sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Niina Miettinen: Israel-tyttö

Niina Miettisen esikoiskirja yllätti. Kun kirjan nimi on Israel-tyttö ja liepeen teksti lupaa kaatajien ja saarnaajien tekevän ihmeitä, arvelin pitäväni kädessä uskonnollista kirjaa, mutta sitä Niina Miettisen teos ei mielestäni ole. Se on tarina naisesta, joka hullaantuu karismaattisista hengellisistä kokouksista ja Luvatusta Maasta, Israelista, mutta hullantumisen taustalta paljatuu kirjan myötä ihan omat, ei niinkään hengelliset, syynsä.


Kirjan alussa pidin Kaisaa kirjan päähenkilönä. Kaisa on murrosikäinen nuori, joka asuu pappansa ja Katariinan luona, kun hänen vanhempansa ovat Italian-matkalla. Pappa, Kaisan äidin Ilonan isä, soittaa mandoliinia ja näpräilee ja kirjoittelee piharakennuksen verstaassaan. Katariina taas on papan, Juhanin, toinen vaimo, joka muutti asumaan Juhanin ja Ilonan kotiin monta vuotta sen jälkeen, kun Ilonan äiti oli kuollut syöpään. Kaisa pitää niin papasta kuin Katariinastakin, jonka kanssa hän polkee herätyskokouksiin papan tietämättä. Ilona on jyrkästi kieltänyt Katariinaa viemästä tyttöä moisiin hullutuksiin, ja siksi sinne mennään salaa. Ja Katariinan ja muiden rukouspiiriläisten kanssa Kaisa pääsisi myös Israelin-matkalle. Niin on Katariina luvannut ja säästänyt rahaa sitä varten.

Kirjassa on monta aikatasoa. Teoksen alkupuoliskolla ne lomittuvat ja limittyvät toisiinsa eri henkilöiden kertomina. Kaisa elää tytön elämäänsä ja kertoo retkistään Katariinan kanssa ja leikeistään yläkerran vuokralaisen pojan Tuomaksen kanssa. Katariina kertoo saarnaajan kokouksista ja haaveilee Israelin-matkasta Israel-tyttönsä kanssa samalla, kun suree tunnelukkojaan ja kosketuksen puutetta. Juhani kirjoittelee kirjelappusia ajat sitten kuolleelle vaimolleen. 

Miettinen vie lukijaa mielensä mukaan menneeseen ja vielä menneisempään ja taas tähän hetkeen. Minun oli kirjan alussa vaikea tietää, kuka oli kertojana ja kenen silmin välähdyksiä näytettiin, ja valpastuin jokaisen lyhyen luvun alussa, jotta ymmärtäisin kertojan äänen, ajan ja paikan.

Sitten sivulla 95 kaikki muuttui, alkoi Katariinan tarina. On vuosi 1966, ja Katariina muuttaa Juhanin ja Ilonan kotiin häitten jälkeen. Uusperheen ihmissuhteet ovat monimutkaisia. Ensimmäinen vaimo on monin tavoin läsnä, ei vähiten kaksoissiskossaan, joka asuu yläkerrassa miehensä kanssa. Katariinan oma lapsuuskoti kuuluu äidin äänessä hänen päänsä sisällä: "Usko vaan, kyllä se Luoja siulle vielä kostaa. Siusta ei oo kenellekään iloks."

Tarina hyppää eteenpäin kymmenen vuotta, on Ilonan ylioppilaskirjoitusten aika. Katariinan menneisyys tulee aivan liki Katariinaa ja hänen perhettään. Ja lukijaa, joka myötäelää. Tunnepitoiset kokoukset, läheisyyden vaikeus ihmissuhteissa ja kaipuu Israeliin saivat selityksensä. 

Kirjan lopussa palataan taas alun rakenteeseen, jossa aikatasot ja kertojat vuorottelevat. Jäin aavistelemaan, mitä Israelin-matkalla oikein tapahtui ja kuka loppujen lopuksi teoksessa oli Israel-tyttö.

