lauantai 25. helmikuuta 2017

Teresa Myllymäki: Karhulehto


Teresa Myllymäen esikoisteos Karhulehto on hybridikirja. Tai oikeastaan ei hybridikirja, vaan genreltään, lajityypiltään, hybridi.

Karhulehto on rakkausromaani. Iris tapaa työpaikallaan radiostudiossa suositun rocklaulajan Riko Torpan, joka kutsuu hänet illalla keikalleen. Siitä alkaa heidän tarinansa, he rakastuvat, seurustelevat ja menevät nopeasti naimisiin. Heidän onnensa on täydellinen, mutta jää lyhyeksi, kun Iris puolen vuoden avioliiton jälkeen traagisesti menettää miehensä.

Karhulehto on sukuromaani. Vähä vähältä Rikon perheen ja suvun tarina keriytyy auki. Osan siitä kertoo Riko, joka menetti vanhempansa auto-onnettomuudessa ollessaan vielä lapsi. Riko tutustuttaa Iriksen Alisaan, joka on ollut hänelle tärkeä ihminen koko hänen elämänsä ajan. Nyt Alisa on hoitokodissa, Iris ja Riko viettävät hänen kanssaan hänen elämänsä viimeisen päivän. Kuoleman jälkeen nuoret saavat lukeakseen hänen jättämänsä kirjeen, jossa hän kertoo oman tarinansa ja Rikon lapsuuden perheen tarinan. Kaikki juontaa juurensa sota-aikaan ja sen jälkeen tapahtuneeseen.

Karhulehto on dekkari. Rikon odottamaton kuolema on mysteeri, joka tulkitaan itse aiheutetuksi, mutta Iris ei voi uskoa sitä. Hän palaa Karhulehtoon, ja siellä tapahtuu asioita, joiden avulla hän nousee surustaan ja alkaa päästä miehensä kuoleman mysteerin jäljille. Hän joutuu itsekin vaaraan, ennen kuin poliisille selviää koko kuvio.

Karhulehto sisältää maagista realismia. Metsä, Karhulehto, ja siellä oleva suuri Karhunkivi ovat aina olleet tärkeitä Irikselle, ja niistä tulee yhteinen vaellus- ja retkipaikka Irikselle ja Rikolle. Kun Rikoa ei enää ole, ikävä on suunnaton, mutta Karhulehdon karhu ohjaa Iristä eteenpäin, kohtaamaan Rikon. Kohtaamisen avulla Iris löytää taas mielen omaan elämäänsä ja ratkaisun Rikon kuoleman mysteeriin. 

Teresa Myllymäen esikoinen on sujuvaa luettavaa, ja kiintoisakin. Romanttinen juoni sukutaustoineen ja annoksella maagista realismia toimii hyvin, mutta rikosjuoni jää sen verran ohueksi, että jäin pohdiskelemaan, oliko kirjassa vähän liikaa hybridiä minun makuuni.  Kirjassa nousevat esiin rakkaus rockmusiikkiin ja rakkaus luontoon. Ihan kelpo esikoinen.

        Teresa Myllymäki: Karhulehto, 167 s
         Kustantaja: Reuna 2016
         Kansi: Jaana Rautio


KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA tämän ovat lukeneet Evaria, Krista ja Ulla.
HAASTEET: Helmet-lukuhaaste 2017 (38. Kirjassa mennään naimisiin), 100 suomalaista kirjaa (no 13)

perjantai 17. helmikuuta 2017

Naisten aakkoset: J

Aakkoshaaste on ollut kolmisen kuukautta satunnaisella tauolla, joten on aika ottaa esille seuraava kirjain eli J. Kysehän on Tarukirjan haasteesta, jossa "... etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Kysymyksiä on kolme." 


   1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Tähän valinta on itsestään selvä, Tove Jansson, vaikka hänet olisin voinut valita kakkoskohtaankin, sen verran hieno ja monipuolinen kuvataiteilija hän oli. Blogiaikana olen lukenut Toven kirjoista lapsuusajan "muistelmat" Kuvanveistäjän tytär sekä muumikirjat Muumit ja suuri tuhotulva ja Taikatalvi.

