keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Harjoitusmatka

On keskiviikko 10.7. ja tänään on käynnissä Blogistanian kimppalukumaraton. Kohta alkaa oma yksityinen harjoituskierrokseni lukumaratonia varten. Huomenna on tavallinen työpäivä, joten harjoittelun pituudeksi olen valinnut neljännesmaratonin. Se on kuusi tuntia. Ja alkaa kohta. Päivitän harjoittelun sujumista tänne sen mukaan, miten maltan. :-)

Klo 17.50 starttaan matkaan. Eilen keräsin kirjakoriin lyhyempiä kirjoja ajatuksena aloittaa niistä, mutta nyt työpäivän ja kahvin ja pizzan jälkeen tekeekin mieli käpertyä sohvalle ja lukea vain yhtä kirjaa. Dekkaria. Siispä valintani on korin paksuin teos, Jyrki Heinon Kellari. Katsotaan, ehdinkö lukea mitään muuta.

Klo 21.10 olen ajallisesti harjoituslenkkini puolessa välissä. Enkö sanonutkin, että olen hidas lukija? Olen lukenut Kellaria kaksi lukua, 81 sivua, taukoja pitäen. Nyt siirryn kesken kaiken toiseen teokseen.


Jatkan saman tien ainoalla korissa olevalla tietokirjalla eli kirjablogeista kertovalla Rivien välissä -teoksella. Silmäilin sitä sieltä täältä heti tuotuani sen kirjastosta, mutta nyt luen systemaattisesti alusta loppuun.

Klo 23.50 olen harjoitusmatkani maalissa. Luin Rivien välissä 97 sivua. Eli kokonaissaldo on 178 sivua tältä illalta.



++++++++++++++++++

ARVIOINTIA

Työpäivän jälkeen silmät olivat jo valmiiksi - no, miten sen sanoisi? - työtä tehneet eikä lukuvirekään paras mahdollinen. Mielenkiinnolla odotan ihan oikeaa koko vuorokauden maratonia 24.7. Nyt tiedän, että parempi alkaa aamusta kuin illasta, että silmät ovat vielä freesit ja virkeät. Lukukorin sisältöäkin mietin uudelleen tätä kokemusta rikkaampana. Ehkä jokin nuorten kirja mukaan? Viihdekirja?

Mutta entä Kellari ja Rivien välissä? Kummankin luen loppuun lähipäivinä ja kummastakin kirjoitan oman postauksensa eli pysykää kanavalla. Nyt kuitenkin unten maille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!