Kirjan alun lukeminen tuntui hieman takkuiselta, mutta lopusta katsoen Katariinan tarina tuntuu kokonaiselta. Surulliselta, mutta vaikuttavalta ja eheältä, siihen on saatu taitavin keinoin psykologista syvyyttä. Ehkä jossain vaiheessa luen sen uudelleen ja katson, onko lopusta käsin helpompi ymmärtää niitä alun näkökulman ja ajan vaihdoksia. Itse asiassa odotan mielenkiinnolla, millaisen kirjan Miettinen kirjoittaa seuraavaksi, sen verran vaikutuin tästä ensimmäisestä.

Niina Miettinen on kotoisin Joensuusta, ja vaikkei kaupunkia mainita nimeltä kirjassa, sieltä ilmeisesti löytyy sen tapahtumapaikka, ainakin kaupunkia tuntevien Lumiomenan Katjan ja Mari A:n kirjablogin mukaan. Kirjallisena. Minna puolestaan kirjoitti tänään, että israel-tyttö on yksi Helsingin Sanomien kymmenestä esikoiskirjapalkintofinalistista. Myös Arja Kulttuuri kukoistaa -blogissa on lukenut kirjan.

KIRJAN lainasin kirjastosta. Osallistun sillä Oi maamme Suomi! -haasteeseen (Pohjois-Karjala). Mielestäni se sopii myös Aviojuonia-haasteeseen, sen verran keskeistä roolia Katariinan ja Juhanin avioliitto näytteli teoksessa.

Niina Miettinen: Israel-tyttö, 233 s.
Kustantaja: Teos 2013
Ulkoasu: Camilla Pentti

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Heleena Lönnroth: Kuoleman portti


Heleena Lönnrothin jännitysromaani Kuoleman portti on ensitutustumiseni kirjailijaan, ja vaikka etsiskelin netistä, en löytänyt tietoa, onko tämä ensimmäinen dekkari, jossa Hakkarainen ratkaisee rikoksia, vai onko niitä ilmestynyt aikaisemminkin. Sisältönsä puolesta tämä sopisi kyllä sarjan alkuun.

Unto Hakkarainen on kotkalainen eläköitynyt rikoskomisario. Vaimo on vielä työelämässä, ja eläkepäivien vapauden ensi-innon mentyä mies alkaa turhautua ja masentua toimettomuuteensa. Hänen kaverinsa, entinen laivan konemestari Asseri Valo, yrittää piristää häntä, ja yhdessä tuumin he hankkivat elämäänsä kaksi uutta kiinnostuksen kohdetta. Valon ehdotuksesta Hakkarainen ostaa komean puuveneen, ja Hakkaraisen ehdotuksesta kaverukset perustavat yksityisetsivätoimiston Kaakonkulman etsivät.

Heti kohta uudet etsivät saavat toimeksiantoja. Nuori venäläissyntyinen haminalainen nainen katoaa jäljettömiin sen jälkeen, kun hän on lähtenyt kotimatkalle Helsingistä, missä on viettänyt muutaman päivän loman ystävättärensä luona. Samoihin aikoihin haminalainen lukioilaistyttö Marja häipyy kesätyöpaikastaan hotellissa, eikä hänestä näy jälkeäkään.

Etsivien lisäksi tyttöjen katoaminen kiinnostaa pian poliisejakin, ja etsinnöissä liikutaan autolla ja veneellä Haminan ja Kotkan maisemissa. Välillä pistäydytään Helsingissä, ja lukija pääsee Berliiniin asti. 

Lukija tietää enemmän kuin Kaakonkulman etsivät, jotka eivät osaa aavistaa, mihin kaikkeen nuorten naisten katoamiset liittyvät. Maailma ei näyttäydy kovin kauniina tytöille, jotka ovat lähteneet etsimään onneaan ja vapautta ja luottaneet vääriin ihmisiin.

