keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Timo Mäkelä: Emil ja Sofi


Timo Mäkelän sarjakuvaromaani Emil ja Sofi yllätti minut. 

Suhteeni sarjakuviin on ollut heiveröinen. Lapsuudessa kotiin tuli Aku Ankka. Siinä vaiheessa kun se ei enää kiinnostanut, silmäilin ajoittain sarjakuvastrippejä sanomalehdistä. Oma blogi on innostanut lukemaan sarjakuvakirjoja aina silloin tällöin, mutta koskaan en muista minkään sarjakuvateoksen synnyttäneen samanlaista tarinan imua kuin nyt koin Emil ja Sofin kanssa.

Emil ja Sofi on historiallinen romaani, jossa on draaman kaari, taidemaailman tekijöitä ja melkoinen ihmissuhdemosaiikki. Kirjan alaotsikko on Yhden yön muisto Helsingistä kesältä 1909. Yksi tarinan juonne on Signe ja Emil. Signe jättää Helsingin ja Emilin, koska on pannut elämänsä taiteen käyttöön. Toisessa juonteessa Sofi toimii taidemaalari Risukosken elävänä mallina eikä voi irtautua siitä, koska hänen veljensä pakottaa hänet ansaitsemaan rahaa alastonmallina. Illalla veli kohtaa Risukosken kohtalokkain seurauksin. 



Sattumalta Emil ja Sofi tapaavat ja viettävät aikaa yhdessä. Sitten Sofin on paettava, ja Emil saattaa hänet rautatieasemalle Pietarin junaan. Asemalla ammutaan, taustalla häärii yksityisetsivä, jonka hahmo tuo mieleen Sherlock Holmesin. Emilin ja Sofin tarinan kehyskertomuksessa Neuvostoliiton suurlähetystössä työskentelevä keski-ikäinen nainen vierailee Sjöstrandin taidegalleriassa joskus 1940-luvun lopussa ja kyselee tarkkaan maalauksesta, jonka mallina Sofi oli ollut. Sjöstrand muistelee isänsä kertomaa maalauksen tarinaa, mikä on siis Emilin ja Sofin surumielinen rakkaustarina.

Kohtalokkaita tekoja ja suhteita, kohtaamisia, eroja ja pakoja. Kesän 1909 Helsinki elää ja hengittää Timo Mäkelän romaanissa, ja kokonaisuudesta ei voi olla viehättymättä. Mustavalkoiset piirrokset ovat valojen ja varjon leikkiä, paikoin sumuisia, paikoin sisältävät tarkkoja yksityiskohtia tuon ajan Helsingistä. Taitavia. Tunnelmaan vieviä. Kirjan lopussa tekijä on selostanut kunkin kuvan "alkuperän" eli mistä löytyy valokuva, jonka perusteella hän on vanhoja rakennuksia ja kaupunkinäkymiä tai hahmojaan kuvantanut. Tuo lista on erinomainen lähde jokaiselle, joka haluaa perehtyä viime vuosisadan alun Helsinkiin.


Kirja vakuutti minut sarjakuvan taidosta koukuttavan tarinan kertojana. Kvaak julkaisi arvion ja Timo Mäkelän haastattelun heti kirjan ilmestyttyä. Sitä on luettu myös blogeissa Anun ihmeelliset matkat, Satun luetut ja Tahaton lueskelija.

KIRJAN lainasin kirjastosta. Helmet-lukuhaasteessa 2018 tämä sopii kohtaan 12. Sarjakuvaromaani. Taide on romaanissa keskeistä: hahmoina on taidemaalari, hänen mallinsa sekä taiteen keräilijä ja tämän poika. Siksi liitän kirjan Taiteilijaromaanihaasteeseen. Sarjakuvahaasteenkin pääsen tällä alkamaan.

      Timo Mäkelä: Emil ja Sofi, 112 s.
      Kustantaja: Arktinen Banaani 2005

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Topeliuksen satu Koivu ja tähti

Tänään on kulunut tasan 200 vuotta Zachris (Zacharias) Topeliuksen syntymästä. Yksi hänen tunnetuimpia satujaan on "Koivu ja tähti", joka julkaistiin kokoelmassa Lukemisia lapslle - 3:mas osa.



