perjantai 5. joulukuuta 2014

Oi, sanoi siili. Kirsi Kunnas 90 vuotta



"Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili ..."


On runoja, jotka jäävät mieleen, ja loruja, jotka loruttavat pienestäkin virikkeestä. Melkein aina, kun asiasta tai toisesta olen huokaissut "Oi", perään on tullut heti "sanoi siili, olen tunteellinen siili" ja jatkoakin ensimmäisen värssyn verran, melkein syystä kuin syystä, asiasta kuin asiasta, usein omassa mielessä, joskus ääneen puhekumppaneillekin.


"... olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kenelläpä, kellä
on vastaansanomista?"


Tänä vuonna 90 vuotta täyttäneellä runoilija Kirsi Kunnaksella on ihania runoja monta, mutta ensimmäinen niistä on itselleni Tunteellinen siili -runo. En edes muista, missä olen sen ensimmäisen kerran kuullut tai lukenut, mutta varmaan siinä on jotain, joka vetoaa ja tuntuu omalta, ainakin niinä hetkinä, kun on surullinen, yksinäinen tai muu siilikäs olo, kun ei ole osannut tai uskaltanut ilmaista kaikkea sisällä olevaa. 


"Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili."

Nyt runohaasteen myötä olen oppinut, että Siili-runo on kokoelmasta Tiitiäisen satupuu (1956), jota en varmaankaan ole koskaan kokonaan lukenut. Lapsuuden kodista muistan Kirsi Kunnaksen riimittelemät englannista käännetyt runot kirjassa Hanhiemon iloinen lipas (1954). Muita kirjailijan runoja olen kuullut ja lukenut monissa yhteyksissä, mutten niinkään kokonaisina kirjoina tuota Hanhiemon lipasta lukuunottamatta.

Taannoin Kaisa Reetta muisti minua runohaasteella, jolla juhlistetaan Kirsi Kunnaksen 90-vuotissyntymäpäivää - juhlapäivä on 14.12. Alun perin haaste lähti liikkeelle Opuscolon blogista. Kiitokset kummallekin! Haasteaika päättyy huomenna, joten enää en laita haastetta eteenpäin, mutta toivotan silti jokaisen halukkaan tervetulleeksi muistelemaan itselleen merkityksellistä Kirsi Kunnaksen runoa. Haasteen säännöt ovat tässä:

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
1. Kerro, mikä Kirsi Kunnaksen runoista on sinulle tärkeä ja miksi. Voit myös kertoa, miten olet tullut tutuksi runoilijan tuotantoon. Tekstin tyyli on vapaa. 

2. Kirjoita aiheesta blogiteksti, jonka yhteydessä mainitset haasteen alkuperän. Liitä tekstiisi haasteen säännöt.

3. Lähetä haaste 3-5 Kirsi Kunnaksen runoihin tutustuneelle. 

4. Kerro osallistumisestasi vastaamalla tähän viestiin. Teen jälleen koosteen vastausten pohjalta.

5. Aikaa vastaamiseen on joulukuun kuudenteen päivään saakka. 


Kuva: Jörg Hempel: Eurooppalainen siili (2007) (Wikimedia Commons CC-BY-SA-2.0-DE lisenssillä)

5 kommenttia:

  1. Paula, ihanaa, että otit haasteen vastaan! :)

    Tunteellisessa siilissä on jotakin hyvin läheistä minullekin, varsinkin teininä nuo siilinpiikkiset tunteet puskivat pintaan... hieno runo upealta runoilijattarelta! <3

    Kiitos tästä <3

    VastaaPoista
  2. Tämä on todella hieno runo yksinäisyydestä. Tätä runoa luki eräs työkaverini ääneen aina, kun hänellä oli oikein yksinäinen ja surullinen olo. Itselläni oli pienenä tuo Tiitiäisen satupuu kirja ja luin sitä lapsillenikin :)

    VastaaPoista
  3. Kaisa Reetta ja Mai, kiitos kommenteista. Kirsi Kunnaksen runokieli on todella hienoa. Ja se, miten hän sillä ilmaisee tunnetiloja, puhuttelevat niin lapsia kuin aikuisia.

    VastaaPoista
  4. Tämä on niin ihana runo! Ja ajatella, miten monenikäisiin tämä kolahaakaan. Siinä taituruutta kerrassaan!

    Ihana, etä osallistuit tähän, Paula!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava oli osallistua. Ja taituruus on oiva sana, kun ajattelee Kunnaksen sanataidetta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!