Koostetta Kukkien keskellä ja muita haasteita

Tammikuussa Kirjasähkökäyrä-blogin Mai Laakso aloitti Lukuiloa kukkien keskellä -lukuhaasteen. Sen tavoitteena oli lukea kirjoja, joiden nimessä esiintyy sana "kukka" tai jonkin kukan nimi. Heti haasteen nähtyäni, jo ennen omaa kirjablogia, halusin osallistua, jos vain lukisin teemaan sopivan kirjan. Sellainen tuli eteen, kun etsin kirjastosta jotain historiallista sukuromaania ja löysin Valkean kissankellon.

Sain kuin sainkin haasteen suoritetuksi. Olin asettanut itselleni tavoitteeksi neljä kukallista kirjaa, joilla toivoin saavuttavani päivänkakkaran, mutta sainkin juhannusruusun  kuudella kirjalla:

     Eila Kujala: Valkea kissankello
     Enni Mustonen: Verenpisara ikkunalla
     Enni Mustonen: Ruiskukkaseppele
     Enni Mustonen: Kielon jäähyväiset
     Serdar Özkan: Kadonnut ruusu
     Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle

Eniten pidin romaanista Valkea kissankello, joka kuvasi aidontuntuisesti yhden perheen vaiheita Keski-Pohjanmaalla viime vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä, Amerikkaan lähtöä ja sieltä paluuta, kansalaissotaa, kovaa työtä ja oman tilan raivausta. Sille on tänä vuonna ilmestynyt jatkoa, Eiliset polut, mutta sitä en ole vielä lukenut. -- Myös Mustosen kirjoja oli mukava lukea, varsinkin Verenpisaraa 1917-1918 tapahtumista. Minulla on selvästi historiallisten romaanien buumi päällä!

Jo aikaisemmin kirjoitin koosteen kahdesta muusta haasteesta, joihin lähdin tänä vuonna mukaan. 
1) Luin kaunokirjallisia kirjoja avioliitoista Sinisen linnan kirjaston järjestämässä Avioliittojuonia-haasteessa, josta postasin otsikolla Aviojuonia koosteena. 
2) Sen lisäksi luin yhden tai useampia kirjoja jokaisesta Suomen maakunnasta Aletheian aloittamassa haasteessa ja päätteeksi kirjoitin siitä Oi maamme Suomi! -lukuhaaste koosteena.

Tämä vuosi on ollut kirjallisesti kovin kotimainen, ja luulen, että kotimaisilla jatketaankin. Yritän kuitenkin kansainvälistyä kovasti, ja siksi kokoan luettuja kirjoja Maailman ympäri, siis jokaisesta maailman maasta, omalle sivulleen toivoen, että joskus hamassa tulevaisuudessa olen lukenut kirjan aika monesta maasta. Annan itselleni reilusti aikaa...

Lisäksi olen asettanut muitakin avartumistavoitteita itselleni:
   Luen muutaman kirjan sodista ja niiden liepeiltä Ihminen sodassa -haasteessa.
   Luen pari venäläistä kirjaa Venäjää valloittamaan -haasteessa.
   Luen pari ranskalaista kirjaa Vive la France! -haasteessa.

Lukuhaasteet nyt vain ovat niin mukavia!

Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle

Siina Tiuraniemen esikoinen ei ole kovin tavanomainen valinta lukupinoihini. Pääosassa on Miska, opiskelijapoika, joka tosin ei harrasta opiskelutoimintaa juuri lainkaan Kukkia Birgitalle -kirjassa. Hänen päivänsä tuntuvat valuvan jonnekin, hän ajautuu asiasta toiseen, käyttää päihteitä, riitelee lapsuudenystävänsä ja nykyisen kämppiksensä Villen kanssa. Sitten on kirjan nimihenkilö Birgitta, joka asuu Aurinkoinen hoitokoti -nimisessä vanhusten laitoksessa jalat amputoituna. Birgitta on Miskan äidin serkku, ja äiti pyytää Miskaa viemään tälle kukkia.

Kirjan tarina on mielikuvituksellinen! Vai mitä sanotte alkoholisoituneesta Birgitasta, joka hoitokotiin jouduttuaan suree ainoastaan, ettei siellä saa viinaa. Ja pyytää Miskaa tuomaan sitä. Miska ei tuo, mutta antaa Birgitalle kuitenkin säälistä taskussaan olevan marisätkän. Ja seuraavalla kerralla toisen ja sitä seuraavalla ... Hän hankkii Heikille, toiselle hoitokodissa asuvalle, tämän himoitsemaa lauantaimakkaraa, jonka hoitokoti on ankarasti kieltänyt terveysriskinä.

