta, ja taisi joukossa olla jokin muukin, aina matkan etenemisen tahdissa. 

Nimensä mukaisesti Bospor Express : keromus matkasta on ennen kaikkea kirjailijan kertomus matkan teosta juna-aterioineen ja hotellihuoneineen, mutta se sisältää myös hauskoja kohtaamisia Wienistä, Budapestista, kirjallisuusfestivaaleilta ja Istanbulin kaduilta sekä viitauksia teoksiin, joita Tuuri oli lukenut ja jotka tulivat hänen mieleensä syystä tai toisesta matkan aikana. 

Junamatkan kuvaus sopi luettavaksi matkalla, oikein hyvin. Tuurin käyttämä toisto oli sen verran tiheää, että melkein meni liiallisen puolelle, mutta sitten aloin pitää siitä, ja siitä tuli tehokeino. 

Ellen olisi ollut Istanbulissa, olisin halunnut matkustaa sinne. Nyt jäi vain kaivelemaan, etten nähnyt sitä hotellia, jossa Agatha Christie aikoinaan kirjoitti Idän pikajunan arvoituksen.

Kirsti Maulan kansi viehätti silmääni kovasti.


Antti Tuuri: Bospor Express : kertomus matkasta, 334 s.
Kustantaja: Otava, 2013
Kansi: Kirsti Maula

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Liane Moriarty: Hyvä aviomies

Joskus ihmettelen suomalaisten kustantajien käännöskirjoille antamia nimiä, siis lähinnä silloin, kun en itse keksi mitään syytä, miksi kirjan alkuperäinen nimi suomeksi käännettynä ei ole kelvannut. Minusta nimittäin australialaisen Liane Moriartyn kirjoittama The Husband's Secret, eli 'Aviomiehen salaisuus', olisi sopinut oikein hyvin suomalaisenkin kirjan nimeksi. Se on kuitenkin julkaistu tänä vuonna nimellä Hyvä aviomies. Ei sekään huono nimi ole, mutta minusta tuo alkuperäisen käännös olisi ollut osuvampi.



Hyvä aviomies kertoo Cecilia Fitzpatrickistä, Sydneyssä asuvasta tehokkaaasta ja pirteästä, keski-ikäisestä Tupperware-konsulentistä, jonka elämä on viimeistä piirtoa myöten onnellista ja järjestyksessä. Ihana, rakastava aviomies, John Paul. Kolme tervettä, ihanaa tytärtä. Kaunis, hohtavan puhdas koti. Elämän ruuhkavuosia, mutta Cecilia pystyy pitämään kaikki langat erinomaisesti hyppysissään.

Kunnes eräänä päivänä Cecilia löytää ullakolta kenkälaatikosta itselleen osoitetun kirjeen, jonka John Paul on kirjoittanut ja joka tulisi avata vasta miehen kuoleman jälkeen. Tarpeetonta sanoakaan, että jonkin ajan kuluttua Cecilia avaa kirjeen ja tulee tietämään aviomiehensä salaisuuden ja samalla osalliseksi siitä.

Cecilian ja John Paulin perheen tarina risteää kahden muun perheen tarinan kanssa. On Tess, joka pakenee avioliittonsa ongelmia Melbournesta Sydneyyn äitinsä luokse pienen Liam-poikansa kanssa. Liam menee uuteen kouluun, jonka voimistelunopettaja on Tessin vanha poikaystävä ja jossa luokkatoverina on Fitzpatrickien Polly-tytär. Kolmas kirjan perhe on Rachelin, Liamin ja Pollyn koulun kanslistin, jonka tytär on kuollut väkivaltaisesti 28 vuotta aikaisemmin. Tyttären poikaystävä oli mies, joka on koulun nykyinen liikunnanopettaja.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat yhdelle viikolle, pääsiäisviikolle, ja asioista kerrotaan vuorotellen Cecilian, Tessin ja Rachelin näkökulmasta. Minulta kesti tovin keksiä, miten perheet liittyvät toisiinsa ja tarinaan. Mutta kun se tapahtui, en voinut enää laskea kirjaa käsistäni, vaan tarina koukutti todella. Paitsi jännittävän juonen Hyvä aviomies sisältää vakavampaakin pohdintaa fiktion keinoin: millainen on hyvä ihminen ja paha ihminen ja mikä erottaa toisen toisesta; millaisia salaisuuksia meillä kaikilla on, lähimmiltäkin piilossa, ja mitä tapahtuu, kun ne paljastuvat; miten selvitä syyllisyyden kanssa ja miten sovittaa omat virheensä; onko oikeampaa selvittää salaisuudet niiden kanssa, jotka ovat kärsineet salailusta, vai jatkaa salaamista, jos oman perheen ja lasten tuleva hyvinvointi riippuu siitä.

Hyvä aviomies oli mielestäni hyvä kirja. Se oli sopivasti jännittävä ja koukuttava ja sisälsi myös syvällisempiä teemoja. En voinut olla miettimättä, mitä itse tekisin, jos olisin Cecilian, Tessin tai Rachelin tilanteessa.