Sadussa pienet sisarukset, viisivuotias veli ja nelivuotias sisko, viedään isonvihan aikana Venäjälle. Lapset pääsevät hyvien ihmisten pariin, heistä pidetään huolta. Kuluu kymmenen vuotta, ja lapsista on kasvanut vahvoja ja terveitä nuoria. Iltaisin he kuitenkin muistavat suruisasti Suomeen jäänyttä kotiaan, isäänsä ja äitiään. Mitään muuta he eivät kotipaikasta muista kuin että pihalla kasvoi iso koivu, jonka oksilla linnut laulelivat ja jonka oksien välistä tähti tuikki.
Kun sitte huhu kertoi, että Suomessa oli rauha, ja että kaikki, jotka tahtoivat ja kykenivät, saivat palata sinne, silloin tuli vieras maa lapsille liian tukalaksi, ja he pyysivät saada mennä kotia.
Nuoret lähtevät pitkälle matkalle luoteeseen etsimään koivua ja tähteä. Kuluu vuosi, ja ihmeellisesti pienten lintujen ohjaamana he pääsevät perille kotiin, missä isä ja äiti ovat surusta vanhentuneet ennen aikojaan. 
"Nyt tiedän", sanoi tyttö. "Enkelit linnun haamussa, jotka koko matkan ovat meitä seuranneet, ja jotka tänä päivänä ovat koivussa kotiin tuloamme ennustaneet, ne olivat pienet siskomme, jotka nukkuvat haudassa. Ne ne aina kuiskasivat sydämmissämme: menkää kotiin! menkää kotiin lohduttamaan isää ja äitiä! ..."
Satu on viehättävän vanhanaikainen, herkistää lukijansa vielä nytkin ja opettaa perinteisiä kodin, uskonnon ja isänmaan arvoja. Linnuista tulee väistämättä mieleen Topeliuksen runon sanat tutusta joululaulusta "Varpunen jouluaamuna".

Luin sadun verkosta vuoden 1893 käännöksenä. Osallistun sillä Ajattomia satuja ja tarinoita 2 -lukuhaasteeseen.

Satu löytyy Kansalliskirjaston digitoimana Doria-tietokannasta. Tässä on linkki koko kirjaan Lukemisia lapsille - 3:mas osa ja tässä satuun Koivu ja tähti. Tämän kirjoituksen kuvituskuva on otettu Dorian digitoiman sadun kuvituksesta (Public Domain -lisenssi). Lukemisia lapsille 3 löytyy myös Project Gutenbergista eri digitaalisina versioina.

     Zacharias Topelius: Koivu ja tähti. Teoksessa Lukemisia lapsille 3, s. 219-228.
     Kustantaja: Kansallisarkisto Doria; digitoitu paperikirjasta: WSOY 1893
     Alkuperäinen: Läsning för barn, 1867. Suomentanut Aatto Suppanen.
     Kuvitus: August Malmström.

perjantai 12. tammikuuta 2018

Naisten aakkoset: T

Tarukirjan alkama aakkoshaaste etenee ja alkaa jo tähyillä loppupäätä. Vielä on kuitenkin monta visaista kirjainta edessä. Tämänkertainen T ei kuitenkaan tunnu erityisen hankalalta, vaan suosikkeja löytyy kohtuullisesti. Haasteessa esitellään "... naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Kysymyksiä on kolme." 


   1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Viime keväänä luin Eeva Tikan novellikokoelman Haapaperhonen ja kuvasin häntä herkkävireiseksi ja myötäeläväksi niin ihmisten kuin luonnon kuvaajana. Olen pitänyt kaikesta Tikalta lukemastani, valtaosa siitä ennen blogiaikaa.

   2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Tähän nostan Eeva Tikan sisaren, taidemaalari Saara Tikan, jonka käsialaa on edellä mainitsemani Haapaperhosen kansi. Minusta Saara Tikan maalauksissa on samaa herkkyyttä kuin sisarensa proosateksteissä.