Yhteistä Miskalle ja Birgitalle on se, että he ovat yksinäisiä ja uskovat, ettei kukaan pidä heistä. Miskan jatkaessa käyntejään Aurinkoisessa hoitokodissa hänen ja Birgitan välille syntyy vähitellen lämpenevä ihmissuhde siitä huolimatta, että heidän keskinäinen sanailunsa on alussa töksäyttelevän suoraa ja lähes loukkaavaa. Vähitellen kumpikin huomaa yllätyksekseen pitävänsä toisesta. Tämä epätodennäköinen, mutta silti vähitellen kasvava lämpö on yksi kirjan viehätyksiä. 

Toinen viehätys on eloisa kieli. Ehkä parasta kuitenkin on kirjan huumori, joka tulee esiin kielessä ja tapahtumien hulvattomissa käänteissä. 

Kirjan kertoo suunnilleen viikon tai parin mittaisesta jaksosta Miskan elämässä, jolloin hänen vanhempansa ovat lomalla Torremolinoksessa ja sitten palaavat sieltä. Birgitan ja Miskan aikaisempaa historiaa näytetään takautumissa, joita kirjan henkilöt kertovat mainioina tarinoina heistä. Pitkään kirja vaikuttaa melkein juonettomalta, mutta loppuosan yllättävät käänteet tekevät siitä kuitenkin yhtenäisen kokonaisuuden.

KIRJAN lainasin naapurikunnan kirjastosta, josta olen viime aikoina löytänyt uudempia kirjoja mukavasti jonottamatta. Kirjaa on luettu paljon blogeissa, ja linkit arvioihin on lueteltu kirjan omalla sivulla Siina Tiuranimen blogissa Ihminen välissä. Kirjailijan blogin kirjoituksissa on samaa huumoria kuin romaanissakin.

Haaste: Lukuiloa kukkien keskellä.

Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle, 256 s.
Kustantaja: Minerva 2013
Kansikuva ja graafinen asu: Taittopalvelu Yliveto.

Kuukauden Tiina - Anni Polva: Tiina ei pelkää. Ja vähän Polvasta itsestäänkin.

Viides Tiina-kirja, Tiina ei pelkää, on vallan jännittävä. Aikaisemmissakin osissa on riittänyt vauhtia, reippautta ja rohkeutta, mutta tämä osa on oikea salapoliisiromaani. Myös siinä tämä jakso on erilainen, että koko kirjan ajan Tiina ja hänen paras kaverinsa Juha ovat yhdessä juonessa mukana. Toki ennenkin Tiina on leikkinyt Juhan kanssa enemmän kuin pihan muiden lasten, mutta isoimmissa seikkailuissa ja lomamatkoilla Tiina on ollut pääasiassa ilman Juhaa. Muutenkin tämä taitaa olla ensimmäinen, jossa Juhassa heräilee hellempiä tunteita Tiinaa kohtaan.

Juha ja Tiina pyöräilevät Juhan Ingeborg-tädin luokse vierailulle. Heidän siellä ollessaan tädin kaulakoru varastetaan, ja täti epäilee siitä ensin apulaistaan, vammaisen Irjan mummoa, ja sitten Tiinaakin. Myöhemmin tädiltä varastetaan vielä korvakorut. Tiinalla ja Juhalla on omat epäilyksensä syyllisestä, mutta roiston kiinni saaminen on hankalaa, koska Ingeborg-täti ei halua sotkea asiaan poliiseja. Rosvo jatkaa kuitenkin rosvoiluaan, ja kaveruksille tulee vielä jännät paikat. Sen enempää en juonta paljasta, mutta Tiina ei olisi Tiina, jos hän ei kirjan päätteeksi auttaisi Irjaa pääsemään jalkaleikkaukseen.

Lueskelin Sara Kokkosen tuoretta kirjaa Rasavillejä ja romantikkoja, Rakkaat suomalaiset tyttökirjat (Avain 2013), josta bloggaan kunnolla tuonnempana, mutta nyt kiinnostuin erityisesti siitä, mitä teos kertoo Anni Polvasta:

Anni Polva syntyi Pietarissa 1915 Anni Kyllikki Heinosena, jonka vanhemmat asuivat Suomeen kuuluneessa Raivolassa ja isä oli työssä Pietarin Suomen asemalla. Kansalaissodan jälkeen perhe muutti Suomeen ja päätyi isän työn takia Tampereelle. Lapsuudessaan Anni tuntuu olleen hyvin tiinamainen, hänellä oli tapana karkailla ja viipottaa pitkin kylää, ja hän kuljeskeli yksi metsissä luomiensa satuolentojen seurassa. Isä opetti tytölle ehdotonta rehellisyyttä. Alakoulussa hän oppi antamaan pojille selkään, kun he haukkuivat häntä pikkuryssäksi hänen syntymäpaikkansa takia.