Kirja loppuu yllättäen, kuin kesken. Jääkö kadonneitten kohtalo lukijan pääteltäväksi? Vai selviääkö vielä, mitä tytöille tapahtui, jossain Kaakon etsivien jatko-osassa? Kuoleman portti on nopealukuinen, ja hotkaisin sen junamatkalla välipalana. Dialogi on paikoin humoristista, mutta juoneen olisi voinut panostaa enemmän, sen verran jäi solmimattomia langanpätkiä roikkumaan. Henkilökuvaus jäi varsin ohueksi. Teemaltaan (ihmiskauppa) kirja on ajankohtainen, ehkä nyt kuusi vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen vielä ajankohtaisempi kuin kirjan kirjoittamisen aikaan.

KIRJAN löysin kirjastosta etsiessäni Kymenlaaksoon sijoittuvaa luettavaa.
Oi maamme Suomi! -haaste: Kymenlaakso (Kotka/Hamina).

Heleena Lönnroth: Kuoleman portti, 194 s.
Kustantaja: Mäkelä 2007

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Hannu Mäkelä: Kun lintu laulaa




Satupäivän iloksi luin Hannu Mäkelän Kun lintu laulaa viime perjantaina, mutta viikonlopun työputken takia kirjoitan siitä vasta tänään. Kirjaston satuhyllyltä valitsin tämän kirjan, koska en ole aikaisemmin lukenut Mäkelältä yhtään lastenkirjaa, ja Kaarina Kailan kuviin ihastuin jo Raili Mikkasen historiallisten nuortenkirjojen kansissa. Itse satupäivästä innostuin Opuscolo - kirjasta kirjaan -blogista, jossa vietettiin kokonaista satuviikkoa menneellä viikolla.

Kun lintu laulaa kertoo häkkilinnusta, joka laulaa ihanaa surumielistä laulua häkissään. Laulu on niin kaunista, että ihmiset luulevat linnun laulavan onnestaan ja tuovat sille kaikenlaisia herkkupaloja. Tosiasiassa lintu pyytää laulullaan päästä häkistään.

Eräänä päivänä häkin ovi jää raolleen ja huoneen ikkuna auki, ja lintu lennähtää pihalle ja edelleen metsään. Nyt lintu on onnellinen ja laulaa puun oksalla ihanasti. Mutta yön tullessa maailma on pimeä ja kylmä. Tiaiset hylkivät lintua, ja rastas neuvoo lähtemään etelään talvea pakoon.

Monen kylmän ja pimeän jälkeen lintu löytää takaisin taloon, jossa on lämmin. Siellä asuu myös pieni tyttö, joka kuulee linnun laulun ja ymmärtää vapauden kaipuun. 
"Mutta tyttö avaa häkin oven, ja ottaa oven pois, heittää sen roskakoriin. Ja tarttuu sitten häkkiin ja kantaa sen ullakolle. ja lintu kotvan katselee ja lentää sitten perässä. Koska ovea ei ole häkissä..." (s. 33)


Paitsi Kailan kuvitus, myös Hannu Mäkelän teksti on kaunista ja sisältää monia tasoja. Satu kertoo unelmista ja vapauden kaipuusta, unelmien valumisesta tyhjiin, sinnikkyydestä, pelon voittamisesta ja uudesta luottamuksesta. Pidin.

Hannu Mäkelä: Kun lintu laulaa, 36 s.
Kustantaja: Otava 1991
Kuvitus: Kaarina Kaila

torstai 17. lokakuuta 2013

Kjell Westö: Kangastus 38

Kjell Westön Kangastus 38 oli vaikuttava ja taitavasti kirjoitettu teos. Sen yllättävät lopputapahtumat jättivät minut miettimään toisen päähenkilön, asianajaja Claes Thunen, lailla sitä, mikä (kirjan) maailmassa oikein oli todellista ja mitä ei ehkä ollut ollut olemassakaan:
Hän seisoi keskellä marraskuun aamupäivää, joka oli kolea ja läpikuultava kuin lasi, ja tajusi että maailma jonka hän oli tuntenut ja johon hän oli kohdistanut suuria toiveita, oli haihtunut olemattomiin: ehkä sitä ei ollut koskaan ollutkaan? (s. 330)