KIRJAN lainasin kirjastosta. Sitä on luettu paljon ja siitä on blogattu mm. näissä:
Eniten minua kiinnostaa tie
Kasoittain kirjoja
Kirjasähkökäyrä (jossa lisää linkkejä arvioihin)
Kirjavinkit
Kirsin kirjanurkka
Kujerruksia
Leena Lumi
Sonjan lukuhetket

Liane Moriarty: Hyvä aviomies, 444 s.
Kustantaja: WSOY 2014
Alkuperäinen: The Husband's Secret, 2013; suomentaja Helene Bützow

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

Helteisen kuuma Rooma. Yksityisetsivä Arianna de Bellis saa uuden toimeksiannon: assyriologian apulaisprofessori Laura Lucarellin sisar on huolissaan ja pelkää jonkun uhkaavan Lauraa. Arianna lupaa selvittää, onko uhka olemassa ja miltä taholta. Tuskin etsivätoimisto on aloittanut työnsä, kun Laura murhataan pimeässä puistossa keskellä yötä. 

Alkuperäinen toimeksianto on tarpeeton nyt, mutta Arianna ja kollegat etsivätoimistossa päättävät selvittää murhaajan, koska olivat saaneet jo etumaksun ensimmäisestä sopimuksesta. Löytyykö syyllinen yliopistomaailmasta, jossa kilpaillaan vähistä mahdollisuuksista yletä professoriksi tai apulaisprofessoriksi sekä tutkimusapurahoista? Mitä merkitystä on British Museumista löytyneillä sirpaleilla, joista yksi laitoksen tutkijoista onnistuu kokoamaan Hammurabin lain kopion? Vai onko kyseessä yliopiston tutkijoiden keskinäiset rakkaussuhteet ja mustasukkaisuus?


Laura Lucarelli oli yhteiskunnallisesti aktiivinen ja osallistui mielenosoituksiin anarkistien ryhmän kanssa. Liittyykö Marco, anarkisti ja huumekauppias, Lauran surmaan? Mitä löytyy hylätystä hökkelitalosta, jossa Marco käy ja jossa nähdään myös Lauran siskon, Annan, teini-ikäinen tytär?

Vera Valan esikoisdekkari Kuolema sypressin varjossa jätti monia asioita Ariannan elämästä ja menneisyydestä avoimeksi. Yksityisetsivän suomalaisen äidin tarina jää arvoitukseksi vielä tässä kakkososassa Kosto ikuisessa kaupungissa, mutta Ariannan unet kertovat jotain siltä kolmen vuoden jaksolta, jolta hän aivotärähdyksen jälkeen ei muista mitään. Nyt uniin tulee el Lobo, terroristina etsitty ja sittemmin kuollut mies, jonka seurassa useampikin on nähnyt Ariannan. Ulkoministeri Bartolomeo sen sijaan on varsin elävä mies, joka onnistuu koskettamaan Ariannaa myös romanttisesti. 

Kosto ikuisessa kaupungissa on kepeää ja viihdyttävää luettavaa, joka päättyy sellaiseen koukkuun, että sarjan kolmaskin osa on pakko lukea. Onneksi se jo odottelee omassa hyllyssä. Kirjaa on luettu paljon blogistien keskuudessa. Vera Vala on koonnut linkkejä arvioihin oman bloginsa sivulle.

KIRJAN lainasin kirjastosta.

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa, 351 s.
Kustantaja: Gummerus 2013

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Ranskalaista kootusti

Nyt riittää lukuhaasteiden koonteja melkein ruuhkaksi asti! Vasta runoilin limerikin ja eilen kokosin kesän rikoskirjasaalista. Tänään on vuorossa vuoden mittaan luetut ranskalaiset kirjailijat, joita Annami haastoi lukemaan Anna minun lukea enemmän -bloginsa Vive la France! -lukuhaasteessa.

Lähdin tavoittelemaan yhtä eli sinistä raitaa Ranskan lipusta, se piti saavutettaman kahdella kirjalla. Sen sainkin, ja lisäksi luin kolmannen kirjan. Tässä saaliinii:

Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies (2007/1996)
L.M.G. Le Clézio: Alkusoitto (2009/2008)
Andreï Makine: Vera (2005/2004)


Kolme erilaista kirjaa, mutta pidin niistä kaikista. Vargasin dekkarissa ihastuin Pariisiin rikoksia selvittelemään tulleeseen persoonalliseen komisario Adamsbergiin. Nobelisti Le Clézion kirjassa mietitytti sotaa ennen elävien pariisilaisten Hitler-ihannointi kasvavan tytön kuvaamana ja sitten ihanteiden suistuminen sodan ja nälän tultua. Makine taas lumosi kauniilla kielellään ja luonnonkuvauksillaan.


Kiva haaste! Ehkä juuri sen houkuttelemana tartuin näihin itselleni uusiin kirjoittajiin. Jokainen heistä jätti olon, että heidän seuraansa palaan vielä joskus.