Avioiduttuaan Unto Polvianderin kanssa 23-vuotiaana Anni Polva luopui ansiotyöstään kirjakaupassa. Hän halusi ammatin, jota voisi tehdä kotona, ja ensimmäinen kirjan käsikirjoitus syntyi samoihin aikoihin toisen lapsen kanssa. Karisto julkaisi sen nimellä Rakasta minua hiukan vuonna 1945. Sen jälkeen kirjailija kirjoitti romanttisia ja humoristisia ajanvietekirjoja 40 vuoden ajan. Ensimmäisen tyttökirjansa, omaelämäkerrallisen Me tytöt opiskelimme, Anni Polva julkaisi jo 1946. Ensimmäinen Tiina syntyi, kun Polva halusi kirjoittaa jotain ahmimisikäisille nuorille, ja kaikkiaan sarjan kirjoja julkaistiin 29 osaa. Kirjailijahaastattelun mukaan Tiinoissa näkyvät omat kokemukset: "... se on mun kotini, mun vanhempani, se pihapiiri jossa mä elin, ...".

Aikuisille tarkoitettuja Polvan kirjoja en ole vielä lukenutkaan. Pitäisiköhän kokeilla?

KIRJAN lainasin kirjaston kirjavarastosta. Kuukauden Tiinat jäävät nyt (todennäköisesti) talvitauolle palatakseen lukupöydälle joskus myöhemmin. Ehkä sitten, kun kirjastossa on taas kirjavaraston aukiolopäivä...


Anni Polvan Tiina-sarja:
   1. Tiina, 1956
   2. Tiina aloittaa oppikoulun, 1957
   3. Tiina kesälaitumilla, 1958
   4. Tiina toimii, 1959
   5. Tiina ei pelkää, 1960


Anni Polva: Tiina ei pelkää, 149 s.
Kustantaja: Karisto 1985, 8. painos (1. painos 1960)
Kansikuva: Maija Karma

Maeve Binchy: Koko kadun kasvatti

Koko kadun kasvatti on hyvän mielen kirja, jossa tavalliset ihmiset kohtaavat tavallisessa elämässään monenlaisia onnenpotkuja ja vastoinkäymisiä, mutta koettelemuksista selvitään yhdessä ja toisia auttaen. Vaikkei kaikki aina korjaannukaan kuin taikaiskusta, pienten päätösten ja muutosten myötä elämänlaatu paranee, jos kohta joskus osuu kohdalle aivan sadunomaisia sattumuksiakin.

Ensin ajattelin, että kirja kertoo Emilystä, Amerikan serkusta, joka tulee ensimmäistä kertaa sukuloimaan Dubliniin Irlantiin setänsä perheeseen. Emilyn jo edesmennyt isä muutti aikoinaan Yhdysvaltoihin eikä koskaan palannut edes käymään vanhassa kotimaassaan. Nyt Emily on irtisanottu kuvaamataidon opettajan tehtävästään, ja hän lähtee toteuttamaan unelmaansa matkustelusta, ja ensimmäinen etappi on hänen isänsä veljen perheen luona. Emily solahtaa irlantilaiseen elämään kuin olisi aina ollut siellä, hänestä pitävät kaikki ja hän on hienovaraisesti edesauttamassa monen asian hyvää ratkaisua.

Seuraavaksi alkoi tuntua siltä, että romaanin päähenkilö onkin Noel, Emilyn aikuinen serkku, joka  asuu vanhempiensa luona ja käy töissä varastossa, jossa häntä ei erityisemmin arvosteta. Noelilla on alkoholiongelma, jota hänen vanhempansa eivät ole huomanneet, mutta joka estää hänen pääsemisensä parempiin työtehtäviin, ja Noel ajelehtii päivästä toiseen ja päivän mittaan nautitusta virvoitusjuomapulloon kätketystä ryypystä toiseen.

Mutta kyllä kirjan sankaritar sittenkin on Frankie, Noelin pieni tytär, jonka odotuksesta Noel kuulee ällistyksekseen Stellalta. Noel ja Stella olivat viettäneet kosteaa viikonloppua yhdessä jokin aika sitten, ja nyt Stella kertoo, että hän odottaa Noelin lasta. Kaiken lisäksi Stella on vakavasti sairas ja tulee kuolemaan lapsensa syntyessä. Hän ottaa yhteyttä Noeliin saadakseen tämän lupaamaan, että hän kasvattaisi heidän lapsensa omana tyttärenään eikä antaisi lasta hoitolaitokseen tai kasvatuskotiin.

Emily-serkun tuella Noelille koittaa uusi elämä, kun hän valmistautuu isyyteensä. Hän alkaa käydä AA-kerhossa raitistuakseen, hän hankkii asunnon itselleen ja tulevalle lapselleen ja hän alkaa käydä iltakursseilla kohentaakseen mahdollisuuksiaan parempaan työhön. Kaikesta tästä huolimatta sosiaalityöntekijä Moira on vakuuttunut siitä, ettei Noel ole hyvä isä vastasyntyneelle lapselle. Hän tulee usein tarkastamaan heidän kotinsa ja yrittää löytää yhdenkin syyn ottaa tyttö huostaan ja löytää hänelle uusi koti. Noelin apuna on hänen vanhempansa, Emily, pari opiskelutoveria iltakurssilta ja itse asiassa koko kadun väki St. Jarlath's Crescentillä. 