Eletään vuotta 1938. Thunen lakiasiaintoimisto sijaitsee Helsingin keskustassa Kasarmitorin laidalla. Sinne hän palkkaa konttoristiksi rouva Matilda Wiikin, joka osoittautuu hiljaiseksi, miellyttäväksi ja järjestelmälliseksi työntekijäksi. Rouva Wiik ei juuri puhu itsestään ja yksityiselämästään, mutta asianajajat ovat hyviä saamaan selville asioita, ja vähitellen Thune tulee tietämään paljon alaisensa menneisyydestä.

Thune itse on eronnut vaimostaan, mutta kaipaa tätä. Työ omassa asianajotoimistossa täyttää hänen elämänsä, ja sen lisäksi on Keskiviikkokerho, johon hän on kokoontunut kouluaikaisten ystäviensä kanssa jo melkein parinkymmenen vuoden ajan. Ystävykset kokoontuvat edelleen kerran kuussa puhumaan politiikkaa ja juhlimaan. Maailma on kuitenkin muuttunut. Miesten mielipide-erot maailmanpolitiikasta eivät aiheuta enää pelkästään reippaita väittelyitä, vaan suoranaisia riitoja, kun kerholaiset näkevät kansallissosialismin nousun, Hitlerin ja Stalinin, sodan uhkan ja juutalaisten aseman hyvin eri tavalla.

Parasta kirjassa on mielestäni aistittava 30-luvun tuntu, jonka Westö oli onnistunut luomaan. Kertojina ovat vuoroin Thune ja rouva Wiik. Aikatasoja on useita: vuoden 1938 lisäksi kumpikin menee muistoissaan lapsuuteensa ja nuoruuteensa, ja erityisesti sisällissotaan liittyvät tapahtumat 1918 nousevat selittämään ajatuksia ja tunteita pinnan alla. Usein kaikesta kerrotaan vain viittauksenomaisesti, ja vihjeistä lukija saa koostaa mielessään kokonaisuuden, jossa loppuratkaisu, vaikka yllättäväkin, on takautumien takia looginen ja perusteltu.

Henkilöistä toimiston tyyni ja järkevä rouva Matilda Wiik näyttäytyy monikerroksellisena ja arvoituksellisena. Hänen julma menneisyytensä paljastuu vähitellen teoksen sivuilta, ja lukija - asianajaja Thunen lailla - yrittää kirjan loputtua ymmärtää, mikä konttoristissa oli totta ja mikä kangastusta.

Pidin kyllä Kangastuksesta, ja nyt ensiesittelyn jälkeen jatkan varmasti tutustumista Westön aikaisempaankin tuotantoon.

KIRJAN lainasin kirjastosta. Merkitsen siitä suorituksen Oi maamme Suomi! -haasteeseen (Uusimaa, Helsinki).

Kjell Westö: Kangastus 38, 334 s.
Kustantaja: Otava 2013
Alkuteos: Hägring 38 
Käsikirjoituksesta suomentanut: Liisa Ryömä

lauantai 12. lokakuuta 2013

Lyhyesti äänikirjasta - Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus



Idän pikajuna Istanbulista Pariisiin juuttuu lumimyrskyssä kinokseen keskellä Jugoslaviaa, ja näyttämö suljetun tilan arvoitusdekkaria varten on valmis. Sillä rikos junassa taphtuu, ja kirjoittaja ei olisi Agatha Christie, jos rikos olisi jotain muuta kuin murha.

Idän pikajunan arvoituksessa amerikkalainen miljonääri Ratchett murhataan tikarilla yhtenä yönä. Vaunu on vuodenaikaan nähden hämmästyttävän täynnä matkustajia, 12 eri maista ja yhteiskuntaluokista olevaa ihmistä. Mukaan mahtuu viime tingassa ja sattumalta myös salapoliisi Hercule Poirot. Koska valtavat kinokset pysäyttävät junan matkan juuri tänä yönä, rikoksen tekijän ei ole ollut mahdollista poistua junasta tekonsa jälkeen.