   3. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? tai Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille (myös muut kulttuurin alat käyvät)?

Toni Morrison on yhdysvaltalainen kirjailija, joka voitti Nobelin palkinnon vuonna 1993 ensimmäisenä mustana naisena ja ensimmäisenä afroamerikkalaisena. En ole lukenut yhtään hänen teostaan vielä, mutta haluan tutustua häneen. Tänä vuonna? 

Kuvituskuvasarjan on piirtänyt Kate Greenaway (1846-1901) vuonna 1886. Hän oli englantilainen lastenkirjailija ja kuvittaja. Lisää kuvan tietoja löytyy tästä.

Aakkoset tähän asti: 
        A  Apple Pie                  K  Knelt for It
        B  Bit It                          L  Longed for It
        C  Cut It                         M Mourned for It
        D  Dealt It                      N Nodded for It
        E  Eat It                          O Opened It
        F  Fought for It              P  Peeped in It
        G Got It                          Q Quartered It (ei kirjoitusta)
        H Had It                          R  Ran for It
        J Jumped for It

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Markku Hattula: Hurmuri

Uusi lukemisen vuosi alkoi novelleilla. Markku Hattulan novellikokoelma Hurmuri ja muita kertomuksia tarttui kirjaston hyllyltä mukaan sattumanvaraisesti, vaikka toki kirjailija on nimeltä tuttu jo ennestään. Hänen teoksiaan on kotikaupungin kirjastossa esillä säännöllisesti.

Kokoelman novellit sijoittuvat yhtä lukuunottamatta kaikki maaseudulle, useimpien päähahmot ovat miehiä ja toimivat perinteisen miehisissä puuhissa. Keskiössä on miehen suhde naiseen, monesti siinä on jotain, joka hiertää tai on kerta kaikkiaan, peruuttamattomasti, mennyt vintturalleen. Osa novelleistä päättyy dramaattisesti, yhdellä taitaa olla kuta kuinkin onnellinen loppu, ja viimeisen novellin nuorta tyttöä hymyillyttää varsin toiveikkaat ajatukset tulevaisuudesta.

Koskettavin
on niminovelli Hurmuri. Joukko miehiä tekee mökillä maalausurakkaa, joka oli syksyllä jäänyt kesken, heidän joukossaan Hurmuri, "parikymppinen hujoppi, tiukat farkut, tennistossut, ruutupaita ja hartioilla roikkuva pikimusta tukka". Koulussa Hurmuri on päästetty joka vuosi luokaltaan, on oppinut lukemaan ja tekemään yksinkertaisia laskutehtäviä. Hurmuri saa tytön kuin tytön lääpälleen komealla ulkomuodollaan, nyt hän päättää yrittää Liisukkapientä, joka tulee maalausporukkaan auttamaan. Miehet laskevat saunassa, kuinka paljon järven kiertäminen kestäisi, ja Hurmuri uhoaa, että viidessä tunnissa se häneltä onnistuisi. Hän lähtee juoksemaan tehdäkseen vaikutuksen Liisukkapieneen, mutta tapahtumat saavat dramaattisen käänteen.

Miehisin
on novelli Majurin poika, jossa miehiä on kutsuttu kertausharjoituksiin metsään kahdeksi viikoksi. Tässä novellissa ei naisten ja miesten välillä ole kahnausta, vain hienoista epävarmuutta. Taneli lähtee orvokintuoksuisen vaimonsa viereltä leikkimään sotaa, kuten hän sanoo, ja orvokintuoksuisen vaimonsa syliin hän palaa, kun sodasta oli tullut todempi, kuin hän oli osannut kuvitellakaan. Siinä välissä Taneli harjoittelee, miten nyt miehet harjoittelevat. Luutnantti Säävälä karjuu ja komentaa, ja Haakana, majurin poika, saa tarpeekseen.