Kuuntelin Koko kadun kasvatin äänikirjana, ja se oli ensi tutustumiseni irlantilaisen kirjailijan Maeve Binchyn tuotantoon. Romaanin päähenkilöt olivat sympaattisen inhimillisiä heikkouksineen ja rakastettavuuksineen, ja vaikkei kirjassa ollut juuri kummoista juonta, jännitin, saako Moira selville, että Noel ratkesi juomaan ja miten Frankien käy ja miten yli päätään kadun ihmisyhteisön jäsenten sydän- ja työasiat selviävät. Erja Manto on eläytyvä ja rauhallinen kertoja, ja yksi äänikirjojen suosikkilukijoitani.

ÄÄNIKIRJAN lainasin kirjastosta.
Maailman ympäri: Irlanti

Maeve Binchy: Koko kadun kasvatti, äänikirja
Kustantaja: WSOY 2011 (paperiversio samoin 2011)
Alkuperäinen: Minding Frankie, 2010
Käännös: Eva Siikarla
Lukija: Erja Manto, 11 CD-levyä, noin 14 t

Hyvää joulua!

Toivotan oikein hyvää ja lokoisaa joulun aikaa kaikille blogini lukijoille yllä olevilla Aleksis Kiven Jouluilta-runon säkeillä.

Runo on kiinnitetty jouluseimen seinämään Janakkalassa Turengin seurakuntakeskuksen pihamaalla.

Seppo Jokinen: Koskinen ja raadonsyöjä - ja 13 haaste

Tutustumiseni Seppo Jokiseen jatkuu, sen verran kutkuttava oli hänen ensimmäinen kirjansa Koskinen ja siimamies ja hänen luomansa henkilöhahmo, tamperelainen ylikonstaapeli Sakari Koskinen. Tällä kertaa luin hänen seuraavansa, Koskinen ja raadonsyöjä. 

Seppo Jokinen: Koskinen ja raadonsyöjä, 264 s.
Kustantaja: Karisto 1997
Kansi: Niko Saikkonen

Kirja alkaa lapsenryöstöstä. Helsingistä tulevassa junassa matkustaa äiti pienen tyttölapsensa kanssa ja hän tutustuu vieressään istuvaan mukavaan naiseen. Vähän ennen Toijalaa tytön äitiä kahvittaa, ja kun matkatuttava lupaa huolehtia lapsesta, äiti tarttuu tarjoukseen ja lähtee ravintolavaunuun. Toijalassa lapsenvahdiksi jäänyt matkaseuralainen laskeutuu lapsen kanssa junasta kahvilta pian palaavan äidin kauhuksi. Tampereen poliisit kuitenkin selvittävät tapauksen pian.

Seuraavaksi Koskinen työtovereineen joutuu selvittämään haastavaa tapausta paperitehtaassa, jossa tietokonenero Niko Laurikan kallo on halkaistu jollain lyömäaseella. Työtovereita ja muuta lähipiiriä tutkittaessa epäilyksenalaisia on useita. Hykerryttäviä motiiveja saa kuitenkin hakea, vaikka kolmea suurta arvaillaankin, rahaa, rakkautta ja kostoa. Yksi ja toinen tehtaan atk-osaston väestä osoittautuu valehtelijaksi. Lopulta syyllinen löytyy ja niin muodoin oikea motiivikin.

Jotenkin tässä toisessa kirjassa Tampere oli vielä herkullisemmin läsnä kuin ensimmäisessä. Tutkittava rikos, murha, tapahtui aivan keskustassa paperitehtaalla, ja siksi kaupungin rikospoliisi oli aivan omalla mukavuusalueellaan keskustan kaduilla ja toreilla. Saipa Tampereen historiakin oman mainintansa, 14. luku alkaa näin:

   "Se oli 1700-luvun loppupuolta, kun Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa III eksyi eräällä monista metsästysretkistään kahta suurta järveä yhdistävälle koskelle. Kenties metsästysonni oli ollut tavallista parempi, koska hyväntuulinen kuningas päätti perustaa kosken partaalle kaupungin. 

   Tamperelaiset muistelivat tuota tekoa hyvällä vielä parisataa vuotta myöhemminkin."

Jokinen kuljettaa taitavasti juonta ja solmii irrallisia lankoja yhteen tarinan edetessä. Esimerkiksi kirjan alun junamatka ja siellä tapahtuva lapsenryöstö tuntuivat pitkään aivan irralliselta tai ikäänkuin päälleliimatulta kirjan muihin tapahtumiin nähden, mutta lopumpana episodi osoittautuukin merkitykselliseksi paperitehtaan tapahtumien selvittelyssä.

Näissä parissa lukemassani Jokisen dekkarissa on mielenkiintoista, miten hän kuvaa ylikonstaapeli Koskisen ajatustyötä. Parhaita ovat ne hetket, jolloin hän kesken työpäivän vaipuu hetkeksi mietiskelemään aikaisemmin käymänsä rentoutuskurssin oppien mukaan ja hetkessä vajoaa tilaan, jossa pystyy tyhjentämään mielensä. Usein siitä syvän rentouden tilasta palatessaan hänen mieleensä tulee jokin uusi näkökulma tai oivallus.