Matkalla mukana oleva junayhtiön johtaja, toisessa vaunussa matkustanut kreikkalainen lääkäri ja Poirot ryhtyvät ratkaisemaan tapausta seisovassa junassa. Kaikkia kahtatoista matkustajaa sekä junapalvelijaa haastatellaan vuoron perään ja useammin kuin kerran. Motiivi rikokseen selvää melko aikaisin kirjassa, mutta sen selvittämiseen, kenellä vaunussa matkustaneista on tuo motiivi, tarvitaankin Hercule Poirot'n harmaita aivosoluja.

Kuuntelin rikostarinan äänikirjana automatkoilla, peräti kahdesti ihan lyhyen ajan sisällä. Olin kyllä lukenut Idän pikajunan joskus kauan sitten, muuta siitä oli niin paljon aikaa, etten enää muistanut loppuratkaisua, vaikka jotkin yksityiskohdat tuntuivat heti tutuilta, esimerkiksi pudonnut nimikoitu nenäliina. Vähitellen kuuntelun myötä ratkaisu muistui mieleen jo ennen kuin Poirot siitä kertoi. 

Toistamiseen kuuntelin kirjan siksi, että ensimmäisellä kerralla menetin yksityiskohtia aina, kun liikenteen seuraaminen sitä vaati. Nyt otin uusintakierroksen ihan sitä varten, että nauttisin yksityiskohdista ja yrittäisin poimia kaikki ne vihjeet, joilla rikoksen tekijä olisi voinut minulle paljastua. Sellaisia ei tullut. Vaikka tiesin sinänsä loogisen loppuratkaisun ja yritin etsä sen paljastavan kohdan Poirot'n päättelyissä, tunnustaa täytyy, että edes uusintakuunnellessani en olisi osannut rikosta ratkaista, vaikka tiesin, mitä tulossa oli. Sen verran ylivertaiseksi Agatha Christie loi Hercule Poirot'n harmaat aivosolut.

Tämä oli mainio dekkari, taattua Christie-laatua, jossa ei väkivallalla mässäillä, vaan rikos ratkaistaan puhumalla ja ajattelutyöllä. Myös lukija Lars Svenholm teki oivallisen työn antaessaan vuorosanoissa koko henkilökavalkadille kullekin omantuntuisen äänen ja persoonallisuuden. Nautin hänen esityksestään erityisesti toisella kuuntelukerralla, kun voin rauhassa keskittyä vaikutelmiin.

ÄÄNIKIRJAN lainasin kirjastosta. Tämä kirja on kulunut lukijoiden käsissä vaikka kuinka monen painoksen verran. Parin viime vuoden aikana sitä on luettu tai kuunneltu ainakin blogeissa Sallan lukupäiväkirja, Lukemisen iloKirja-aitta, Kirjahullun päiväkirja ja Kirjava kukko (kulttuuriblogi).

Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus, äänikirja
Kustantaja: WSOY 2009 (paperiversio 1. painos 1937)
Alkuperäinen: Murder on the Orient Express 1934 
Käännös: Leena Karro
Lukija: Lars Svedholm, 7 CD-levyä, 8 t 33 min, äänitetty ja julkaistu C-kaseteilla 1986

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Gillian Flynn: Kiltti tyttö



Amyllä ja Nickillä on viisivuotishääpäivä, johon tavan mukaan kuuluvat heidän toisilleen antamat lahjat ja Amyn järjestämä aarteenetsintä. Tänä vuonna kaikki kuitenkin sujuu toisin: Amy katoaa. Ei kulu aikaakaan, kun poliisit epäilevät henkirikosta ja tekijäksi Nickiä.