Yllättävin
on novelli Omaisuuden ositus. Siinä Karmasuo joutuu tukalaan tilanteeseen ja päättää ratkaista sen omalla tavallaan. Vaimo on lähtenyt ja löytänyt uuden miehen, nyt nainen tulee taloon ja valitsee haluamiaan pöytäliinoja, vaatii puolta omaisuudesta. Karmasuo on jo tyhjentänyt navetan, teurastamon auto hakee mullikat pois. Työvoimatoimistossa ei katsota hyvällä sitä, että tilan isäntämies hakee päivärahaa, eikä lupailla mitään. Toisessa toimistossa maatalousasiamies toteaa tilan elinkelvottomaksi kaikkien direktiivien mukaan. Voiko siinä mies muuta tehdä kuin lähteä mateita pilkkimään? 

Hattula kuvaa hyvin miehen mielenliikkeitä ja ristiriitaisia tunteita. Ei Karmasuo halua tilaa lopettaa eikä ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, mutta entinen vaimo vaatii osaansa eikä tilanpidosta yksin tule mitään. Virkailija työvoimatoimistossa ei tee työnhakijaksi ryhtymistä helpoksi, tokko mitään on tarjollakaan, kun Ahlstömiltä on lomautettu toistasataa metallimiestä. Sitten tulee työvoimatoimiston päätös kirjeessä ja samalla kertaa kirje asianajajalta omaisuuden osituksesta. Karmasuon mielessä humahtaa.

Monenlaisten ristiriitojen sävyttämää novellia peukutan sen sisältämien konfliktien ja niiden osuvan kuvauksen takia.


Markku Hattula kirjoittaa sujuvaa proosaa, hän käyttää omintakeisia sanoja ja luontokuvia. Novellien synkistä aiheista huolimatta niissä on mukana hienoista huumoria, ja jotkut dramaattiset ja järkyttävätkin käänteet saavat hieman koomisia piirteitä. Kiiltomadossa Ritva Kolehmainen kirjoittaa, että "Hattula tekee vahvaa suomalaista perusnovellia".

Markku Hattula on kirjoittanut novelleja, romaaneja, näytelmiä ja dekkarin sekä yhdessä muiden kanssa kirjoittamisen ja kirjallisuusterapian oppaat.

        Markku HattulaHurmuri ja muita kertomuksia, 112 s.
        Kustantaja: Maahenki 1999
        
KIRJA on kirjastosta. Helmet-lukuhaasteen 2018 alan sijoittamalla kokoelman kohtaan "41. Valitse kirja sattumanvaraisesti". Novellihaaste 2 saa tästä 8 novellia lisää ja peukutuksen kohtaan "Konflikti".

tiistai 2. tammikuuta 2018

Vuosi 2017: Sata suomalaista kirjaa. Ja yksi muu.


Vuosi sitten liityin Kirjat kertovat -blogin 100 suomalaista kirjaa -haasteeseen ja haastoin itseni lukemaan enemmän, kuin koskaan ennen olen lukenut yhden vuoden aikana, ehkä lapsuuden ahmintaikää lukuunottamatta. Blogiaikana olen lukenut vähän päälle kuusikymmentä kirjaa vuodessa, joten sadassa kirjassa olisi todellista haastetta. Mutta rohkea rokan syö. Tai alkaa lukea oikein urakalla.

Vuoden aikana olen rajoittanut lukemiseni kotimaisiin kirjoihin, mutta se ei ole tuntunut rajaamiselta, vaan oikeastaan oikein kivalta keskittymiseltä. Minulla oli pitkä jakso, jolloin asuin ulkomailla enkä lukenut suomalaista kirjallisuutta juuri ollenkaan. Nyt löydettyäni kotimaiset uudelleen en aio luopua niistä! Sadan kirjan haaste minun lukuvauhdillani merkitsi myös sitä, että katselin lyhyempiä kirjoja ja jätin kaikki muhkeammat suosiolla odottamaan aikaa ilman lukumäärähaastetta. Joulukuun lukusaaliista tämä näkyy erityisen selvästi, kun tosissani halusin saavuttaa sata kirjaa ennen vuoden loppua. Tuli runoa, tuli lastenkirjoja.