   2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Toven lailla Riikka Juvonen on sekä kirjailija että kuvataiteilija. Pidän paljon hänen kuvituksistaan lasten- ja muissa kirjoissa. Kirjasammon sivulla on vaikuttava lista hänen töistään.

   3. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? tai Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille (myös muut kulttuurin alat käyvät)?

Signe Hammarsten-Janssoniin! Tove Janssonin äiti on jäänyt minulle tuntemattomaksi, en muista nähneeni yhtään hänen työtään, vaikka hän oli ansioitunut graafikko. Hän piirsi 173 Suomen postimerkiä vuosina 1929-1962, julkaisi pilapiirroksia ruotsinkielisissä lehdissä ja suunnitteli pari sataa kirjankantta.

Kuvituskuvasarjan on piirtänyt Kate Greenaway (1846-1901) vuonna 1886. Hän oli englantilainen lastenkirjailija ja kuvittaja. Lisää kuvan tietoja löytyy tästä.

Aakkoset tähän asti: 
        A  Apple Pie     
        B  Bit It     
        C  Cut It     
        D  Dealt It
        E  Eat It
        F  Fought for It
        G Got it
        H Had it
        I (no rhyme)

tiistai 14. helmikuuta 2017

Petri Tamminen: Suomen historia

"Meillä Keski-Suomen keskussairaalassa koko sydäntautien osasto seurasi sitä Miedon kisaa. Kun kamppailu lopulta ratkesi Wassbergille, osastonlääkäri sanoi: 'Kaikki ne jotka selvis tästä hengissä, niin kotiin vaan.'" (Mieto häviää, 1980)
Petri Tamminen kirjoittaa lyhyttä proosaa. Niukkuudessaan se paikoin naurattaa, paikoin ihmetyttää, paikoin herättää jonkin ihan uuden ajatuksen sinänsä tutuista asioista ja paikoin nostattaa tunteen pintaan. Vaikuttavaa kirjallisuutta siis.

Innostuin Petri Tammisen uusimmasta kirjasta Suomen historia tammikuisessa Kirja vieköön! -illassa. Lyhyet tekstit sopivat erinomaisesti lavallakin tulkittavaksi, kuten Taisto Oksanen osoitti. 

Kirjan syntyvaiheet ovat poikkeukselliset. Kirjailija haastatteli kirjaa varten yli 500 ihmistä yksitellen tai erilaisissa ryhmissä ja pyysi heitä kertomaan omia muistojaan. Niistä hän valitsi ja kirjoitti kokoelmansa, josta muodostui Suomen historia sen koko satavuotisen itsenäisyyden ajalta. Petri Tammisella on aivan erityinen taito maalata lyhyin vedoin kuva jostain yleisesti tunnetusta ja nostaa siinä esiin yllättävä yhden ihmisen henkilökohtainen näkökulma tai tuntemus. 

Jostain syystä minua kovasti kosketti yksi jatkosodan aikaisista kertomuksista, se ihmisyys, jota osoitettiin toisille Luojan luomille heidän alkuperästään huolimatta. Aleksi, venäläinen sotavanki, majoitettiin hämäläiseen torppaan ja sai ainoan kamarin käyttöönsä, kun isäntä ja emäntä nukkuivat tuvassa. Sitten tuli poika rintamalta lomalle.
"Emäntä meni pellolle Aleksia vastaan ja sanoi, että ei pidä pelästyä vaikka talossa on nyt suomalainen sotilas, se on heidän poikansa. Illalla mietittiin, missä poika nukkuu, ja sovittiin että kamarissa. Näin kului viikko. Tehtiin peltotöitä, syötiin, nukuttiin ja elettiin niin kuin ihmiset elävät, sitten pojan loma loppui ja hänen piti lähteä takaisin rintamalle." (Jatkosota, 1941)
Petri Tammisen kerronta on melkein lakonista, siinä on huumoria ja suomalaista surumielisyyttä. Pidin kirjasta kovasti. Ja yllättäen löysin yhden tutunkin kirjassa käytettyjen muistojen kertojista, jotka on listattu kirjan lopussa. Omassa hyllyssä nököttää pari muuta Tammisen kirjaa, jotka ovat odottaneet sopivaa hetkeä. Se taitaa koittaa melkoisen pian.