Näin alkaa Gillian Flynnin Kiltti tyttö, avioliittotrilleri, jossa Amyn katoamisesta ja sen jälkeisistä tapahtumista kertoo pitkään Nick. Hänen kertomuksensa lähtee liikkeelle hääpäivän aamusta ja jatkuu siihen hetkeen, jolloin hänen vaimonsa katoaminen paljastuu. Poliisi ja kaupungin asukkaat ponnistelevat löytääkseen Amyn ja selvittääkseen, mitä oikein on tapahtunut. Tähän kuvaukseen lomittuu Amyn näkökulma, kun joka toinen luku kirjan ensimmäisessä osassa on katkelma hänen päiväkirjastaan. Niistä muodostuu tausta hääpäivän tapahtumille, sillä päiväkirjan sivuilla Amy ja Nick tapaavat ensimmäisen kerran, menevät naimisiin, työskentelevät New Yorkissa, kunnes laman takia muuttavat Nickin kotikaupunkiin Missouriin. Koko kirja rakentuu näistä avioparin puheenvuoroista, joita kuljetetaan vuorotellen. Niiden kautta avautuvat heidän suhteensa alkuvaiheet ja kehitys ja toisaalta hääpäivän mysteerinen katoaminen. Samalla lukija kuulee kummankin äänen ja näkee tapahtumat - ja tulkinnat - molempien silmin.

Kirja on jännityskirja, mutta ei ihan tavallinen sellainen. Dekkarina en osaa sitä pitää, vaikka tapahtumat pyörivätkin katoamisen ja todennäköisen rikoksen selvittämisen ympärillä. Jännitys nousee tarinan yllättävistä käänteistä sekä päähenkilöistä ja heidän suhteestaan vähitellen paljastuvista asioista. Kirja on yhden avioliiton kuvaus. Etukannen sisäsivulle on painettu amerikkalaisista kirja-arvioista otteita. "Naskalinterävä... Käsittämättömän kiero... Vaikuttavan salakavala..." kuuluvat New York Timesin arvioijan sanat.

Kirja koukutti lukemaan loppuun, koska halusin tietää, miten kaikki ratkeaisi, mutta silti välillä tahti hidastui. En erityisemmin pitänyt kirjan paikoin ronskista kielenkäytöstä, ja aivan alussa minua häiritsi kielellinen kömpelyys, ja huomasin miettiväni, oliko alkuperäinen teksti vai käännös kömpelöä. Rakenne vaihtuvine näkökulmineen oli sinänsä kyllä mielenkiintoinen ja sopi kirjaan ja sen juonen kuljettamiseen. Henkilöihin oli todella vaikea samaistua.

Nick hankki asianajajan, kun häneen kohdituneiden epäilysten vyyhti tiheni, ja tämä pohdiskeli amerikkalaisen oikeuskäytännön muuttumista median puristuksessa:
" Mediahuomiosta on tullut osa oikeusjärjestelmää. Internet, Facebook, YouTube, enää ei ole olemassakaan puolueetonta valamiehistöä. Enää ei lähdetä puhtaalta pöydältä. Juttu on 80-90-prosenttisesti ratkaistu jo tullessaan oikeuden eteen." (s. 335)
Pelottavaa.

Kirjablogeissa Kiltti tyttö on saanut kovasti vaihtelevan vastaanoton. Siitä on pidetty mm. Tessan, Sonjan ja Järjellä ja tunteella -blogeissa. Sen sijaan teoksen ovat kokeneet ärsyttävänä tai jopa inhottavana mm. Noora ja Amma. Leena Lumi ei oikein tiennyt, mitä ajatella, mutta listasi koko joukon blogeja, joissa teosta on luettu. 

KIRJAN lainasin kirjastosta. Osallistun sillä kahteen haasteeseen: Aviojuonia ja Maailman ympäri / Yhdysvallat, Missouri.


Gillian Flynn: Kiltti tyttö, 447 s.
Kustantaja: WSOY 2013
Alkuperäinen: Gone Girl, 2012; suomentaja Terhi Kuusisto
Graafikko: Martti Ruokonen

maanantai 7. lokakuuta 2013

Arvontavoitto - ja vähän blogisyötteistä



Osallistuin viime kuussa Leena Lumi -blogin syksyiseen arvontaan ja -- yllätys yllätys! Voitin ihanat palkinnot! Kiitos kiitos!

