perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kaisa Sorola: Yksityisetsivä Jenny Cotton ja Kepponen


Kirjan nimestä voi päätellä saman, mitä takakansi lupaa: "Tarkoitettu viihdyttämään!" Muita takakannen luonnehdintoja ovat "letkeä, romanttinen, perinteinen, hilpeä, etenee sujuvasti ja lukijalle tuli hyvä mieli".

Kaisa Sorolan Yksityisetsivä Jenny Cotton ja Kepponen on kirjan alaotsikon mukaan dekkarinovellikokoelma. Siinä on seitsemän tarinaa yksityisetsivä Jenny Cottonin tutkimista ja ratkaisemista rikostapauksista. Jenny, oikealta nimeltään Kottonen, ei aikoinaan päässyt poliisikouluun ja kävi sen sijaan Amerikassa Private Investigator -koulutuksen ja perusti johonkin nimeämättömään kaupunkiin yksityisetsivätoimiston. Kaverinaan hänellä on mäyräkoira Kepponen, sillä "[m]itä olisi yksityisetsivä ilman koiraa? Kuin talo ilman kaivoa. Kuin hampaaton hai."

Kirjan tarinat muodostavat kokonaisuuden, ajallisestikin ne tapahtuvat järjestyksessä noin vuoden aikana, ja Jennyn yksityiselämässä ihmissuhde rikostutkija Korkin kanssa etenee tarina tarinalta ammatillisesta romanttiseksi, ja talouden koirien lukumäärä kasvaa samaa tahtia yhdestä kolmeen. Minusta kokoelma on kuin pienoisromaani Jenny Cottonin etsivätoimiston tapauksista. 

Rikostapauksia on monenlaisia: Kepponen-novellissa Jenny löytää kuolleen miehen toimistohuoneestaan palatessaan kaupungilta asioilta, mies on surmattu Jennyn paperiveitsellä, ja Jenny itse on vahvasti epäilyksenalainen, mutta onnistuu selvittämään murhan. Toisessa tapauksessa mäyris-Kepponen katoaa, ja jonkin ajan kuluttua tulee uhkauskirje, että koiran käy huonosti, jos Jenny todistaa eräässä oikeusjutussa. Yksi toimeksianto on naiselta, jonka mies oli hukkunut juhannusjuhlissa kaksikymmentä vuotta aikaisemmin, ja hiljattain leski oli kuullut yhden samoissa juhlissa olleen sanoneen jotain, josta syntyi epäilys, ettei hukkuminen ollutkaan tapaturma. Arvoituksia, varjostusta, kyttäyskeikkoja, mutta ei mitään väkivaltaista, paitsi kerran Jenny kolkataan tainnoksiin autotallinsa lattialle. 

Hilpeä ja letkeä Sorolan kirja on. Hilpeys tulee paljolti kirjailijan nokkelasta sanailusta ja kielikuvista. Letkeyttä lisäävät lemmikkieläimet, joita on jokaisessa tarinassa. Kirjan seitsemästä tarinasta kuusi ensimmäistä on nimetty koirien ja kissan mukaan: Kepponen, Rymy, Myrsky, Tara, Mirkku ja Myrsky-kissa. Seitsemäs luku on sen sijaan nimetty Jenny Cottonin ystävän, Vilukissin, mukaan. 

Sujuvakin kirja on, ja alkuun päästyä sivut kääntyvät vauhdilla. Kirjoitusvirheitä olisi tosin voinut olla vähemmän, ja kirjailija olisi voinut päättää ja sen jälkeen tarkistaa, mikä rikostutkija Korpin nimi oikein on. Minua ärsytti aika tavalla se, että parissakin tarinassa, vieläpä samalla sivulla, Jennyn kiinnostuksen kohde oli milloin Aimo Korppi, milloin taas Mauno Korppi. Yhden kerran erehdys olisi mennyt inhimillisen erehdyksen tiliin, nyt syntyi vaikutelma hutiloinnista. Joitain tarinoita olisi hyvin voinut laajentaa, saada syvyyttä henkilökuvaukseen ja rikosjuonen vähittäiseen avaamiseen.

Yhtä kaikki tällekin lukijalle tuli kirjasta hyvä mieli. Pieniä kepeitä tarinoita, arvoitusten ratkontaa, sattuvaa sanailua ja paljon, paljon eläin- ja varsinkin koirarakkautta.

Kirja on omakustanne ja kirjailijan unelman täyttymys. Minusta oli mainiota löytää se kirjaston hyllyltä.

     Kaisa Sorola: Yksityisetsivä Jenny Cotton
             ja Kepponen 120 s.
     Kustantaja: Books on Demand 2012 s
     Kansi: Kaisa Sorola


Osallistun kirjablogien Dekkariviikolle 12.-18.6.2017, jota emännöi Yöpöydän kirjat

Haaste: 100 suomalaista kirjaa -haaste (no 41)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!