      Petri Tamminen: Suomen historia, 157 s
       Kustantaja: Otava 2017
       Kansi: Piia Aho


KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA sen ovat ehtineet lukea Elina/Luettua elämää, Katja/Lumiomena, Laura/Lukuisariitta k/Kirja vieköön!, Sirri/Sivutiellä, Tuija/Tuijata. Kulttuuripohdintoja

HAASTEET: Helmet-lukuhaaste (8. Suomen historiasta kertova kirja), 100 suomalaista kirjaa (no 12).

Suomen historia tuli tuttavaksi Kirja vieköön -illasta. Huomenna on helmikuun Kirja vieköön! -ilta ja siellä yhtenä vieraana Venla Hiidensalo. Tällä hetkellä minulla on kesken hänen uusi historiallinen romaaninsa Sinun tähtesi. Siitä enemmän, kunhan olen ehtinyt lukea sen.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Kissan kanssa ja Kirjavat kissat

"Kerronko kissasta - hän on Hiipijä Kuutamolla./
On takkinsa nukkainen ja tiikerinjuovikas./
Hän nukkuu päivät, yöt kaiket kulkee,/
nukkuu ja luuraa ja kulkee, kas katolle mennä julkee,/
päivisin mietteliäs ja öisin toimekas,/
toki taitava kissa, Kiipijä Kuutamolla."
(Eeva-Liisa Manner: Kamala kissa ja Katinperän lorut, 1985)

Kissan kanssa on perusmukava ja kissaihmisten sydämet sulattava kokoelma muisteluksia ja pienoiselämäkertoja kissalemmikeistä - ja vähän niiden palvelijoistakin. Osa palveluskunnasta on tunnettuja, kuten presidentti Tarja Halonen, tanssitaiteilija Aira Samulin tai kirjailija Leena Lehtolainen, osa taas (ainakin minulle) tuntemattomia. Muistojen mirrit ovat kaikki ihan omanlaisiaan persoonallisuuksia omine tapoineen ja tarinoineen.

Kirjailija Riitta Tulusto on haastatellut kaikkiaan 26 kissanomistajaa, jotka ovat kertoneet karvaisten perheenjäsentensä elämäntarinan. Kissoja on haettu löytökissataloista tai maalta naapurilta. Joistain on tullut sisäkissoja kerrostaloon, monet ovat saaneet kuljeskella ja saalistaa vapaina kotinsa lähialueilla tai ainakin kesäisin mökillä. Jotkut kotikissat ovat perheidensä ainoita lemmikkejä, mutta yllättävän monella on yksi tai kaksi lajitoveria samassa kodissa. Mirrien herkkua tuntuu olevan naudan sydän, paras piilopaikka taas sängyllä päiväpeitteen alla. 