Yhdessä kohtaa annoin periksi: luin yhden ulkomaisen kirjan vuoden aikana. Saadakseni Helmet-lukuhaasteen 2017 kaikki 50 kirjaa kokoon luin oseanilaisen kirjailijan kirjoittamana kirjana uusiseelantilaisen Witi Ihimaeran romaanin Valasratsastaja. Itse asiassa tämän kirjoituksen otsikossa narraan pikkuisen. Luin nimttäin 101 suomalaista kirjaa, mutta Maaria Leinosen runokirjasta Ilo siltana päiväsi yli en kirjoittanut blogiini. 

Tähän en aio luetella kaikkia sataa bloggaamaani suomalaista kirjaa. Ne löytyvät helposti lukujärjestyksessään blogini oikeanpuoleisen palstan kohdasta "Lukemaani" vuoden 2017 kirjoista. Puolet eli Helmet-lukuhaasteeseen 2017 kirjaamani 50 kirjaa löytyvät  koosteesta linkin takaa.

                                               * * *    * * *   * * *   * * *

Sitten vähän tilastoa vuodesta 2017 edellisvuosien malliin. Suluissa on vuoden 2016 lukemat.

  • luin/kuuntelin 102 kirjaa, vain yhdestä en blogannut (67 kirjaa)
  • näistä rikoskirjoja tai dekkareita 20, joista yksi novelli (22)
  • lasten ja nuorten kirjoja peräti 32 (13)
  • sarjakuvia 4 (2)
  • tietokirjoja, mukana muistelmat ja elämäkerrat 6 (5)
  • novellikokoelmia 6 (2)
  • runokirjoja 4, joista yksi runoelma (0)
  • englanninkielisiä 0 (1), suomenkielisiä 102 (66)
  • kotimaisia / ulkomaisia kirjoja  101/1 (41/26)
  • painettuja kirjoja / äänikirjoja / e-kirjoja  91/7/4 (55/11/1)
  • tämän vuoden (2017) uutuuskirjoja 22 (aikaisemmin en laskenut)
  • viime vuonna (2016) julkaistuja 14 (aikaisemmin en laskenut)
  • 1800-luvulla julkaistuja 2 kirjaa (Canth 1886, Runeberg 1836)
  • 1900-1930-luvuilla julkaisuja 8 kirjaa (Finne 1914, 1916 & 1928, Jotuni 1909, Sillanpää 1919, Swan 1916, 1922 & 1924, Valtonen 1937)


Vuoteen mahtui monia hyviä ja mieleisiä kirjoja, mutta moni haluttu kirja jäi vielä odottamaan vuoroaan, kun 100 suomalaista kirjaa -lukuhaasteen takia tuli tartutuksi lyhkäsiin kirjoihin, jotta lukumäärä täyttyisi. Seuraavat viisi kirjaa nostan erityisesti mieleen jääneinä suosikkeina, ne ovat aakkosjärjestyksessä kirjailijan mukaan, mutta enemmänkin olisi kyllä löytynyt:

TOP 5:
Katja Kallion taidokas Yön kantaja (2017) teki vaikutuksen.
Maritta Lintusen novellikokoelmat Tapaus Sidoroff (2008) ja Mozartin hiukset (2011) käänsivät sydämeni novellien puoleen.
Minna Rytisalon ihana Lempi (2016) hurmasi minut.
Petri Tammisen Suomen historia (2017) tarinoineen välillä nauratti, välillä liikutti.

MUUTA
Pääsin osallistumaan muutamaan hienoon kirjallisuustapahtumaan. Keväällä nautin Baba Lybeckin Kirja vieköön! -illoista ja syksyllä Helsingin kirjamessuista.

Vihdoin sain päätökseen Anni Polvan Tiina-sarjan lukemisen kirjojen ilmestymisjärjestyksessä - olin nimittäin haastanut itseni muutama vuosi sitten moiseen puuhaan. Kirjoitin koosteen, johon linkitin kirjoitukseni sarjan jokaisesta kirjasta.

Hyvä ja puuhakas lukuvuosi 2017 on nyt ohi, ja on aika suunnata kohti uusia kirjaseikkailuja ja muita elämyksiä! Haasteita en aio unohtaa nytkään, mutta leppoistan tahtia viime vuodesta. Ehkä se näkyy bloginkin puolella.