KIRJAN lainasin kirjaston varastosta sen syksyisenä aukiolopäivänä. Sen lukemista voi suositella kaikille perinteisen suomalaisen poliisiromaanin ystäville, joissa etsitään murhan tekijää eikä suotta mässäillä väkivallalla ja raakuudella.

Asiasta toiseen:

Vasta nyt joulukuussa huomasin Jokken kirjanurkan 13 haasteen. En malttanut olla kokeilematta bloggausta, jossa Joken antamat 13 sanaa ovat paikallaan!!

Juhani Aho: Papin tytär & Project Gutenberg

E-kirjojen lukulaitetta minulla ei ole - jos tietokonetta ei oteta lukuun - mutta nyt päätin kokeilla, josko kännykästä olisi siihen virkaan. Tulossa oli useita junamatkoja Helsinkiin, joten kokeilumielessä latasin junalukemista WP puhelimeeni Project Gutenbergistä. Valitsin suomenkielisistä muutenkin lukulistallani olevan kotimaisen klassikon, Juhani Ahon Papin tyttären.

Häpeäkseni tunnustan, että en ole lukenut Aholta aiemmin muuta kuin joitain yksittäisiä kertomuksia ja lastuja. Papin tyttäressä olin yllättynyt siitä, miten taitavasti hän kuvasi nuoren Ellin ajatuksia, tunteita ja mielenliikkeitä. 

Elli on lapsuudessaan kirkkoherranpappilan iloinen ja haaveileva lapsi, raisukin, joka kiipeää kellarin katolle ja myöhemmin koivuun näkemään maailmaa. Isä kuitenkin toruu siitä pilkaten. Elli taas...

" Äiti näki, että Elli punastui silmäteräänsä myöten ja ymmärsi, että isä oli koskenut arkaan paikkaan. Ei hän puhunut mitään eikä puhunut koko sinä päivänä. Ja yönsä hän makasi hiljaa, vaikka äiti oli pelännyt, että hän taas alkaisi uneksia. Mutta aamusella hän oli alakuloinen ja karttoi katsomasta ketään silmiin. Ja niin hän oli pitkän aikaa, ettei äiti saanut niihin nähdä. Ja kun sitten kerran sai, näytti hänestä, että tytön katse oli melkein kuin aikaihmisen. Eikä hän enää kertaakaan pyytänyt päästä puuhun eikä katolle."

Elli pääsee kaupunkiin kouluun, missä häntä pidetään auttamattoman maalaisena. Hän osoittautuu kuitenkin hyväpäiseksi, ja kun ystäviä ei tahdo löytyä, hän lukee paljon kirjoja ja panostaa koulutehtäviinsä. Elli kokee ensirakkaudenkin, joka päättyy pettymyksen kyyneliin. Koulun päätyttyä Elli palaa kotipappilaan, jossa joutuu kamppailemaan oman vapaudenkaipuunsa ja kodin perinteisen uskonnollisen maailman kanssa, jossa naisella on vain yksi sallittu rooli: solmia vanhempien hyväksymä avioliitto. Kesällä pappilaan tulee vieraita, isälle avuksi tullut apupappi ja hänen kanssaan ylioppilas. Ellin sydäntä riepottelevat monenlaiset tunteet sinä kesänä.

Paitsi Ahon taiturimaista lapsen ja nuoren tytön sielunelämän kuvausta ihastelin Papin tyttäressä kirjailijan kieltä, elävää ja rikasta, soljuvaa ja aistivoimaista. Kirjassa on paljon vuoropuhelua, joka milloin sujuvasti, milloin kömpelösti ilmaistuna päästää puhujansa ajatuksiin. Kieli on vanhahtavaa ainakin tässä vuoden 1920 laitoksessa, mutta sellaisena se sopii hyvin Ellin tarinaan, joka julkaistiin ensimmäisen kerran joulun alla 1885. 

"Vaan pohjoistuuli teki tehtävätään ja huuhteli vähitellen hänen mielialansa ympäristön sointuun. Ja hän heräsi ajattelemaan ja huomaamaan sitä mukaa, kuin tuuli jäähdytteli silmät ja posket. Silmä alkoi seurata venhettä, joka saaren takaa ilmestyi ja pyrki toista saarta kohti. Se katosi sen taa, eikä muita venheitä näkynyt."

Project Gutenbergin kirjat ovat kaikki tekijänoikeuksista vapaita ja siis ilmaisia. Yhdysvalloissa tekijänoikeuksista vapaita ovat kirjat, jotka on on julkaistu ennen vuotta 1923, Suomessa taas teokset, joiden tekijät ovat kuolleet vähintään 70 vuotta sitten - ja tekijöiksi lasketaan niin kirjailija(t) kuin mahdolliset kääntäjä(t) ja kuvittaja(t)kin. Tässä on linkki Project Gutenbergissä oleviin suomalaisiin teoksiin. 