Kissoja kuvataan niin monella tapaa kuin on kissojakin:
"Viimeisimmät asuinkumppanit ovat kaksi seniorikissaa. Toinen on musta pulska Manu, joka liikkuu vähän ja makoilee paljon. Toinen on liikkuvainen ja notkeansutjakka Oskari, joka puhuu paljon." (Marketta Ahonen) 
"Yksi toistuva tapa Rontilla kuitenkin oli. Se kiipesi iltaisin kymmenen tienoilla korkeat raput ylös vielä varsin vanhanakin ja naukui emäntänsä työhuoneen oven takana. Se asettui ensin vierastuolille vähäksi aikaa torkahtelemaan, tuli sitten kuin kellosta katsoen emäntänsä luo kymmenen, yhdentoista välillä ja naukaisi: "Miauu nyt on aika lähteä nukkumaan." Sitten presidentti ja hänen kissansa lopettivat työt siltä päivältä." (Tarja Halonen) 
"Taiteilijakodin lemmikki Mauno osoitti ainakin kerran boheemitaiteilijan elkeitä. Se meni pianon ääreen, laittoi toisen tassun koskettimelle ja toisen kauemmaksi  toiselle ja soitti puhtaan kvintti-intervallin. Sitten se lähti pois, siemaisi pöydällä olevasta lasista viinihörpyn ja totesi ilmeisesti saavuttaneensa kaiken tavoittelemisen arvoisen pianotaiteen saralla, koska se ei ole sittemmin palannut pianon ääreen." (Olavi Uusivirta)
Haastatteluihin pohjaavien kissaelämäkertojen lomassa on hienoja valokuvia kissoista, ei kuitenkaan haastateltavien lemmikeistä, ja joitain kissarunoja eri kirjoittajilta. Yllä on osa kirjasta löytyvästä Eeva-Liisa Mannerin runosta. Kissan kanssa on ihan mukavaa luettavaa, vaikkei vedä vertoja James Herriotin kissatarinoille - niiden koskettavuutta ja lumoa on vaikea ylittää.

KIRJA on kirjastosta. 
Helmet 2017 -lukuhaaste (41. Kirjan kannessa on eläin)
100 suomalaista kirjaa (no 11)

      Riitta Tulusto: Kissan kanssa, 159 s
       Kustantaja: Kirjapaja 2014
       Kansi Tuija Kuusela / Stiili; taitto Petri Kovács




Kissan kanssa päättää osaltani Katvealue-blogin Kirjavat kissat -lukuhaasteen. Lisäksi luin pari lastenkirjaa, yhden sarjakuvakirjan ja yhden japanilaisen romaanin.

Haasteeseen kuuluu toinenkin tärkeä osa: tukea jotain eläinsuojeluyhdistystä tai kissataloa. Lahjoitan Onnentassulle euron jokaista haasteeseen lukemaani sekä jokaista muuta blogiin tuomaani kissakirjaa kohti.

Kiitos, Anu, kivasta ja kiinnostavasta lukuhaasteesta!

Haasteeseen luin:
          Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira
          Netta Walldén: Kissa nimeltä Kent
          NEN: 100 kissaa, kollia, kattia ja kisua
          Takasi Hiraide: Kissavieras
          Riitta Tulusto: Kissan kanssa

Aikaisemmin blogiaikana olen lukenut:
          Ninni Aalto & Tuuli Hypén: Kas, kissa.
          James Bowen: Katukatti Bob
          James Herriot: Elämäni kissat

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Johan Ludvig Runeberg: Hanna

Siniristilippu liehuu talvitaivasta vasten, juhlistetaan Runebergin päivää. Minulla siihen kuuluu tänä vuonna kahvin ja runebergintortun seurana kansallisrunoilijan kirjoittama romanttinen runoelma Hanna.




Hannalla on alaotsikkokin, Kolmilauluinen runoelma. Se kertoo pappilan tyttärestä, 17-vuotiaasta Hannasta, jota pitäjän viisikymppinen, vauras nimismies saapuu kosimaan. Iäkäs pastori-isä haluaa turvata tyttärensä tulevaisuuden, kun hänestä itsestään aika jättää, ja vanha Susanna-palvelija suostuttelee tyttöä vastaamaan myöntävästi. Isä pyytää Hannaa miettimään asiaa. Nuoresta, soreasta Johanna-palvelijasta tulee Hannan uskottu.

