maanantai 4. huhtikuuta 2016

Naisten aakkoset: B


Naisten aakkoset jatkuvat B-kirjaimella. Kyse on Tarukirjan aloittamasta haasteesta, jossa kukin voi edetä omaan tahtiinsa. Tarkoitus on nostaa esiin naiskirjailijoita ja muun kulttuurin edustajia, joiden nimi alkaa tietyllä kirjaimella. Nämä ovat B-kirjaimen valintani tänään:

     1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Tähän on ihan pakko sanoa Charlotte Brontë, joka taitaa olla yksi kaikkien aikojen suosikkini iki-ihanan Kotiopettajattaren romaanin ansiosta. Luen sitä parhaillaan uudelleen pitkästä aikaa. Tässä kuussa tulee kuluneeksi 200 vuotta Charlotte Brontën syntymästä.

     2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Amerikkalainen Barbra Streisand herättää ihailuni. Hänellä on ollut pitkä, näyttävä ja monipuolinen ura sekä laulajana, näyttelijänä että elokuvaohjaajana. Nuorena hänelle sanottiin, ettei hänestä olisi viihdealalle, mutta hän onnistui siitä huolimatta toteuttamaan unelmansa.

     3. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? tai Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille (myös muut kulttuurin alat käyvät)?

Pitkään olen aikonut tutustua Charlotte Brontën sisareen Anne Brontëen, joka oli myös kirjailija. Omasta hyllystä löytyy hänen esikoisromaaninsa Agnes kotiopettajatar, jota en ole vielä lukenut. 

*** ***

Löysin Wikimediasta hauskan englanninkielisen aakkoskuvasarjan, jota käytän haasteen kuvituskuvina. Tässä aakkoseni tähän asti:
          A  Apple Pie
          B  Bit It

Sarjan on piirtänyt Kate Greenaway (1846-1901) vuonna 1886. Hän oli englantilainen lastenkirjailija ja kuvittaja. Lisää kuvan tietoja löytyy tästä.

11 kommenttia:

  1. Streissandin CAT-smusikaalin memory-kappale on yksi mun suurista suosikeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Streisand on tosiaan laulanut monia kappaleita, joista on tullut hittejä. Eikä varmaan vähiten musikaalien ja elokuvien ansiosta.

      Poista
  2. Sinulla on Charlotte, minulla oli Emily. Charlotte taitaa olla yleisesti suosituin Brontën sisaruksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilykin on yksi suosikeistani. Kunhan päästen E-kirjaimeen...

      Poista
  3. Ihania aakkoskuvia :) Minulla B-lista vielä pari päivää odottaa julkaisemistaan - vähän on samansuuntaistakin kuin sinulla vaikka ihan samaa ei :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo aakkoskuvat ovat somia, niistä kertyy vielä mukava muistirihma akkoosia opettelevalle.

      Mielenkiinnolla odottelen sinun B-valintojasi.

      Poista
    2. Siis aakkosia opettelevalle.

      Poista
  4. Streisand on minunkin suosikkini. Hänellä on niin kaunis ääni, ja miten taitava hän onkaan - todella upeaa kuunneltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Streisand tosiaan laulaa hyvin. Lisäksi hän on ollut mahdottoman tuottelias niin laulajana kuin näyttelijänä.

      Poista
  5. Brontë on tärkeä minullekin. B-kirjaimessa minulla kilpailivat kaksi top-kymppini kirjailijaa. Anita Brookner ja Simone de Beauvoir ovat minulle tärkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brookner ja de Beauvoir ovat minulla vielä kokematta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!