Oma Lumiani toimi oikein hyvin lukulaitteena. Latasin ilmaisen lukuohjelman, jossa säädin tekstin koon sopivaksi. Kokeilin lukemista sekä puhelimen pysty- että vaaka-asennossa, ja päädyin käyttämään enimmäkseen pystyasentoa. Jatkuvaksi lukukaveriksi en tätä kuitenkaan ota, sillä nautin enemmän isokokoisten sivujen lukemisesta - ja toistaiseksi ihan paperisena - mutta lyhyen matkan seuraksi tämä oli oivallinen valinta. Latasin jo joulunaikaa varten valmiiksi Dickensin Joululaulun sekä suomeksi että englanniksi, eli puhelinlukemista on luvassa jatkossakin.

Papin tyttären luki hiljattain myös Lurun luvut -blogin Luru ja aikaisemmin Tarukirjan Margit.

Juhani Aho: Papin tytär, E-kirja
Kustantaja: Project Gutenberg; digitoitu paperikirjasta: WSOY 1920 (alkuperäinen ilmestyi 1885 joulun alla)
Ladattu Project Gutenbergistä ilmaiseksi.

Oi maamme Suomi! -lukuhaaste koosteena

Mikä sopisikaan itsenäisyyspäivään paremmin kuin suomalaiset kirjat? Juuri niitä olen tämän vuoden aikana ahminut. Tänään 6.12. päättyy Aletheian emännöimä lukuhaaste Oi maamme Suomi!, jossa on luettu Suomen maakuntiin sijoittuvia kirjoja. 

Itse asiassa aloitin kotimaisiin kirjailijoihin tutustumisen jo Facebook-haasteessa, josta Kirsin kirjanurkka kertoi. Siinä luettiin kirja 13 kotimaiselta ennen lukemattomalta kirjailijalta. Siihen haasteeseen liittyi saumattomasti Aletheian alkama, milloin kirjan vain voi sijoittaa kotimaan maakuntaan.

Oi maamme Suomessa tarkoitukseni oli lukea teoksia, joiden tapahtumat sijoittuvat johonkin Suomen 19 maakunnasta. Sitten annoin vähän itselleni periksi ja päätin ottaa mukaan myös teokset, jotka todennäköisesti tai todistettavasti tapahtuvat jossain tietyssä maakunnassa, vaikka sitä ei kirjassa suoraan sanotakaan, MIKÄLI kirjailija on syntynyt tai asunut samassa maakunnassa. Hyvä esimerkki on Metropoliitta Panteleimonin murhamysteerit Murha kirkonkylässä ja Murha näyttämöllä, joiden tapahtumat sijoittuvat pieneen yläsavolaiseen kylään. Sen tarkemmin ei kirja kerro, mutta löytämästäni metropoliitan lehtihaastattelusta selviää, että hän sijoitti kirjansa Vieremälle, jossa hän on syntynyt.

Kaikkiaan luin 35 Suomen maakuntiin sijoittuvaa kirjaa, vähintään yhden jokaisesta maakunnasta, mutta joistakin useita. Luin sitä, mitä muutenkin olisin lukenut, joskin esimerkiksi dekkariluettavaa kaipaillessani tarkistin, minne tapahtumat sijoittuvat. Aivan lopussa, kun taisi olla kolme maakuntaa jäljellä, otin asiakseni etsiä lukemista jokaisesta niistä ja lukea ne ennen tätä päivää. Kohdalle sattui kirjoja, joita en ehkä olisi muuten löytänyt, kuten Kiba Lumbergin ainutlaatuinen mustalaistytön kasvusta kertova Musta perhonen.

Tässä luettelo lukemistani kirjoista ja linkit blogikirjoituksiin: 

Ahvenanmaa
   1. Joel Pettersson: Sininen kehä, Kertomuksia (Ahvenanmaa)
   2. Ulla-Lena Lundberg: Jää (Luodot)

Etelä-Karjala
   3. Kiba Lumberg: Musta perhonen (Lappeenranta)

Etelä-Pohjanmaa
   4. Orvokki Autio: Viistotaival (Kurikka)

Etelä-Savo
   5. Esko Laulajainen: Oopperakaupungin murhat (Savonlinna)

Kainuu
   6. Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija (Lentua, Kuhmo)

Kanta-Häme
   7. Kaarina Sakala: Kylä järven kainalossa (hämäläinen kylä, Tyrväntö)
   8. Enni Mustonen: Verenpisara ikkunalla (Oitti, Hausjärvi)
   9. Enni Mustonen: Ruiskukkaseppele (Oitti, Hausjärvi)
   10. Anni Polva: Tiina kesälaitumilla (Hämeenlinnan ympäristö)

Keski-Pohjanmaa
   11. Eila Kujala: Valkea kissankello (Lohtaja/Kälviä)