Päivä on juhannusaatto, pappilaa koristellaan vihrein lehvin ja tuoksuvin kieloin. Heti nimismiehen lähdettyä Hannan ylioppilasveli saapuu kesälomaksi kotiin ja tuo mukanaan ystävänsä. Isä tunnistaa nuoren miehen tämän ulkonäöstä oman nuoruudenystävänsä pojaksi. Teetä tarjoilevan Hannan poski punehtuu somasti. Nuoret lähtevät kolmistaan viettämään iltaa kokkokalliolle ja laskeutuvat sieltä lähteelle. 
"Lähde kun peilinä on, tytön silmä jo huomasi vieraan / hahmon, huomaamatta hän uskoi vain näkevänsä / piirteet kalliit nuo, yhä katseli niin varomatta, / kunnes äkkiä tuo hymysuin tytön kohtasi katseen."
Hanna on runomuotoon kirjoitettu idyllinen kertomus, jota on viehättävä lukea. Papin tyttären ensirakkauden kuvaus on hempeä ja romanttinen. Suomalainen järviluonto, metsät ja pellot näyttäytyvät kauneimmillaan kesäyössä: 
"Täällä on  vihreys vaihtelevaa. Lukemattomat saaret / nousevat aaltojen alta ja nuojuen kutsuvat puutkin / soutelijaa väsynyttä, ne hälle varjoa tarjoo. / Nientä jos taas lähestyt, joka maahan yhtyvän näyttää, / aukeavat vedet laajemmat, kodikkaat kylät siellä / rantoja reunustaa sekä hohtaa kaukana kirkko."
Runeberg toimi kotiopettajana sekä Ruovedellä että Saarijärvellä opiskelurahoja hankkiessaan, joten voi hyvin kuvitella hänen sijoittaneen Hannan niiden inspiroimaan maaseutumaisemaan. Muuten hän asui elämänsä meren rannalla: syntyi Pietarsaaressa, opiskeli Turussa, muutti Turun palon jälkeen Helsinkiin ja 1830-luvun lopussa Porvooseen. Kirjailijan Hannassa käyttämä runomitta, heksametri, oli hänelle antiikin kirjallisuudesta tuttu. Muun muassa Homeroksen eepokset Ilias ja Odysseia on kirjoitettu heksametrillä, ja ne ovat olleet Runebergille tuttuja, kreikan ja latinan kielten opettaja kun oli.

Lukemani kirja on kaksikielinen. Aukeaman vasemmalla sivulla on alkuperäinen ruotsinkielinen teksti ja oikealla sivulla Teivas Oksalan suomennos vuodelta 1997. Sen kieli on mielestäni nykysuomalaiselle ymmärrettävää, joskin vanhahtavaa, kuten alkuteoksen kirjoittamisen aikaan sopiikin, ja vaatii hieman enemmän vaivaa kuin proosateksti.

Luin kertomuksen suomenkielisenä, tänään vain välillä vilkuilin alkuperäisiä ilmaisuja. Kirjan lopussa on Teivas Oksalan johdanto teokseen, hän avaa siinä sekä antiikin heksametrirunouden että saksalaisen idylliepiikan vaikutusta Runebergin Hannaan. Itselleni tuli kirjasta ja sen pappilamiljööstä mieleen Juhani Ahon Papin tytär, mutta siinä missä Runebergin Hanna on idyllinen ja romanttinen ja pappilan tyttären tulevaisuus näyttää kirjan lopussa ruusuisen onnelliselta ja valoisalta, Ahon Papin tytär on realistinen ja pappilan Ellin ensirakkaus päättyy onnettomasti ja jättää jälkeensä kaipauksen.

KUVITUSKUVAN olen ottanut Runebergin kotimuseossa Porvoossa viime kesänä. Joku taitava käsityöihminen on tehnyt runebergintortut langasta. Kätevää museossa, säilyvät pitkään!

      Johan Ludvig Runeberg: Hanna : Kolmilauluinen runoelma, 94 s
       Kustantaja: WSOY 1993

       Suomennos: Teivas Oksala (alkuteos En dikt i tre sånger, 1836)
       Kansi: Kristina Segercrantz


KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA kirja on luettu Amman lukuhetkessä, Kirjojen kamarissa, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan ja Nuoren opettajattaren kirjablogissa.

HAASTEET: Helmet-lukuhaaste 2017 (3. Suomalainen klassikkokirja), 100 suomalaista kirjaa (no 10)