keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Terttu Autere: Kuolema Eedenissä

Terttu Autereen dekkarit ovat kepeää ja harmitonta luettavaa, ja niissä viehättää vanhan ajan elämä ja tapakulttuuri. Tämä Kuolema Eedenissä on lisäksi oiva valinta kesäiseen riippumattoon tai rannalle, sillä siinä vietetään lomaa kesäparatiisissa 30-luvun lopun malliin. 


Eeden on täysihoitola meren tuntumassa. Jostain syystä olin saanut päähäni, että se sijaitsee Hangossa, ja se mielle minulla oli jo ennen edelliseni, oikeasti Hankoon sijoittuvan Pertti Lassilan kirjan, lukemista. Rikoskirjassa tapahtuu tietysti murha, ja ensimmäisen kerran Hanko-mielle alkoi säröillä, kun ruumis vietiin tutkittavaksi Viipuriin. Hyvänen aika, miksi Viipuriin? Olisihan siinä ollut Helsinkikin matkan varrella! Vaan ei ollut, kirja itse ei kerro paikkakunnan nimeä, mutta tässä sitä pääsee jo aika lähelle:
"Se on pienenpuoleinen täysihoitola, tämä Eeden. Siinä on vain kymmenkunta vierashuonetta ja palveluskunnan huoneet. Täysihoitolan omistaa rouva Pekonen, mutta hän ei itse asu Eedenissä. Nämä täkäläiset täysihoitolat, niin  kuin tämä Eedenkin, ovat toiminnassa vain kesän ajan, yleensä ne suljetaan heti syyskuun alussa. Rakennukset ovat vanhoja Pietarin rikkaiden kesähuviloita, jääneet isännittä ja joutuneet uusille omistajille."
Paikallinen konstaapeli Pasanen siinä esittelee Eedeniä lääninrikosetsivä Juhani Kuikalle. Hänet hälytetään paikalle sen jälkeen, kun keittiöapulainen Onerva Ojala on löytänyt yhden vakinaisista vieraista, kirjailija Armas Laesteen, kuolleena huoneestaan. Onerva  ja etsivä Kuikka ovatkin tuttuja Autereen edellisestä poliisiromaanista Kuka murhasikaan rouva Holmin? Siinä Onerva työskenteli pikkukaupungissa äidinkielenopettajan sijaisena. Nyt on kesä ja loma, ja Onerva täyttelee hakemuksia opettajan paikkoihin tulevalle lukuvuodelle samalla, kun hän on kesätyössä tätinsä, Eedenin keittäjän Hilma Karhun, apuna.

Kuolema Eedenissä on kodikas dekkari (cozy mystery), jossa kaikkia täysihoitolan vieraita ja palvelusväkeä kuulustellaan ja useimpia epäillään, ainakin hetken. Poliisitutkinnan lomassa vieraat uivat meressä, ruskettuvat rannalla, käyvät katsomassa nähtävyyksia tai viettävät iltaa kasinolla tai jossain muussa huvipaikassa.

Kutkuttavinta romaanissa on, kun etsivä Kuikka värvää Onerva Ojalan auttamaan tutkimuksissa, onhan tämä äidinkielenopettaja. Hänen tehtävänsä on lukea Armas Laesteen neljä romaania, jotka löytyvät Eedenin hyllystä, ja etsiä niistä jotain motiivia tapahtuneelle, kun muuten ei tunnu löytyvän mitään. Yksi kirjoista osoittautuu avainromaaniksi, johon yksi täysihoitolan vieraista liittyy. Loppuratkaisua aloin uumoilla ennen syyllisen paljastumista, mutta se ei vähentänyt kirjan kiinnostavuutta. Tekijävaihtoehtoja punnitaan kunnon arvoitusdekkarin hengessä. Se ja täysihoitolan henkilögalleria sekä nostalginen tunnelma ja kesäinen kiireettömyys viehättävät.

KIRJA on kirjastolaina.

MUUALLA: Amman lukuhetki ("tämän kesän täydellisin kesäkirja"), Lukupätkä ("mainiota ajankuvausta"), Satuilualusta ("murhaa ratkotaan psykologisesti Agatha Christien hengessä"), Tuulevin lukublogi ("sujuva ja juonikas").

HAASTEET:  Osallistun kirjalla Naistenviikkohaasteeseen, joka löytyy Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogista. Kuolema Eedenissä on naiskirjailijan kirjoittama kirja ja siinä on poliisin kanssa rikosta ratkaisemassa nainen, joskin ihan siviilinä, mutta etsivä Kuikan mukaan tuohon aikaan ei rikospoliisissa ollut yhtään naista työssä.

100 suomalaista kirjaa (no 48). 
Aistittavat kirjat -lukuhaaste (makuaisti), sillä täysihoitolassa syödään runsaita, maittavia aterioita. Kirjassa kerrotaan useista ruokalajeista, niiden valmistamisesta ja syömisestä. Löytyypä kirjan lopusta muutama keittäjä Hilma Karhun reseptikin, tomaattikeittoa, tallimestarin kiisseliä, munakastike kalalle. Tämän lähemmäs lukemisen makuaistimusta en taida päästä pureskelematta kirjan sivuja!

        Terttu AutereKuolema Eedenissä, 315 s.
        Kustantaja: Karisto 2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!