Keski-Suomi
   12. TaoLin: Suomen taivaan alla  (Jyväskylä)

Kymenlaakso
   13. Heleena Lönnroth: Kuoleman portti (Kotka/Hamina)

Lappi
   14. Paula Havaste: Kymmenen onnen Anna  (Lappi)

Pirkanmaa
   15. Anni Polva: Tiina (Tampere)
   16. Anni Polva: Tiina aloittaa oppikoulun (Tampere)
   17. Anni Polva: Tiina toimii (Tampere)
   18. Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies (Tampere)

Pohjanmaa
   19. Raili Mikkanen: Kahdentoista vala  (Uudenkaupungin seutu)
   20. Raili Mikkanen: Myrkkypuun marjat  (Uudenkaupungin seutu)
   21. Raili Mikkanen: Pähkinäpuinen lipas ( Uudenkaupungin seutu/Vaasa)

Pohjois-Karjala
   22. Niina Miettinen: Israel-tyttö (Joensuu)

Pohjois-Pohjanmaa
   23. Hanna Hauru: Paperinarujumala (Oulu)

Pohjois-Savo
   24. Marko Kilpi: Kadotetut (Kuopio)
   25. Metropoliitta Panteleimon: Murha kirkonkylässä (Vieremä)
  26. Metropoliitta Panteleimon: Murha näyttämöllä (Vieremä)

Päijät-Häme
   27. Timo Sandberg: Mustamäki (Lahti)

Satakunta
   28. Taina Teerialho: Nenä rusetilla (Rauma)

Uusimaa
   29. Marianne Peltomaa: Ei valoa tunnelissa  (Helsinki)
   30. Marianne Peltomaa: Tilinteon aika (Helsinki)
   31. Regina Rask: Tänään kotona (Kerava)
   32. Maijaliisa Dieckmann: Metsän poika tahdon olla (Nurmijärvi/Helsinki)
   33. Tua Harno: Ne jotka jäävät (Helsinki)
   34. Kjell Westö: Kangastus 38 (Helsinki)

Varsinais-Suomi
   35. Jyrki Heino: Kellari (Turku)

Tänä vuonna olen ollut erityisen kiinnostunut historiallisista romaaneista ja dekkareista, molemmat ovat olleet hyviä valintoja tälle haasteelle, sillä niissä tapahtumat sijoittuvat usein jollekin tunnistettavalle ja olemassa olevalle paikkakunnalle.

Kirjoista vaikuttavin lukukokemus oli Ulla-Lena Lundbergin Jää, jonka tunnelmasta jäi vieläkin mielessä oleva muistijälki. Ahvenanmaan meri ja saaristo oli siinä voimakkaasti läsnä. Myös Kjell Westön Kangastus 38 teki vaikutuksen.

Mielestäni paras dekkari oli Jyrki Heinon historiallinen Kellari, jossa 1790-luvun Turku eli rakennuksissa, ihmisissä, ruuissa, hajuissa, mauissa ja äänissä.

Nuortenkirjoista tykästyin eniten Raili Mikkasen sarjaan, joka sijoittui 1600-luvun lopun Pohjanmaalle. Siinäkin ajankuva puhutteli, kielen lisäksi.

Yllättävin kirja oli Niina Miettisen Israel-tyttö, jonka oletin olevan vahvasti uskonnollinen, mutta uskonto-teemasta huolimatta se oli mielestäni jotain muuta! 

Eniten kirjoja luin Uudenmaan maakunnasta, kaikkiaan kuusi, ja niistä neljän tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin ja viidennenkin osittain. Näissä kaikissa liikutaan paljon kaupungin kaduilla ja muissa tunnistettavissa paikoissa, joten Helsinki elää niissä. Muutenkin huomasin, että Helsinkiin sijoittuvia kirjoja on ilmestynyt paljon.

Eniten kirjoja luin Anni Polvalta, jonka kirjoittamaa Tiina-sarjaa aloin lukea järjestyksessä ensimmäisestä lähtien. Kirjojen perusteella en osaisi sijoittaa niitä Pirkanmaalle, mutta Wikipedia tietää kertoa, että Tiina perheineen asuu siellä Tammelan kaupunginosassa. Uskotaan - varsinkin kun kirjailija asui siellä lapsuutensa ja nuoruutensa. Tiina kesälaitumilla sen sijaan sijoittuu maaseudulle Hämeenlinnan lähistölle.

Olisiko nyt vuoro siirtyä ulkomaisiin kirjoihin? 

Sitä silmällä pitäen haastoin itseni lukemaan kirjoja jokaisesta maailman maasta - ilman aikarajoja. Mutta kun tänään avasin Kirjabloggaajien joulukalenterin luukun Kirjallisena. Minna -blogista, sieltä löytyi kasapäin niin houkuttelevia kotimaisia kirjoja, että tiedän jo nyt jatkavani kotimaisella linjalla ensi vuonnakin. Niin paljon ihanaa lukemista!