Minusta on aina tuntunut, etten koskaan voita mitään arvonnoissa, mutta nyt kirjablogimaailmassa onni on ollut myötä. Lukeminen kannattaa! Minulle on tulossa Pasi Ilmari Jääskeläisen painotuore ja kirjailijan signeeraama teos Sielut kulkevat sateessa, viehättävä Puutarhan syyspirskeet -koru ja Anna Karenina DVD:llä. Ja kirja todellakin on painotuore kirjailijan viime perjantaisen blogin mukaan. Nyt vain odottamaan postipakettia ja Jääskeläiseen tutustumista. (Kuvat Leena Lumi -blogista.)



Tässä yhteydessä toivotan lämpimästi tervetulleiksi kaikki blogini lukijat. Sain palautetta, ettei blogini näy blogisyötteissä hallintapaneelisivulla, ja tein muutoksia asetuksiin. Kiitos MarikaOksa! Nyt toivottavasti näkyy. Tosin saattaa vaatia lukijaksi liittymistä uudelleen. Oppia ikä kaikki.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Maailman ympäri ja muita haasteita

Olen tykästynyt lukuhaasteisiin. Nyt haastan itseni lukemaan kirjan jokaisesta maailman maasta. Idea ei ole omani, vaan monet muut ovat ryhtyneet samaan. Haastavaa lukemista -blogissa on tarjolla avoin Kaunokirjallinen maailmanvalloitus



Liityn mukaan tässä kuussa ja kokoan listaa maista ja lukemistani kirjoista Maailman ympäri -sivulle, joka tällä hetkellä löytyy yläpalkista. En ota paineita enkä aseta itselleni aikarajoja suorituksesta, vaan kirjoja ja maita kertyy lukemisen omaan tahtiin. Mukaan kirjat pääsevät tapahtumapaikkansa mukaan, mutta merkitsen myös, milloin kirjailija on kotoisin kyseisestä maasta. Kuvan maailmankartta löytyi Wikimediasta.

Muitakin haasteita on meneillään:

Tammikuussa lähdin mukaan kirjalliseen Suomen valloitukseen Kirjoihin kadonnut -blogin Aletheian Oi maamme Suomi! -haasteessa. Tavoitteena on lukea kirjoja Suomen maakunnista, ja nyt, kun haasteen päättymiseen on kaksi kuukautta, minulla on vielä muutama maakunta valloittamatta: Etelä-Pohjanmaa, Etelä-Karjala, Kymenlaakso, Pohjois-Karjala ja Satakunta. Täytyy myöntää, että tässä vaiheessa katson luettaviani vähän silläkin silmällä, missä tapahtumapaikat sijaitsevat. Olisiko lukijoilla vinkkejä kirjoista, joiden tapahtumat sijoittuvat noihin maakuntiin ja jotka eivät ole aivan hurjia tiiliskiviä?

Loppusuoralla alkavat olla kaksi muutakin haastetta, jotka päättyvät vuoden lopussa. Sinisen linnan kirjaston Marian Avioliittojuonia-haasteessa olen kirjannut niitä lukemisiani, jotka kertovat avioliitoista, eri vaiheissaan. Tasoja on kuusi - parhaillaan luen kuudetta kirjaa, jolla pääsen timanttihäihin. Kooste on tulossa myöhemmin syksyllä.

Kirjasähkökäyrän Mai Laakson Lukuiloa kukkien keskellä -haasteeseen menin mukaan, kun olin sattunut lukemaan ensimmäisen kukkakirjani, siis sellaisen, jonka nimessä esiintyy sana "kukka" tai jonkin kukan nimi. Neljä kukkaa olen jo poiminut, vielä pari, ja saan juhannusruusun. Ehkä jouluksi? Kooste on tulossa sitten aikanaan.