Hyvää itsenäisyyspäivää 96-vuotias Suomi ja kaikki suomalaiset!

Taina Teerialho: Nenä rusetilla

Pirita asuu puutalossa Vanhassa Raumassa. Hän täyttää seitsemän vuotta, mutta syntymäpäivä ei ala oikein mukavissa merkeissä, sillä merkkipäivästä huolimatta äiti komentaa syömään puuroa aamulla.

Päivä saa kuitenkin pian uuden suunnan, kun naapuriin tulee Ville ja Villen koira Votson - tai oikeammin Watson. Tosin Pirita tuumii ensin, että hänellä "oli hyvä kiukuttelu pahasti kesken". Ville tulee katsomaan naapurin taloa, jonka hän on perinyt kummitädiltään, ja Pirita saa auttaa häntä tutustumaan kaupunkiin ja sen ihmisiin. Tuleepa siinä ohessa selvitettyä laukkuvarkauskin ja käytyä uimarannalla. Itse asiassa tapahtumista on niin paljon, että tyttö saa aiheen todeta, että päivä on ehkä jännittävin, minkä hän muistaa.

Taina Teerialhon lastenromaani Nenä rusetilla on mukavan kesäinen ja hyväntuulinen kirja pian kouluun menevän Piritan erityisestä päivästä Vanhan Rauman pihoilla ja kujilla. Kirjan kieli on konstailematonta ja sopii luullakseni vähän aikaa sitten lukemaan oppineille, sillä lauseet ovat lyhyitä ja helppoja. Aina siellä täällä on lyhyt raumankielinen lause tai murresana, ja ne kaikki on lueteltu kirjan lopussa olevassa apusanojen listassa, josta löytyy myös muita pienelle lukijalle mahdollisesti outoja sanoja. Minäkin ymmärsin, mikä on flikka ja baskeri, mutta klinkka ja kräky piti jo etsia luettelosta. 

Kirjassa on Aulikki Miettisen mustavalkoinen piirroskuvitus. Lastenromaani alkaa muutaman kirjan sarjan Puukaupungin Pirita.

KIRJAN lainasin kirjastosta. Haaste: Oi maamme Suomi! (Satakunta/Rauma)

Taina Teerialho: Nenä rusetilla, 95 s.
Kustantaja: WSOY 2003
Kuvitus: Aulikki Miettinen

Kiba Lumberg: Musta perhonen

Kun kirja alkaa lauseilla "Minä kirottu ja siunattu olen syntynyt mustalaistytöksi. Kotini on suuressa puutalossa, jossa on monta ovea ja monta mustalaisperhettä.", sen täytyy mielestäni olla kiinnostava.

Kiba Lumbergin Musta perhonen on kiinnostava. Luin sitä omaelämänkerrallisena romaanina, mutta huomasin sitten nimiösivun kääntöpuolella maininnan, että "romaanin henkilöt ja tapahtumat ovat mielikuvituksen tuotetta".

Mustan perhosen kertoja on Memesa, "pieni ja rääpälemäinen viisivuotias", joka kirjan loppuun mennessä kasvaa kolmentoista vuoden ikään. Memesa kertoo perheensä jäsenten elämästä ja heille sattuneista asioista, heillä kotona vierailevista muista mustalaisista, kaupungin eri mustalaissukujen välisistä taisteluista ja joskus koulunkäynnistään. Memesan elämä ei ole helppoa, vaikka isä yrittääkin häntä kannustaa ja puolustaa. Ympärillä on monenlaista väkivaltaa, jota Memesakin joutuu peloissaan pakenemaan.

Kirja on siinä mielessä ainutlaatuinen lukukokemus, että en ole aikaisemmin lukenut yhtään kirjaa suomalaisista mustalaisista ja heidän tavoistaan ja kulttuuristaan. Samalla teos oli hyvinkin rankka, ja teemoiksi nousivat vähemmistön kokema kiusaaminen ja vieroksunta sekä erityisesti naisten asema ja heidän kokemansa väkivalta. Lopussa 13-vuotias Memesa tekee ison päätöksen, joka hänellä on ollut mielessään jo pitkän aikaa.

Kirja on jaettu kolmeen osaan, joissa jokaisen uuden luvun alku on merkitty hauskasti pelikortilla. Ensin odotin korttien seuraavan toisiaan loogisesti numerojärjestyksessä, mutta kun niin ei käynytkään, tyydyin siihen, että kortit kertovat.

KIRJAN lainasin kirjastosta. Takakannen mukaan tapahtumat sijoittuvat Lappeenrantaan, joten osallistun sillä Oi maamme Suomi! -haasteeseen.

Kirjasta kirjoitettua:
HS:n esikoiskirjapalkintoehdokkaan haastattelu 2004
kirsimaria
Tea with Anna Karenina

Kiba Lumberg: Musta perhonen, 149 s.
Kustantaja: Sammakko 2004
Kannen maalaus: Kiba Lumberg
Kannen suunnittelu: Riikka Majanen